Hallitus

hallitus[ät]ktto.fi

Mikä on hallituksen olemassaolon tarkoitus? Tämä ei ole kompakysymys. Toisin kuin kysymykseen elämän tarkoituksesta, löytyy edelliseen kysy- mykseen vastauskin.

Hallituksen olemassaolon tarkoitus ei ole kokousten järjestäminen, eikä myöskään pienen sisäpiirin muodostaminen. Oikeutusta olemassaoloon ei anna myöskään pelkkä bileiden järjestäminen tai se, että tämän vuoden hallitus tunnetaan erityisesti perinteikkyydestään.

KTTO on kansantaloustieteen opiskelijoiden järjestö, jonka tavoitteena on ajaa kansislaisten etuja niin laitoksella, tiedekunnassa kuin työelämässäkin. Tavoitteessa onnistuminen riippuu luonnollisesti meidän kyvyistämme, mutta vähintään yhtä paljon myös jäsenten aktiivisuudesta. Yhdessä saamme enemmän aikaan, mutta TEIDÄN on riivattava meitä omilla ehdotuksillanne ja ongelmillanne. Hallituksen kokouksiin on vapaa pääsy! Vaihtoehtoisesti hallitukselle voit lähettää palautetta ja parannusehdoituksia sähköpostiosoitteeseen
hommakusee[ät]ktto.fi.

Kaikkien etu on luonnollisesti yhteishengen ylläpitäminen. Hallituksen käsitys yhteishengestä on lähinnä huuruinen unikuva jostain paikasta johonkin aikaan, jossa rellestetään yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa. Tämän tyyppistä yhteishengen nostatusta kyllä riittää: risteilyjä, mökkireissuja, tiedekuntabileitä ja tietysti bileitä. Jos kuitenkin kaipaa muutakin yhteistä kivaa, on tarjolla myös urheilua, ekskursioita, kulttuuria ja tietysti bileitä. Vuosittain on myös tarkoitus toteuttaa matkaprojekti johonkin lähialueen maahan, mukaan vain!

Aktiivinen jäsenkunta on kaikkien etu. Tärkeää on tietysti saada fuksit mukaan järjestön toimintaan, mutta yhtä lailla tärkeää on saada pidettyä vanhemmatkin opiskelijat mukana toiminnassa. Luonnollisesti suurimman vastuun fuksien mukaan saamisesta kantavat tutorit. Autamme heitä kuitenkin parhaamme mukaan ilosanoman välittämisessä uusille opiskelijoille.

Tavoitteena on että ainejärjestön piirissä pystyisimme tarjoamaan kaikille jotain. Sen kautta voimme järjestää tapahtumia, joita emme voisi yksin tai pienellä porukalla toteuttaa. Se on keino piristää muuten hyvinkin itsenäistä, jopa yksinäistä opiskelijaelämää.

ÄLÄ siis kysy, mitä KTTO voi tehdä sinun hyväksesi. Kysy, mitä voimme tehdä YHDESSÄ kansislaisten hyväksi!!!

Kokousten pöytäkirjat

 

Hallitus 2016

Hallitus 2017

 

Edelliset hallitukset (vuodesta 2003 alkaen)