Yliopiston etusivulle | Suomeksi | På svenska | In English

Kiinan ja Venäjän liiketoimintakulttuurin moniosaaja -koulutus käynnissä

Ajankohta ja paikka
6.4.-22.9.2010. Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia
Kouvola, Paraatikenttä 6 (2. krs), 45101 Kouvola

Kohderyhmä ja lähtötaso
Korkeakoulututkinnon suorittaneet työttömät, työttömyysuhan alaiset henkilöt tai muut, jotka sopivat Rekry-, Täsmä-, tai Muutoskoulutuksen piiriin ja jotka haluavat kehittää liiketoimintaosaamistaan ja -valmiuksiaan Kiinan tai Venäjän markkinoilla. Työssä olevat valmennusohjelmaan osallistuvat opiskelijat suorittavat työssäoppimisjakson ja kehittämishankkeen omalla työpaikallaan. Opiskelijoilta edellytetään soveltuvaa työkokemusta ja hyvää englannin kielen taitoa.

Yrityksille ja yhteisöille
Valmennusohjelmaan haetaan yrityksiä ja yhteisöjä, joilla on Venäjään tai Kiinaan liittyviä osaamisen kehittämistarpeita. Yrityksen tai yhteisön kanssa selvitetään organisaation tarpeet ja laaditaan työnantajakohtainen suunnitelma koulutuksen toteuksesta. Yritys tai yhteisö osallistuu koulutuksen kustannuksiin työantajan ja valtion yhteishankintana toteuttavan koulutuksen periaatteiden mukaisesti.

Koulutuksen tavoite
Perehdyttää osallistujat Kiinan tai Venäjän mahdollisuuksiin, niiden erityispiirteisiin ja liiketoimintakulttuureihin sekä kehittää kansainvälistymisessä tarvittavaa projektinhallinnan taitoa ja kielitaitoa. Koulutus edistää osallistujien työllistymistä Kiina/Venäjä-osaamista edellyttäviin tehtäviin. Lisäksi tuetaan yritysten ja yhteisöjen kansainvälistymistavoitteita Venäjä/Kiina-toiminnoissa.

Toteutus
Koulutus alkaa orientaatiojaksolla, jonka alussa laaditaan henkilökohtaiset opintosuunnitelmat ja käynnistetään urasuunnittelu. Opiskelu toteutetaan lähiopetuksena, pienryhmätyöskentelynä, itsenäisenä työskentelynä ja sen ohjauksena, sekä etäopiskeluna.Osallistujat toteuttavat yrityksissä/organisaatioissa suunnitellusti Venäjän tai Kiinan toimintojen kehittämiseen liittyvän projektin. Työssäoppimisjakson ajalle opiskelijalle nimetään työssäoppimisohjaaja.

Sisältö
Koulutus koostuu seuraavista osa-alueista:

  • Urasuunnittelu ja henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatiminen
  • Project and Business English- kieliopinnot
  • Kansainvälisen liiketoiminnan perusteet
  • Työssäoppiminen
  • Valmennusohjelman päätösjakso
  • Valinnaisina osioina:

  • Kiina liiketoimintaympäristönä TAI
  • Venäjä liiketoimintaympäristönä

Kouluttajat
Koulutuksen järjestää Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Kaakkois-Suomen TE-keskuksen hankkimana työvoimapoliittisena aikuiskoulutuksena. Kouluttajina toimivat Helsingin yliopiston sekä muiden yliopistojen ja korkeakoulujen kouluttajat ja muut alan asiantuntijat.

Osallistujamäärä
Kurssille voidaan ottaa enintään 16 osallistujaa.

Hakeminen
Koulutukseen haetaan 12.3.2010 mennessä koulutuksen järjestäjän www-sivuilta tai tällä lomakkeella. Huom! Koulutus käynnissä!

Koulutuksen numero on 616214.

Tiedustelut
Helsingin yliopisto
Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Kouvola
kehittämispäällikkö Tuomo Kauha puh. 050 3160 532
tuomo.kauha@helsinki.fi

Koulutus-ja kehittämiskeskus Palmenia, Kotka
suunnittelija Kaisa Kaukiainen puh. 050 3160 516
kaisa.kaukiainen@helsinki.fi

Koulutuksen esitteen voit ladata tästä opiskelijoille ja työnantajille Huom! Poikkeuksena esitteessä ilmoitettuun hakuaikaan, hakuaika päättyy 12.3.2010!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista tai luovuteta eteenpäin. Pakolliset kentät on merkitty asteriskilla (*)

*
*

Spam Protection by WP-SpamFree