Millaisen kirjoitetun kielen ekaluokkalainen kohtaa?
Suomalaisista lapsista noin neljännes (joissain tutkimuksissa jopa kolmannes) osaa lukea kouluun mennessään. Suomessa koulu aloitetaan 7-vuotiaana toisin kuin esimerkiksi Englannissa ja Ranskassa, joissa ensimmäiselle luokalle lähdetään jo 5-vuotiaana. Tätä eroa loiventaa valtakunnallinen esikoulusysteemi, johon nykyisin osallistuvat lähes kaikki 6-vuotiaat. Esiopetuksessa luodaan pohjaa luku- ja kirjoitustaidon oppimiselle mm. tutustumalla kirjaimiin, ja moni lapsi omaksuukin esikouluvuoden aikana alkavaa lukutaitoa. Psykologian alan tutkimuksissa on havaittu, että hyvä kirjaintuntemus ennustaa hyvää lukutaitoa. Mikko Aron tutkimuksessa lapset tunsivat koulun alkaessa keskimäärin 16 kirjainta 23:sta. Tämä käytännönkin osoittama tieto on siinä mielessä positiivinen, että kirjaintuntemusta on helppoa testata lapsilta.
Yksi syy teknisen lukutaidon nopeaan omaksumiseen on suomen kielen ortografiassa. Siinä on nimittäin suuri kirjain-äänne -vastaavuus. Mikko Aronkin tutkimuksessa suomalaislapset lukivat verrattain tarkasti jo ensimmäisen luokan jälkeen, kun taas englantilaislapset saavuttivat saman tarkkuustason vasta neljäntenä kouluvuonna.
Englanti on esimerkki kielestä, jossa on hyvin epäsäännöllinen ortografia, mikä näyttää hidastavan lukemisen omaksumista. Ortografioiden eroja voidaan kuvata säännönmukaisuuden jatkumolla, jossa suomi ja englanti edustavat ääripäitä. Erityyppisistä ortografioista käytetään englanniksi myös termejä deep ja shallow. Metaforaa ”syvä” käytetään epäsäännöllisestä oikeinkirjoituksesta ja vastaavasti metaforaa ”pinnallinen” tai ”kevyt” säännöllisestä.
Suomenkin kirjakielessä oli Agricolan aikana vaihtelevuutta; Agricola saattoi esimerkiksi merkitä kk:n eri tavoin riippuen sanasta, esimerkiksi miecca ’miekka tai liecki ’liekki’. Nykyisessä kirjakielessämme lähes ainoa poikkeama kirjain-äännevastaavuuteen on äng-äänteen merkitseminen, sillä sille ei ole omaa kirjainta. Lyhyt äng-äänne esiintyy k:n edessä ja sitä merkitään n-kirjaimella (kenkä) ja pitkää äng-äännettä ng-kirjaimilla (kengät). Kenkä-sanassa ei siis äänny lainkaan n-äännettä, vaikka sitä vastaava kirjain esiintyy sanan kirjoitusasussa. Tätä voi hahmottaa tarkastelemalla, miten kieli liikkuu suussa sanaa hitaasti äännettäessä. Ekaluokkalaiset opiskelevatkin kirjaimen ja äänteen vastaavuutta joskus peilin avulla, jotta hahmottaisivat äänteen ääntämispaikan. Kun on havaittu, että esimerkiksi m-äänne ääntyy huulilla, voidaan tarkastella m-äännettä vastaavaa kirjainta.
Usein sanotaan, että suomea luetaan niin kuin kirjoitetaan. Tarkkaan ottaen kieli ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertaista, sillä puheen tuottamiseen liittyy monia kirjoitusasusta poikkeavia yksityiskohtia. Äänteet esimerkiksi mukautuvat toisiinsa tai kahdentuvat, esimerkiksi pojam pallo, menep pois. Puhuessa painotamme sanoja, venytämme innostuksissamme äänteitä ja muuntelemme intonaatiota – kaikki seikkoja, jotka eivät kirjakielessä näy. Sarjakuvakielessä näitä seikkoja saatetaan merkitä tekstiin erilaisin visuaalisin keinoin. Olemme niin tottuneita tarkastelemaan tietä kirjoitetun tekstin läpi, että puhekielen piirteet jäävät helposti huomaamatta. Näistä piirteistä huolimatta suomalaislasten lukemaan ja kirjoittamaan oppimista helpottaa selkeä oikeinkirjoitus.
Pirjo Kulju
Lähteitä
Aro, M. 2004. Learning to read. The effect of orthography. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 237. Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:951-39-1722-3
Lerkkanen, M-L. 2006. Lukemaan oppiminen ja opettaminen esi- ja alkuopetuksessa. Helsinki: WSOY
Hei ekaluokkalainen, joko olet oppinut lukemaan?
Vielä 1970−80-luvuilla lapsia opetettiin lukemaan tavausmenetelmällä, jossa äänteen sijasta lueteltiin kirjainten nimet tavuittain, esimerkiksi sana mopo tavattiin seuraavasti äm-oo-mo, pee-oo-po, mopo. Ongelma tässä oli se, että tavauksessa kuului äänteitä, jotka eivät lainkaan kuulu sanan äänneasuun. Mopohan alkaa m-äänteellä eikä ä:llä. 1980-luvulla siirryttiin kaikin puolin järkevämpään KÄTS-menetelmään, joka pohjautuu äänteisiin. Menetelmän nimi KÄTS muodostuu sanoista kirjain, äänne, tavu ja sana ja sen ideana on harjoitella lukemista ja kirjoittamista kaikilla näillä tasoilla.
KÄTS-menetelmän rinnalla vähemmän huomiota on saanut Lukemaan puheen perusteella -menetelmä, joissa lähdetäänkin tarinasta kohti pienempiä tekstin yksiköitä. Tämän menetelmän on sanottu motivoivan lasta ja kehittävän alusta pitäen teksti- ja lausetajua, kun lähtökohtana on merkityksellinen tarina. KÄTS on kuitenkin perusvarma menetelmä ja edelleen vallalla Aapisissa. Opettajilla kuitenkin lienee käytössä monenmoista sovellusta eikä lasten KÄTS-menetelmässäkään tarvitse jokaista äidinkielen tuntia pelkästään tavuja drillata, sillä satujen sekä muun kirjallisuuden ja tekstien maailma on myös keskeinen osa alkuopetusta.
Usein tutun lapsen käydessä ekaluokkaa häneltä kysellään, joko olet oppinut lukemaan. Kysykääpäs joskus vaihteen vuoksi, joko olet oppinut kirjoittamaan. Joillekin kirjoittaminen voi nimittäin olla tie lukutaitoon. Näin kävi esimerkiksi Helsingin Sanomien kolumnistille Sanna-Kaisa Hongistolle. http://www.hs.fi/digilehti/ihmiset/Ihmelapset/a1345607211167
Kirjoittamista aloitellessaan lapsi makustelee sanan äänneasua sekä hahmottelee ja koodaa tunnistamiaan äänteitä kirjaimiksi. Ei se mitään, vaikka alkuun ’strutsi’ voi olla rutssi, ’pöytä’ pytä tai ’noin’ nooin, lapsi on kuitenkin tehnyt oikeita havaintoja sanan äänteistä.
Norjalainen Arne Trageton on kehittänyt opetusmenetelmän, jossa lukemaan opetellaan kirjoittamalla. Tätä ajatusta sovelletaan paikoin Suomessakin. Vielä kun opetus tapahtuu tietokoneella kirjoittamalla, ei omaksumista alkuun häiritse käsin kirjoittamiseen tarvittava hienomotoriikka. Kokonaan toinen kysymys on sitten käsinkirjoittamisen ja etenkin käsialakirjainten merkitys sinänsä. Tässä kohtaa lukemisen ja kirjoittamisen alalta siirrytään neurologisiin prosesseihin, mutta huomattakoon, että tietokoneella kirjoittamisessa on omat haasteensa, kuten kirjainten paikkojen muistaminen näppäimistöllä.
Yhtä kaikki, tie luku- ja kirjoitustaitoon voi olla monenlainen. Yksi omaksuu lukutaidon esikoulussa, toinen oppii kirjoittamaan kotona magneettikirjaimilla jääkaapin oveen, kolmas koulun äidinkielen tunneilla opettajan ja Aapisen opastuksella. Jollekin luku- ja kirjoitustaidon omaksuminen voi olla hitaampi prosessi ja vaatii työtä. Mikäli sanan äänteet ja niitä vastaavat kirjaimet eivät millään tunnu hahmottuvan ja jäävän muistiin, voidaan taitoa treenata tietokoneavusteisestikin esimerkiksi Ekapelillä.
Lukutaidon oppinen ekaluokalla on vasta alkua tekstien maailmaan. On muistettava, että nykyisessä monimuotoisessa tekstimaailmassa myös aikuinen lukija kohtaa kirjallisuuden ja medioiden kehittymisen myötä uudenlaisia tekstejä sekä lukemisen ja kirjoittamisen tapoja.
Pirjo Kulju
Lähteitä
Ekapeli: http://www.lukimat.fi/lukeminen/materiaalit/ekapeli
Puustinen, M. & Nisula, A. 2008. Tavaamisesta takomiseen. Trageton-ohjelma opettaa lapset lukemaan tietokoneella kirjoittaen. Opettaja-lehti 40, 3.10.2008. http://www.opettaja.fi/portal/page?_pageid=95,82089&_dad=portal&_schema=PORTAL&key=128076.
Trageton, A. 2007. Lukemaan oppiminen kirjoittamalla. Jyväskylä: PS-kustannus.