Kun kuolema koskettaa

Kuolema on väistämätön osa elämää, jonka jokainen meistä joskus kohtaa – niin surullista kuin se onkin. Osa meistä joutuu kohtaamaan kuoleman muita useammin esimerkiksi ammattinsa johdosta. Koska kuoleman kohtaaminen ei useinkaan ole helppoa, on tärkeää antaa valmiuksia ja taitoja sen ammatilliseen kohtaamiseen.

Kuolema osana elämää -blogi on perustettu hyvien käytänteiden levittämiseksi ja jakamiseksi sosiaali- ja terveysalan opettajille. Blogi liiittyy Kuolema elämän keskellä -nimiseen, Opetushallituksen rahoittamaan ja opettajille suunnattuun täydennyskoulutukseen, joka toteutettiin Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämispalveluissa (HY+) vuosina 2015-2016. Koulutuksen tavoitteena oli lisätä opettajien valmiuksia opettaa tulevia lähihoitajia ymmärtämään ihmisen kuolevaisuus, kohtaamaan kuolemaan liittyviä kysymyksiä sekä tukemaan kuolevaa ihmistä ja hänen läheisiään.


Niin lyhyt askel

ajasta ikuisuuteen,
niin kapea raja,
välillä taivaan ja maan.

 

Tietoa kirjoittajasta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *