Kirjoittaisitko toisinaan selkeämmin, tutkija?

En varmaankaan ollut kurssiltamme ainoa, joka viehättyi vanhaa akateemisuutta tuoksuvasta luentosalista ja ikkunamaisemista kohti jylhää Helsingin tuomiokirkkoa. Tuntuu jopa etuoikeutetulta Oulun teknologikylän laitamille rakennetusta yliopistosta valmistuneena opiskella tohtoriksi Helsingissä.

Opintojeni teema on tänä syksynä ollut selvästi kirjoittaminen. Alkusyksyn tiedeviestinnän kurssilla havahduin heti kättelyssä siihen, miten tärkeää tutkijan verkkovaikuttaminen on. Koska tiede kuuluu kaikille, en voi tutkijanalkuna sulkeutua sisääni ja tehdä tutkimustani vain itseäni varten. Lisäksi avoin tiede, josta onneksi jatkuvasti puhutaan, on mielestäni tärkein herätys tämän päivän tutkijoiden maailmaan. Opin sen käsitteen merkityksen vasta itsekin syksyn opintojeni aikana.

Tutkijoita kannustetaan yhä enemmän kirjoittamaan tutkimuksestaan verkkoon eli harrastamaan siis jonkinmoista tiedeviestintää. Minusta on huvittavaa, jos tutkijoiden sosiaalisen median päivitykset ovat täynnä lyhenteitä (englanniksi) ja valtaväestölle tyhjää puhuvia ajatuksia kohdennettuna vain samaa tutkijakieltä puhuville tutkijoille. Tiedeviestintä ei ole mielestäni parhaimmillaan silloin; on huomioitava saavutettavuus ja esteettömyys.

Tiede kuuluu kaikille, ja tutkijan ulosanti on yksi osa tutkijan roolia. Haastankin tutkijat nyt viestimään verkkoon edes yhden kerran viidestä selkokielellä suomeksi. Selkokieltä käyttämällä on suuri riski saavuttaa ne Suomessa asuvat kymmenet tuhannet ihmiset, jotka selkokielen käyttöä puhevammaisuutensa vuoksi tarvitsevat, ja joille tiede ihan yhtä lailla kuuluu. Ja viestimällä selkokielellä tutkija tulee yleisölleen todennäköisesti helpommin lähestyttäväksi ja inhimillisemmäksi.

Kuva: Pixabay/Creative Commons

2 vastausta artikkeliin “Kirjoittaisitko toisinaan selkeämmin, tutkija?”

  1. Blogiasi lukiessani mietin, mitä olisi selkokielen ja ei-selkokielen raja tieteellisessä tekstissä. Miten ne erottuisivat toisistaan siinä?

    Suomen kielen oppijana olen monesti kuunnellut selkokielisiä uutisia radiosta. Minua helpotti ymmärtämään varsinkin uutisankkurin hitaasti ja selkeästi lausuminen, joka olisi yksi tärkeimmistä selkokielen ominaispiirteistä puhutussa kielessä. Kirjoitetussa kielessä taas tällaista ominaispiirrettä ei voi olla. Kirjoitetun kielen selkokielisyys perustuu vain sanastoon ja lauserakenteeseen.

    Tieteellisessä tekstissä voi käyttää (ja mielestäni myös suositeltava) rakenteeltaan yksinkertaisia lauseita. Tieteellisen tekstin selkokielisyyden kannalta ongelma olisi puolestaan sanasto eri termien käyttö, johon ajattelen viitanneesi sanalla ”tutkijakieli”. Toki ei kannata käyttää liikaa lyhenteitä tai sellaisia termejä, joita ymmärtäisivät vain saman alan tutkijat, mutta toisaalta on myös sellaisia termejä, joita ei voi korvata muilla arkikielen sanoilla.

    Esimerkiksi kielitieteessä on käsite ”(sanan)johto”, jolla tarkoitetaan, että yhdestä sanasta muodostetaan uusi(a) san(oj)a liittämällä siihen suffiksi johtimella. Yllätyin siitä, että monet suomalaiset eivät tiedä tätä käsitettä, vaikka se on suomenkielinen termi (ja luultavasti sitä opetetaan peruskoulussa tai lukiossa). On mahdotonta korvata johto-termi muilla suomen kielen sanoilla: vaikka joku voisi ajatella sananmuodostuksella voivan korvata, se on jo vakiintunut johdon yläkäsitteeksi, johon kuuluu myös yhdyssanoja muodostava yhdistäminen.

    Välttämättömien termien käytöstä johtuen mielestäni tieteellinen teksti ei voi olla täysin selkokielinen, vaikka sitä voisi jokseenkin selkeyttää muuttamalla lauserakenteita ja korvaamalla lyhenteitä ja vaikeita termejä helpommilla sanoilla.

  2. Kiitos laajasta kommentistasi kj ja kattavista näkemyksistäsi! Minunkaan mielestäni tieteellistä tekstiä ei välttämättä sinällään ole syytä muuttaa selkokieliseksi, mutta tutkijan harrastama tiedeviestintä, esim. twiitit, voisivat saavuttaa laajemman kohderyhmän selkokielisemmällä ulosannilla 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *