Susikonfliktista kestävään tulevaisuuteen

Keskiviikkona 14.5. Kestävyyttä käytäntöön -kurssilaiset pääsivät testaamaan kehittämiään ideoita käytännössä. Testi-ideat näyttivät yksinkertaisilta, mutta se on vain pintaa – takana on kaikilla melkoinen urakka!

Oma pienryhmäni sai Luonto-Liitolta tehtäväksi pohtia, miten sutta voisi suojella Pohjois-Suomessa vaarantamatta muuta alueella tehtävää luonnonsuojelutyötä. Suden suojelu ei ole missään päin Suomea ongelmatonta, mutta poronhoitoalueella se on erityisen hankalaa, sillä susi aiheuttaa helposti vahinkoa poroelinkeinon harjoittajille. Koska poroelinkeinon puolustajat ja luonnonsuojelijat ovat usein olleet samassa rintamassa vastustamassa kaivoshankkeita ja puolustamassa metsien suojelua, edes luonnonsuojelujärjestöjen sisällä ei ole vallinnut yksimielisyyttä siitä, miten petojen suojelussa tulisi edetä Lapissa.

Meistä kukaan ei ole sen paremmin petojen kuin Pohjois-Suomenkaan asiantuntija, joten alun ideointivaiheen jälkeen aloimme perehtyä kaikenlaiseen aihetta käsittelevään materiaaliin. Soittelimme monille tahoille Paliskuntien liitosta Lounais-Suomen susisovittelijaan, luimme tutkimuksia, uutisia, raportteja ja keskustelupalstojen kommentteja. Katsoimme netistä videoita poronhoidosta ja pedoista sekä otteita YLE:n susi-illasta. Yritimme eläytyä konfliktin osapuolten asemaan ja kirjoitimme varmaan satoja post-it-lappuja.

Tiesimme jo ongelmaan tarttuessamme, että juttu ei tule olemaan yksinkertainen, mutta silti lisääntyvä tieto onnistui myös lisäämään tuskaa. Huomasimme, että petokysymys herättää ristiriitoja paitsi luonnonsuojelijoiden myös poroelinkeinon harjoittajien parissa. Samoin ristiriitaisia näkemyksiä herättää poroelinkeino, joka on kohdannut petojen lisäksi muitakin haasteita, kuten laitumien kuluminen ja pula nuorista tekijöistä. Toisinaan taas näennäisesti sutta käsittelevässä konfliktissa ei välttämättä ole edes kyse sudesta, vaan esimerkiksi turhautumisesta siihen, että omaa elämää koskeva päätöksenteko tuntuu luisuneen kauas omien vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolelle.

Lopulta olimme siinä pisteessä, että yhden ryhmäläisemme sanoin ”tuntuu kuin susi juoksisi pään ympäri yhteen suuntaan ja poro toiseen”. Ratkaisuja olisi pitänyt alkaa kehittää, mutta mikään ideoista ei oikein tuntunut toimivalta monimutkaisen kokonaisuuden ja jyrkän vastakkainasettelun edessä. Vähitellen alkoi kypsyä ajatus siitä, että ongelmaa pitäisikin ehkä tarkastella kokonaan toisin – ja siirtää niin sudet kuin porotkin hiukan sivummalle.

Idea, jota lopulta lähdimme jatkokehittämään, onkin aika kaukana alkuperäisestä haasteesta. Keskiössä ei ole sen paremmin susi kuin porokaan, vaan yleisemmin taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä Lappi. Avainsanoja ovat kokonaisvaltaisuus, paikallisuus ja yhteistyö.

Konkreettisemmin lähdimme ideoimaan toimintapäiviä tai kenttäkurssia, jolla pohdittaisiin kestävän kehityksen kysymyksiä Lapissa. Tavoitteena olisi koota yhteen nuoria eri aloilta: tulevia poronhoitajia, matkailua-alan ammattilaisia, luonnonsuojelijoita ja tutkijoita. Toimintapäivien aikana he pääsisivät vaihtamaan ajatuksia, ideoimaan yhdessä ja oppimaan toisiltaan. Päätimme ottaa kohderyhmäksemme nuoret, sillä he rakentavat tulevaisuuden ja ovat usein avoimempia uusille näkökulmille.

Iloksemme Luonto-Liitto kiinnostui ehdotuksestamme. He totesivat, että voisivat hyvin olla mukana järjestämässä tällaista tilaisuutta. Luonnollisesti tapahtuma vaatisi kuitenkin myös muita tahoja järjestysvastuuseen. Erityisen tärkeää olisi, että mukana olisi jokin paikallinen taho, esimerkiksi oppilaitos, opiskelijajärjestö tai nuorisojärjestö.

Miten ideaa sitten voi käytännössä testata yhdessä vaivaisessa päivässä ja ilman yhteistyökumppaneita? Ilmeinen ratkaisu on tietysti ottaa yhteyttä tapahtuman kohderyhmään ja kerätä heiltä kommentteja. Finnair ei vieläkään ole myöntänyt kurssillemme sponsorilippuja eikä päiväretki Lappiin ehkä tukisi kovin hyvin kestävyysteemaa, joten päätimme viedä katuhaastattelut 2000-luvulle. Tarkemmin sanottuna jalkauduimme Facebookiin. Loimme toimintapäivästämme kuvitteellisen tapahtuman ja aloimme houkutella ihmisiä kommentoimaan tai edes yhdellä klikkauksella kertomaan, olisiko osallistumiseen mielenkiintoa.

Päivän päättyessä kiinnostuneita tai ehkä kiinnostuneita oli jo parikymmentä, mikä herätti meissä suurta riemua. Joukossa on jopa muutama tyyppi, jotka eivät ole mukana kurssilla! Lisäksi saimme Facebook-viestillä yhteyden yhteen saamelaisnuoreen, joka ilmaisi varovaista kiinnostusta hankettamme kohtaan – tämä tuntui erityisen suurelta voitolta, sillä kohdealueemme nuorten tavoittaminen Helsingistä käsin osoittautui haastavaksi.

Jännittyneen Facebookin päivittämisen ohessa jatkoimme myös soittelemista, tosin melko huonolla vastausprosentilla. WWF kuitenkin oli hyvin kiinnostunut ideastamme, eikä Lapin yliopistostakaan tullut tyrmäystä. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, saammeko vielä vastauksia yhteydenottopyyntöihimme sekä tietysti sitä, millaista palautetta perjantai tuo tulleessaan.

PS. Tapahtumamme Facebookissa:

https://www.facebook.com/events/322668101224284/?fref=ts