Kirjoittaisitko toisinaan selkeämmin, tutkija?

En varmaankaan ollut kurssiltamme ainoa, joka viehättyi vanhaa akateemisuutta tuoksuvasta luentosalista ja ikkunamaisemista kohti jylhää Helsingin tuomiokirkkoa. Tuntuu jopa etuoikeutetulta Oulun teknologikylän laitamille rakennetusta yliopistosta valmistuneena opiskella tohtoriksi Helsingissä.

Opintojeni teema on tänä syksynä ollut selvästi kirjoittaminen. Alkusyksyn tiedeviestinnän kurssilla havahduin heti kättelyssä siihen, miten tärkeää tutkijan verkkovaikuttaminen on. Koska tiede kuuluu kaikille, en voi tutkijanalkuna sulkeutua sisääni ja tehdä tutkimustani vain itseäni varten. Lisäksi avoin tiede, josta onneksi jatkuvasti puhutaan, on mielestäni tärkein herätys tämän päivän tutkijoiden maailmaan. Opin sen käsitteen merkityksen vasta itsekin syksyn opintojeni aikana.

Tutkijoita kannustetaan yhä enemmän kirjoittamaan tutkimuksestaan verkkoon eli harrastamaan siis jonkinmoista tiedeviestintää. Minusta on huvittavaa, jos tutkijoiden sosiaalisen median päivitykset ovat täynnä lyhenteitä (englanniksi) ja valtaväestölle tyhjää puhuvia ajatuksia kohdennettuna vain samaa tutkijakieltä puhuville tutkijoille. Tiedeviestintä ei ole mielestäni parhaimmillaan silloin; on huomioitava saavutettavuus ja esteettömyys.

Tiede kuuluu kaikille, ja tutkijan ulosanti on yksi osa tutkijan roolia. Haastankin tutkijat nyt viestimään verkkoon edes yhden kerran viidestä selkokielellä suomeksi. Selkokieltä käyttämällä on suuri riski saavuttaa ne Suomessa asuvat kymmenet tuhannet ihmiset, jotka selkokielen käyttöä puhevammaisuutensa vuoksi tarvitsevat, ja joille tiede ihan yhtä lailla kuuluu. Ja viestimällä selkokielellä tutkija tulee yleisölleen todennäköisesti helpommin lähestyttäväksi ja inhimillisemmäksi.

Kuva: Pixabay/Creative Commons