PJ:n PS: Klassinen sosiologia ja postmoderni maailma

Klassinen sosiologia ja postpostmoderni maailma
Teksti: Tuomas Hallamaa

Tuomas Hallamaa (1)

Vuoden 2016 syksyllä tein asian, jota en olisi ikinä uskonut joutuvani tekemään – olin osoittamassa mieltäni puolalaisten naisten aborttioikeuden puolesta. Muutama vuosi sitten ajatus siitä, että liberaalissa Euroopassa keski-ikäiset konservatiiviukot kuvittelevat, että heillä on oikeus rajoittaa naisten määräysvaltaa omaan kehoonsa, tuntui täysin mahdottomalta. Tätä kirjoittaessani näyttäisi myös siltä, että vuoden 2016 itsenäisyyspäivänä mielenosoitukset kohdistuvat eliitin sijasta natseja vastaan. On aivan käsittämätöntä, miten vähän kriittistä mediahuomiota erilaiset äärioikeiston järjestämät tapahtumat ja mielenosoitukset ovat saaneet osakseen. Vielä käsittämättömämpää tämä on, kun aiempien itsenäisyyspäivien kuokka- ja kiakkovierasmielenosoitusten aiheuttamaa hysteriaa vertaa natsien ja ”kansallismielisten” soihtukulkueiden ja mielenosoitusten kohtaamaan hiljaisuuteen. Tänä itsenäisyyspäivänä poliisi on turvaamassa natsien soihtukulkuetta sen sijaan, että se kohdistaisi näihin rikollisiin samanlaisia repressiivisiä toimia kuin anarkisteihin. On ilmeisesti yhteiskunnallisesti vaarallisempaa kritisoida posthyvinvointivaltiollista epätasa-arvoa ja sukupuolittunutta vallankäyttöä, kuin vaatia huuhaarotuopeille perustuvaa totalitaarista vallankumousta ja tappaa kadulla ohikulkijoita vain sen vuoksi, että he eivät jaa sairasta rasistista maailmankuvaa.

Klassinen sosiologia tarkasteli yhteiselämän mahdollisuutta pitkälle differoituneessa modernissa yhteiskunnassa, jossa henkilökohtaiset suhteet olivat muuttuneet taloudellisiksi suhteiksi ja pitkälle kehittynyt työnjako ja siihen liittynyt yksilöllistyminen olivat kasvattaneet ihmisten välisiä eroja. Abstrakteihin taloudellisiin suhteisiin ja kylmiin byrokraattisiin järjestelmiin tukeutuva moderni uhkasi ihmisyyden perimmäisiä arvoja. Yksilöllistymisprosessi teki vanhoista yhteisön jaetuista arvoista toimimattomia, mutta uusia arvoja ei näyttänyt löytyvän. Durkheimin mukaan uhkana oli anominen tila, jossa vanhat normit eivät enää päde, mutta niiden tilalla ei ole uusiakaan.

Kylmän sodan jälkeisessä maailmassa vallitseva arvojärjestelmä on ollut uusliberalismi, joka korvasi klassisen liberalismin abstraktin ihmisarvon vielä abstraktimmalla taloudellisella arvolla. Liberalismin perinteeseen on aina kuulunut ongelmallinen ihmisten arvottamisen perinne. Nyt tämä tie on kuljettu loogiseen päätepisteeseen, jossa ihmisen arvo määräytyy enää yksinomaan sen mukaan, kuinka paljon hän voi hyödyttää muita ihmisiä taloudellisesti. Järjestelmän kyynisyys on nyt romahduttanut uusliberalismin hegemonisen aseman ja sen mukana ajatuksen ihmisten universaalista (mahdollisuuksien)tasa-arvosta. Tämä romahdus on tuottanut tai tuottamassa anomisen tilanteen, sillä korvaavia uusia arvoja ei ole löytynyt. Sen sijaan nykyään on kova pyrkimys palata vanhoihin autoritaarisiin ja patriarkaalisiin arvojärjestelmiin. Näiden sortavien ja hierarkkisten arvojärjestelmien varaan ei voi kuitenkaan rakentaa mitään pysyvää.

Mielestäni sosiologian tulisi nykytilanteessa palata juurilleen ja tarkastella ihmisten yhteiselon mahdollisuuksia pitkälle differoituneessa yhteiskunnassa, jossa ei ole hegemonista jaettua arvojärjestelmää. Durkheim piti mahdollisena jaettuun ihmisyyteen perustuvaa orgaanista solidaarisuutta, joka korvaisi ihmisten samankaltaisuuteen perustuvan mekaanisen solidaarisuuden. Nykyisestä anomisesta tilanteesta pääsemiseksi olisi tunnustettava, että taloudelliset arvot ovat aina välinearvoja, eivät koskaan itseisarvoja. Elämme ennenäkemättömän yltäkylläisyyden keskellä, mutta talouteen liittyvä keskustelu käydään aina puutteen kielellä. Tästä pääsemiseksi tulisi luopua abstraktista tasa-arvopuheesta ja tarkastella ihmisarvoisen elämän konkreettisia vaatimuksia. Ihmisten arvottamisen heidän taloudellisen potentiaalinsa perusteella on loputtava ja tulevaisuuden yhteiselämän tulee perustua ihmisten väliseen solidaarisuuteen, kunnioitukseen ja tasa-arvoon. Tämä ei vaadi kaikille yhteistä arvojärjestelmää, mutta se vaatii rohkeutta katsoa maailmaa toisen näkökulmasta ja ihmisille tyypillisestä nurkkakuntaisuudesta.

Parempaa vuotta 2017

Tuomas Hallamaa

Puheenjohtajan PS 2/2016

Käsitys Suomen tasa-arvoisuudesta on virheellinen

Tuomas Hallamaa (1)

Teksti: Tuomas Hallamaa

Yleinen käsitys siitä, että suomalainen yhteiskunta olisi tasa-arvoinen, ei pidä paikkaansa. On totta, että viime aikoina suomessa on saavutettu suurta edistystä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen aseman parantamisessa, mutta työ on vasta alussa. On esimerkiksi kyseenalaista, helpottaako tasa-arvoinen avioliittolaki sateenkaariperheiden lasten asemaa. Esimerkiksi on hyvinkin mahdollista, että lapsen ei-biologinen vanhempi joutuu jatkossakin käymään läpi perheensisäisen adoptioprosessin. Suomalainen translainsäädäntö polkee yhä törkeällä tavalla ihmisoikeuksia vaatiessaan henkilön pakkosterilointia hänen oikean sukupuolensa tunnustamisen ehtona.

Samanaikaisesti sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen aseman hienoisen kohenemisen kanssa on tasa-arvo rapautunut muilla alueilla. Suvi Vihavainen (2016) kirjoittaa maanantain 18.4. Helsingin Sanomissa pienten lasten äitien työllisyysasteen romahtamisesta vuoden 2008 54 prosentista 47 prosenttiin vuonna 2014. Tämän lisäksi pienten lasten äidit tekevät entistä enemmän osa-aikatyötä. Tämä kertoo karulla tavalla siitä, että naisten asema työelämässä on yhä vielä perustavalla tavalla huonompi kuin miesten. Työelämän syrjivät rakenteet työntävät nuoria äitejä joko kotiin hoitamaan lapsia tai osa-aikaisiin töihin ja pakottavat samalla miehet elättäjän rooliin. Vihavaisen haastattelema äiti kertoo, että hänen lapsensa isä ei kyennyt jäämään hoitovapaalle perheen taloudellisen tilanteen vuoksi, vaikka olisi halunnut. Työelämässä näyttää vallitsevan vastenmielinen noidankehä: käytännöt perustuvat totaalisen vanhentuneisiin ja epätasa-arvoisiin sukupuolirooleihin ja uusintavat jatkuvasti näitä rooleja. Tilannetta pahentaa suomalaisen ammattirakenteen hyvin voimakas sukupuolittuneisuus, ammatit ovat Suomessa segregoituneet hyvin voimakkaasti ”naisten ja miesten ammatteihin”.

Toinen valtava tasa-arvo ongelma nykysuomessa on syrjintä etnisiteetin perusteella. Suomessa romanien ja saamelaisten syrjimisellä on Suomessa pitkät perinteen. Nyt tämän rinnalle on noussut uussuomalaisten kohtaama avoin rasismi ja viha, sekä rakenteellinen syrjintä, jonka seurauksena Suomeen saattaa muodostua uusi perinnöllinen ”kantasuomalaisesta” poikkeavaan fenotyyppiin perustuva alaluokka. Vielä suurempi railo on aukeamassa kansalaisten ja ei-kansalaisten välille. Ajatus tasa-arvosta perustuu universalistiseen ihmiskäsitykseen, jossa jokaisella ihmisellä on hänen ihmisyytensä perusteella yhtäläinen luovuttamaton moraalinen arvo. Menossa oleva pakolaiskriisi on paljastanut eurooppalaisen ihmisoikeuspuheen onttouden. Ei-kansalaisilla ei ole oikeuksia, vaan heidän voi antaa hukkua Välimereen, tai lähettää diktaattorin kanssa tehdyn epämääräisen sopimuksen perusteella turkkilaiselle pakolaisleirille.

Tasa-arvo ei ole jatkumo, se joko on, tai ei ole. Niin kauan kuin kaikki eläimen ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset, tasa-arvoa ei ole. Asioita on kuitenkin mahdollista muuttaa. Paras tapa ylläpitää epätasa-arvoista tilannetta on pitää yllä käsitystä jo saavutetusta tasa-arvosta. Suomessa monet asiat ovat toki paremmin kuin monessa muussa maassa, mutta tämä ei ole syy luopua kamppailusta tasa-arvon edistämiseksi.

Vihavainen, Suvi (2016) Pienten lasten äitien työllisyysaste laskee – monia kiinnostaa osa-aikatyö. Helsingin Sanomat 18.4.2016. http://www.hs.fi/paivanlehti/18042016/a1460862402543