Se oli sitten siinä! Se todellakin oli siinä! Meidän tutkijatentti oli ja meni, mutta mitä meille jäi tästä kaikesta käteen? Mitä opimme tämän syksyn ja P5 kurssin aikana? Olemme kulkeneet pitkän matkan, jonka kruunasi tutkijatentti, jossa pääsimme testaamaan oppiamme taitoja oikeiden tutkijoiden kanssa.

Päällimmäisenä näin tutkijatentin jälkeen on huojentunut ja helpottunut olo. Saimme kurssin päätökseen kunnialla eikä mitään jäänyt ”hampaan koloon”. Osa meistä jännitti kovastikin tenttiä ja torstai iltana ryhmämme WhatsApp -keskustelu täyttyikin viesteistä, joissa jaettiin vielä viimeisiä ohjeita ja koetettiin lievittää jännitystä. Osasipa joku vielä vitsailla tulevan koetuksen kustannuksella. Perjantai aamuna kokoonnuimme ennen yhdeksää vielä hiomaan suunnitelmamme valmiiksi tutkijatenttiä varten. Kello 9.15 sotasuunnitelmamme oli hiottu terävimpään iskuun ja olimme valmiita kohtaamaan kurssin suurimman haasteen.

Tutkijatentissä pistimme omat tutkijamme, Jannen ja Miran, todelliseen testiin. Esitimme napakoita kysymyksiä kattavasti koko tutkimuksesta alkaen tutkimuskysymyksen asettelusta aina saatujen tulosten hyödyntämiseen käytännössä. Välillä tutkijoista huomasi, että heidän piti ihan tosissaan miettiä vastausta ja he myös kehuivat muutamaa kysymystä erittäin hyväksi. Varjoryhmämme, Tutkijat paljaan, kiitteli meitä hyvistä kysymyksistä ja tutkijoiden haastamisesta. Kritiikkiä saimme varjoryhmäläisiltä alustuksen puutteesta, sillä ymmärrettävästi heidän oli aluksi vaikea seurata haastattelua ja ymmärtää kysymystemme yhteyttä/merkitsevyyttä. He olisivat toivoneet myös enemmän jatkokysymyksiä tutkijoiden vastauksiin. Mielestämme tutkijat kuitenkin vastasivat esittämiimme kysymyksiin hyvin ja tällöin jatkokysymyksille ei ollut niin suurta tarvetta. Saimme selvitettyä tutkijatentin aikana vielä useita meitä vaivanneita asioita, esimerkiksi saimme tarkennuksen tutkimuksen teoreettisesta näkökulmasta. Meistä oli myös todella mielenkiintoista perehtyä varjoryhmämme tutkimukseen ja kuunnella heidän tutkijatentti.

Tutkijatentti meni loppujen lopuksi hyvin ja nyt jokaisella meistä on helpottunut olo. Jännitys ennen tenttiä osoittautui hyvin pian tentin alettua turhaksi. Puheenjohtajamme Jenna veti tilaisuuden hienosti alusta loppuun ja pysyimme erinomaisesti aikataulussa. Pieni jännitys oli kuitenkin hyväksi, sillä se nosti suoritustasoa ja todisti, että otimme tilanteen tosissamme. Nyt jäämme mielenkiinnolla odottelemaan tentin tulosta ja palautetta.

Tämä syksy ja P5 -kurssi on ollut antoisa: ensimmäisellä luennon hieman varautuneesta ilmapiiristä olemme siirtyneet keskinäiseen luottamukseen, jossa jokaisella on ollut tärkeä rooli. Olemme yhdessä pohtineet ja etsineet vastauksia harjoitustehtäviin ja tukeneet toisiamme tarvittaessa. Viimeisimpänä yhteistyön ponnistuksena eilinen tutkijatentti. Kurssin aikana olemme päässeet sukeltamaan tutkimusten ja tutkijoiden maailmaan: olemme tutustuneet omaan nimikko tutkimukseemme, pohtineet tutkimuksenteon eri vaiheita ja miettineet välillä kriittisestikin kasvatustieteellisen tutkimuksen luotettavuutta ja sen tarpeellisuutta. Suurin osa oppimisesta on ollut kuitenkin huomaamatonta ja tiedostamatonta. Yhdessä olemme selvittäneet välillä vaikeiltakin tuntuvien käsitteiden merkitystä, kuten selektivismin, universalismin ja eriarvoisuuden käsitteitä. Samalla olemme oppineet jakamaan tehtäviä ryhmän kesken ja toimimaan tehokkaana tiiminä. Ensimmäisellä luennolla Leilan sanoma ”ryhmästänne tulee teille vielä kullan arvoinen” pitää näin kurssin lopussa täysin paikkansa. Omalla tavallaan tulee haikea olo, kun oman ryhmän toiminta loppuu.

Mitä olisimme tehneet kurssin aikana toisin? Siinä on pohdittavaa itse kullekin. Olisimme ehkä toivoneet, että blogi-viikkomme olisi ollut myöhemmin, jolloin se olisi ollut meidän kannalta antoisampi ja opettavaisempi. Olemme kuitenkin tyytyväisiä omaan suoritukseemme. Opimme kurssin aikana erityisesti kriittisyyttä ja sen ettei tutkijatkaan ole aina kaikesta varmoja. Mielenkiintoista oli perehtyä myös kvalitatiivisen tutkimuksen maailmaan, sillä lukiosta suurimmalle osalle oli tutumpaa kvantitatiivinen tutkimus.

Ja kaikille nimikko tutkimuksestamme kiinnostuneille tiedoksi: Kalalahden ja Varjon artikkeli kouluvalinnasta julkaistaan Yhteiskuntapolitiikka lehdessä 16.12.2016.

-Eriarvoiset

Nimikkotutkijoidemme Janne Varjon ja Mira Kalalahden artikkelissa Koulumarkkinoiden valjastajat – kunta ja kouluvalinnan yhteiskunnallinen hinta on tutkimuksen analyysissa käytetty modaliteetteja. Aikaisemmassa blogi postauksessamme on niitä hieman avattu, mutta avataanpa hieman lisää!

Eli tutkijat lähtivät analysoimaan aineistoa modaliteettien kautta. Tapa oli heille uusi, ja diskurssianalyysiä oli tehty aiemmin, joten he kokivat modaliteettien tuovan uutta tulokulmaa analysoinnissa.

Analyysissa on siis hyödynnetty pragmaattisen modalisuuden käsitettä. Pragmaattisella modalisuudella määritellään toimijoiden välisiä suhteita. Kyseisessä tutkimuksessa neljä pääryhmää ovat tahtominen, täytyminen, osaaminen ja kykeneminen. Nämä neljä pääryhmää on vielä jäsennelty kahdella eri tavalla. Ensimmäisellä jäsentelyllä pääryhmät on jaettu eksotaktisiin ja endotaktisiin modalisuuden lajeihin.

Eksotaktisia ovat kykeneminen ja täytyminen – ne ovat puhujan ulkopuolisten tekijöiden aikaansaamia ominaisuuksia.

Endotaktisia ovat osaaminen ja tahtominen – puhujan sisäistämiä, sisäsyntyisiä voimavaroja.

Toisella jäsentelyllä pääryhmät on jaettu virtuaalisiin sekä aktuaalisiin modalisuuden lajeihin.

Virtuaalisia ovat täytyminen ja tahtominen – ne vaikuttavat siihen, että tavoiteltu kohde mielletään arvokkaaksi, ja tekijälle muodostuu velvollisuus tavoitella sitä.

Aktuaalisia ovat kykeneminen ja osaaminen – ne tekevät tekijän toiminnan ymmärrettäväksi.

Kuhunkin neljään modalisuuden lajiin liittyy erilaisia asioita, joilla se ilmenee. Tahtominen liittyy esimerkiksi motivaatioon, kykeneminen mahdollisuuksiin toimia jossakin tilanteessa tietyllä tavalla, osaaminen tietoihin ja taitoihin sekä täytyminen erilaisiin velvoitteisiin.

Haastatteluista on siis poimittu ilmaisuja, jotka sopivat näihin modaliteetteihin, ja ne on sijoitettu jaottelujen mukaan niihin sopiviin kohtiin, jonka jälkeen on tuloksia lähdetty tulkitsemaan.

Ja näin on tutkimuksemme modaliteetteja avattu hieman tarkemmin!

#eriarvoiset

Kurssi on edennyt jo pitkälle, joten koimme, että tässä vaiheessa olisi hyvä esitellä tutkimuksemme hieman syvemmin ja avata enemmän tutkijahaastattelussa esiin tulleita aiheita ja omia ajatuksiamme. Artikkelinamme meillä on Janne Varjon ja Mira Kalalahden Koulumarkkinoiden valjastajat – kunta ja kouluvalinnan yhteiskunnallinen hinta. Tutkijoilla ei ollut selkeää tutkimuskysymystä ja analyysitapakin muuttui tutkimuksen edetessä. Tarkoituksena kuitenkin oli lähestyä kouluvalintaa tarkastellen, löytyisikö siitä hyviäkin puolia; Suomessa yleinen puhetapa kun on, että kouluvalinnalla on vain huonoja seurauksia.

Tutkijat valitsivat tutkimustavakseen laadullisen tutkimuksen, sillä ei ole keksitty tarpeeksi spesifejä mittareita, joilla mitata kouluvalintaa ja eriarvoisuutta. Aineisto kerättiin haastattelemalla kolmea lautamiestä ja kuutta virkamiestä kolmesta Suomen kunnasta, joissa tapahtuu kouluvalintaa. Oli mielenkiintoista kuulla, kuinka hankalaa haastateltavia oli tavoittaa, ja että jotkut haastateltavat ohjasivat tutkijoita aluksi vain lukemaan aiheesta haluttomina vastaamaan henkilökohtaisesti kysymyksiin. Eräs haastateltavista suostui haastatteluun vasta, kun hänelle selvennettiin, että vastaaminen tapahtui anonyymina. Voidaankin pohtia, miksi haastateltavien oli vaikea puhua omalla äänellään, vaikka haastateltavan ja kunnan anonymiteetti oli taattu. He pyrkivätkin lähinnä vastamaan kunnan virallisen kannan mukaisesti, joten kuntien virkamiesten vastaukset olivat hyvin samansuuntaisia.

Tutkijat lähtivät analysoimaan aineistoa modaliteettien kautta, joka oli heille uusi ja siksi mielenkiintoinen menetelmä. Modaliteettejä oli neljä: tahtominen, täytyminen, osaaminen ja kykeneminen. Analyysissa eriteltiin haastateltavien puheessa ilmeneviä modaliteettejä koskien kunnissa esiintyvää kouluvalintaa ja sen vaikutuksia. Voimakkaimmin korostui tahtomisen modaliteetti: kunnat tahtovat universalismin periaatteen mukaisesti huolehtia koulujärjestelmän tasaisesta laadusta ja välttää koulujen eriytymistä ja selektivismiä.

Kansainvälisellä tasolla tarkasteltuna näin vahvaan universalistiseen koulutuspolitiikkaan on suhtauduttu kummaksuen. Esimerkiksi Ruotsissa on paljon yleisempää ajatella kouluja yrityksinä, jotka ansaitsevat rahaa: on hyväksyttävämpää ostaa peruskoulutusta valitsemalla lapselle yksityinen, listauksissa menestynyt koulu. Suomessa tällainen puhe puuttuu lähes kokonaan. Yhdysvaltalaiset toimittajat taas olivat järkyttyneitä luettuaan Varjon ja Kalalahden artikkelin; heistä Suomi vaikuttaa ahdistavalta sosialistiselta valtiolta, jossa kunnat hallitsevat koulutusmarkkinoita ja yksilöltä puuttuu vapaus tehdä koulutukseen liittyviä valintoja. Myös Koreassa on ihmetelty, eivätkö suomalaiset vanhemmat halua lapsilleen mahdollisimman hyvää tulevaisuutta. Herää ajatus siitä, miten itsestäänselvyys universaali koulutusmalli meille suomalaisille on. Miksi haluamme kaikille tasaveroisen koulutuksen, vaikka hyvätuloisilla vanhemmilla voisi olla mahdollisuus saada lapsensa kilpailutettuun ja parhaaseen kouluun? Onko egalitarismi juurtunut niin syvälle suomalaiseen arvoperustaan, että näemme mahdottomana siirtymisen uusliberalistisempaan koulutuspolitiikkaan naapurivaltiomme ja monien muiden maiden tapaan? Toisaalta vahva universalistinen ajattelu ja sen tuottama menestys voivat olla juuri ne syyt, miksi Suomen koulutuspolitiikka kiinnostaa maailmanlaajuisesti.

-Eriarvoiset

Suuri jännityksen aihe on ohi, esittelimme tänään muulle ryhmälle ensimmäisen oppimistehtävämme tulokset. Aivan kuten ryhmässämme heräsi paljon erilaisia ajatuksia ”Kouluvalinta eriarvoistaa!” -lööpistämme, niin heräsi kuulijoissakin. Kysymyksiä sateli esityksen jälkeen runsain mitoin, oikeastaan niitä olisi ollut enemmän kuin aikaa oli käytettävissä. Aiheemme on ajankohtainen ja arjessa paljon esillä, joten ei ihmekään että keskustelua syntyi.

Näin jälkikäteen ajateltuna tutkimuskysymyksen olisi voinut rajata selkeämmin. Myös kouluvalinta -käsitteen määrittely aiheutti kuulijoiden mielipiteissä hajaannusta. Kysymyksiä nousi myös tutkimuksemme näkökulmasta tarkastella koulujen eriarvoisuutta ihmisten sijaan. Ajatuksemme kuitenkin oli, että peruskoulu on pohja, jonka tulee mahdollistaa kaikille yhtäläiset valmiudet jatkoa varten. Voidaanko ajatella, että aihe koetaan tärkeäksi ja herätti siksi paljon keskustelua?

Tänään saimme tietää omien nimikkotutkijoidemme nimet ja paljon pohditun lööpin alkuperän. Tämän ajatusten herättelyn jälkeen pääsemme tutustumaan Janne Varjon ja Mira Kalalahden tutkimuksen tekstiin ”Koulumarkkinoiden valjastajat – kunta ja kouluvalinnan yhteiskunnallinen hinta”. Seuraavien viikkojen aikana pääsemme tapaamaan tutkijoita ja esittämään heille tiukkoja kysymyksiä.

Suomen peruskoulutko eriarvoisia? Eivätkö kaikki olekaan samalla viivalla? Tämä lööppi kohututkimuksen tuloksista herätti kasvatustieteiden yhdeksässä pääaineopiskelijafuksissa ja yhdessä sivuaineopiskelijassa paljon eriäviä mielikuvia, mutta kaikkia yhdisti kiinnostus hurjalta kuulostavaan väitteeseen. Koulujärjestelmämmehän on huippuluokkaa ja Suomi jos mikä tunnetaan tasa-arvoisesta peruskoulutuksestaan. Tämä tutkimus kuitenkin väittää, että näin ei olisi. Onko se mahdollista?

Ryhmämme ensimmäinen tapaamiskerta aiheutti melkoisen mielipidevyöryn. Mitä muutakaan voi olettaa, kun kymmenen opiskelijaa yrittävät löytää ajatussekamelskasta yhden yhteisen punaisen langan, jota pitkin lähteä etenemään tässä projektissa. Lopulta ymmärsimme, että kaikkien kantava ajatus oli sama, mutta olimme lähestyneet aihetta kukin omasta näkökulmasta. Pitkän pohdinnan jälkeen saimme muotoiltua ongelman kahdeksi eri kysymykseksi:

1. Onko ongelmana se, että kouluvalinta eriarvoistaa kouluja ja siitä seuraa ihmisten eriarvoistuminen ja pitkällä tähtäimellä jopa luokkayhteiskunnan muodostuminen?

2. Ovatko ihmiset eri lähtöviivoilla peruskoulun jälkeen, ja voiko se johtua kouluvalinnasta ja sitä kautta koulujen eriarvoistumisesta?

Nyt kun kysymyksiä katsoo kirjoitetussa muodossa, huomaa, että ne pureutuvat samaan ongelmaan, mutta syy-seuraus-suhteet ovat erisuuntaiset. On hyvä, että ihmiset ajattelevat eri tavoin, koska silloin tulevina kasvatustieteilijöinä meillä jokaisella tulee olemaan omat lähtökohtamme tutkimuksiin: kaikkia kuitenkin tarvitaan. Toinen voi lähestyä kasvatustieteellistä kysymystä sosiologisesta näkökulmasta, toinen psykologisesta.