Pirkko Hakala, intendentti, Museovirasto

Opiskelin kansatiedettä Turun yliopistossa Ilmar Talven ollessa oppiaineen professorina. Kansatiede ei ollut alkuperäinen valintani; olin pyrkinyt ja päässyt Turkuun opiskelemaan arkeologiaa. Kansatiede tuntui luontevalta valinnalta yhdeksi sivuaineeksi ja siitä muodostui vähitellen pääaineeni. Muina sivuaineina opiskelin kulttuurihistoriaa ja uskontotiedettä. Myös kulttuurihistoria kiinnosti erittäin paljon, mutta kansatiede veti lopulta pitemmän korren siitä käytännöllisestä syystä, ettei kulttuurihistoriaa oltu vielä omana opiskeluaikanani hyväksytty museoaineeksi.

Työskentelin opiskeluaikoina parissa maakuntamuseossa ja muutamissa kotiseutumuseoissa luetteloimassa esineitä. Erityisesti kotiseutumuseoissa joutui ja pääsi tekemisiin nimenomaan kansatieteellisen esineistön kanssa, mistä oli hyötyä sekä opintojen kannalta että myöhemmissä työtehtävissä. Olin myös kansatieteellisissä kenttätöissä opintojen puitteissa ja keräsin lisäksi haastatteluaineiston pro graduani varten.

1980-luvun alussa sain määräaikaisen sijaisuuden Museoviraston kansatieteen toimistossa tutkimusavustajana. Siihen aikaan oli meneillään Kansallismuseon esinekokoelmien siirto eri puolilla Helsinkiä sijainneista varastotiloista uuteen, vasta valmistuneeseen keskusvarastoon. Olin mukana inventoimassa ns. ulkohalliin (rakennus Kansallismuseon pihan laidalla) sijoitettua monimuotoista kansatieteellistä esineistöä, jota oli todella paljon. Työ oli todellista museokokoelmien perustoimintaa, jossa vanhat esineluettelot, -kortistot ja luettelointitavat ym. tulivat tutuiksi. Sittemmin työskentelin muissakin määräaikaisissa tehtävissä kansatieteen toimistossa niin esinekokoelmissa kuin silloisessa kuva-arkistossakin, kunnes sain nimityksen tutkijaksi keruuarkistoon, jossa työni jatkuu edelleen. Olin saanut kosketuksen kyselyaineistoon jo Turussa proseminaarityötä tehdessäni. Turussa kansatieteen laitoksella oli nimittäin professori Talven aikana omaa kyselytoimintaa ja opiskelijat saivat hyödyntää vastausaineistoja opinnäytetöissään.

Muistitiedon keruutoiminta alkoi Kansallismuseon ja Seurasaarisäätiön yhteistyönä vuonna 1956, jolloin Kansallismuseo täytti 50 vuotta. Keruiden tuloksia on hyödynnetty paljon kansatieteellisessä tutkimuksessa ja opinnäytteissä. Työhöni keruutoiminnassa on kuulunut kyselyiden suunnittelu, vastausaineiston käsittely eri näkökulmista, yhteydenpito vastaajiin, aineiston luettelointi ja arkistointi, asiakaspalvelu yms. Kyselyt julkaistiin vuoteen 1996 asti säännöllisesti ilmestyneessä kyselylehdessä, joka lähetettiin vastaajaverkostolle ympäri Suomea. Toimintaympäristön muututtua painetun kyselylehden julkaisemisesta luovuttiin ja kyselyt on sittemmin julkaistu verkossa.

Työssäni olen voinut suunnitella kyselyitä monenlaisista mielenkiintoisista ilmiöistä. Tässä yhteydessä voin mainita erityisesti vuonna 1988 laaditun kyselyn ”Naisten elämä ja työpanos sotien 1939-1944 aikana”, joka tuotti koko Kansallismuseon/Museoviraston keruutoiminnan laajimman vastausaineiston. Kyselyyn vastasi noin 2 500 henkilöä ja vastausaineiston määrä on noin 70 000 sivua. Kysely käsitteli naisten elämää eri näkökulmista viime sotien aikana. Painopiste oli kotirintaman asioissa, mutta muistelmia tuli myös sotatoimialueella erilaisissa tehtävissä toimineilta naisilta. Tuolloin 1980-luvun loppupuolella tuntui siltä, että sota-ajan eläneillä naisilla oli patoutunut tarve päästä kertomaan omista kokemuksistaan ja moni oli kiitollinen siitä, että joku tarjosi siihen mahdollisuuden. Kysely tuotti muistelmien lisäksi laajan valokuva-aineiston, joka on Museoviraston kuvakokoelmissa. Kyselyaineistoa on käytetty paljon lähdeaineistona opinnäytteissä, väitöskirjoissa, tutkimuksissa, tv-dokumenteissa ja jopa romaanien tausta-aineistona, mutta tuskinpa sitä on vielä ammennettu läheskään loppuun. Uskoakseni siinä riittää tutkittavaa monesta näkökulmasta vielä tulevaisuudessakin.

Olen työssäni nähnyt muistitiedon tallennuksessa kehityksen, jota voisi nimittää muutokseksi ’kartoituksesta kokemuksiin’. Kyselyaiheet käsittelivät aikoinaan lähinnä perinteellisen aineellisen kansankulttuurin ilmiöitä, joista usein pyrittiin saamaan talteen se viimeinenkin muistissa säilynyt tieto. Tällaisten keruiden tuloksia on käytetty esim. Suomen kansankulttuurin kartaston 1. osassa. Vähitellen kyselyaiheiden painopiste on siirtynyt lähimenneisyyden ja nykyajan ilmiöihin ja sitä kautta yhä enemmän kokemusten tallentamiseen. – Arkisto on ilokseni voinut myös melko säännöllisesti tarjota harjoittelupaikan jollekin kansatieteen opiskelijalle, joka on näin päässyt alkuun koulutustaan vastaavassa työssä.
Seuraavan haasteen saa projektitutkija Anna-Reetta Rikala Kansallismuseosta.