Uusi uhkaava yliopistouudistus on taas tarjolla. Monien mielipiteiden lomassa en ole juurikaan nähnyt sitä yhtä: mitä tämä hupi taas tulee maksamaan kansalaisille?
Uudistukset eivät nimittäin ole ilmaisia. Ne maksavat muuhun kuin varsinaiseen yliopisto- ja korkeakoulutyöhön kuluneina työtunteina ja komiteamietintöjä lukiessa menetettyinä yöunina. Ja siis ennen kaikkea ne maksavat opetuksen tason romahtamisena sekä löytämättöminä innovaatioina ja tekemättömänä perustutkimuksena.
Mutta ei tässä vielä kaikki. Uudistuksella on myös strateginen hinta. Tutkimus tunnetaan ennalta-arvaamattomuudestaan. Emme voi tietää, mikä tutkimus tuottaa arvokkaimmat löydöt ja mikä on vain ajanhukkaa. Pienellä esoteerisilla tutkimushankkeella voi olla ns. paksu häntä, eli ennalta oudolta ja erittäin epävarmalta vaikuttava tutkimus saattaa tuottaa räjähdysmäisen merkittäviä tuloksia (kuten ALD-tekniikka osoittaa). Toisaalta varman oloinen tutkimus saattaa puolestaan junnata paikallaan tai tuottaa vain vähäisiä löytöjä ja hyötyjä.
Nyt hallitusvalta, Suomen Akatemia ja Elinkeinoelämän valtuuskunta kuitenkin painostavat yliopistoja erikoistumaan, streamlinaamaan ja leikkaamaan rönsyjä. Halutaan luopua päällekäisyyksistä. Tehdä korkeakouluista ja yliopistoista enemmän suuryritysten kaltaisia — ja samalla tutkimuksesta haavoittuvampaa. Kuin tiukasti optimoidun jumbofirman talous voi kaatua perhosen siiveniskuun Nokialla.
Leikkaamalla rönsyjä ja rajaamalla tutkimuksen tukia muutamaan strategisesti valittuun alueeseen yliopistot pakotetaan pelaamaan uhkapeliä. Ennalta yritetään veikata, mikä on tuottoisin sijoitus tutkimuksellisesti. Näin voidaan siis saada hyvällä tuurilla erinomaisia huipputuloksia aikaan. Mutta tällöin on myös suuri riski, että tutkimusrahoitus menee enimmiltä osiltaan hukkaan — jos veikkaus oli väärä.
Sen sijaan antamalla rahaa laaja-alaisesti erilaisille hankkeille (ja myös päällekkäisille hankkeille sellaisilla aloilla, joissa tutkimukselliset hyödyt voisivat olla maailmaa mullistavia) lisätään tuntuvasti todennäköisyyttä, että kaikki rahoitus ei mene hukkaan. Toki tutkimukselliset hyödyt eivät välttämättä ole yhtä valtavia suhteessa sijoitettuun rahaan, mutta eipähän valtionvarainministerikään käy koko valtion kassan kanssa Las Vegasissa pelaamassa ison rahan peliä valtaisten voittojen toivossa? Ainakin toivon, että hän ei tekisi näin…
Se, että uudistus maksaisi takaisin tämän hurjan hinnan, on uudistusta ajavien poliittisten tahojen taakka todistaa.