Ks. myös Täsmällisyys.
Tarkista vierassanan kirjoitusasu ja taivutus.
Usein vierassanojen kirjoitusasu vaihtelee, mutta perussääntönä on, että mitä yleisempi vierassana on suomen kielessä, sitä useammin se noudattaa suomen kielen kirjoitusasua, esim. college (sitaattilaina), kritiikki (erikoislaina) ja pitsa (yleislaina). Jotkut sanat muuttuvat vähitellen erikoislainasta (pizza) yleislainaksi (pitsa), jolloin niiden kirjoitusasukin muuttuu. Mahdollisia ongelmallisia sanoja:
hierarkia, hierarkkinen, kampanja, aggressiivinen, politikoida vrt. politisoida.
Päätteiden liittäminen vierassanaan saattaa olla hankalaa silloin, kun sanan kirjoitusasu ja äänneasu eroavat toisistaan. Ääntäminen vaikuttaa päätteen merkitsemiseen.
Vierassanojen taivutuksen 3 perusääntöä
- Lähtökohtana on alkukielen mukainen ääntämys. Sijapääte lisätään sanan perään:
Pompidou – Pompidouta – Pompidouhun
- Jos sana päättyy kirjoitettaessa ja äännettäessä konsonanttiin, lisätään sidevokaali i:
New York – New Yorkia – New Yorkiin
Sama sääntö pätee silloinkin, kun sanat loppuvat kirjoitettaessa ja äännettäessä eri konsonanttiin:
Descartes [dekart] – Descartesia [dekartia] – Descartesiin- [dekartiin]
HUOM! Aina ei sanan ääntämystä tiedä tai saa selville. Tällöin on varminta lisätä sidevokaali i.
HUOM! Jotkut vanhat, erityisesti antiikin s-loppuiset nimet taipuvat suomen kielen taivutussääntöjen mukaisesti:
Homeros – Homerosta – Homerokseen (vrt. Dallas – Dallasia – Dallasiin)
- Jos sana päättyy kirjoitettaessa konsonanttiin mutta äännettäessä vokaaliin, lisätään ennen päätettä heittomerkki:
Bordeaux – Bordeaux’ta – Bordeux’hon
Muita taivutussääntöjä
Ranskan ja englannin ns. mykkään e:hen päättyvissä nimissä pääte tulee suoraan nimen perään:
de Gaulle – de Gaullea – de Gaulleen
Illatiivissa (mihin? kehen?) pitkä vokaali merkitään toistamalla edellinen vokaali, vaikka se ääntyisikin toisin kuin kirjoitetaan:
Sydney – Sydneyä – Sydneyyn