Mira Huusko toimii käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa jatkokoulutuskoordinaattorina.
Helsingin yliopistossa on kehitetty erilaisia palautejärjestelmiä. Palautetta kerätään opiskelijoilta kurssipalautteina, kandipalautteena, Learn-palautteena sekä satunnaisesti muina palautemuotoina. Henkilökunta saa eteensä mitä erilaisimpia tyytyväisyyskyselyitä, ja erilaisista järjestelmistä ja toiminnoista kerätään ainakin jossain vaiheessa palautetta. Ulkoiset sidosryhmät on valjastettu antamaan palautetta neuvottelukuntien ja muiden organisaatioiden kautta yliopiston toiminnasta tai maineesta, opettajankoulutuksesta ja muista toiminnoista joko keskusteluiden muodossa tai kirjallisesti. Valmistuneilta kerätään palautetta kandi-, maisteri- ja tohtorivaiheessa yliopiston sisäisillä tai valtakunnallisilla järjestelmillä. Palautejärjestelmiä on monia puhumattakaan yksittäisten opettajien tai esimerkiksi tohtoriohjelmien omista palautteiden kokoamistavoista. Esimerkiksi e-lomakejärjestelmä lienee täynnä eri tarkoituksiin kehitettyjä palautelomakkeita, joita käytetään joko kertaluontoisesti tai pitkäkestoisemmin. Myös WebOodi pullistelee erilaisten palautelomakkeiden variaatiosta.
Mitä näille kaikille kerätyille palautteille tehdään? Valitettavan usein yllättävän vähän. Kurssipalautteet saatetaan vilkaista läpi, ja jos ongelmia kurssilla ilmenee, niitä katsotaan sitten tarkemmin. Osassa yksiköistä palautteita käsitellään henkilökuntakokouksissa tai lähiesimiehen kanssa keskustellen. Jos palautteissa ei ilmene mitään kummallista, ne helposti unohdetaan. Palaute on siis kerätty ja luotetaan siihen, että homma hoituu jatkossakin. Opetus, tutkimus ja palvelut eivät kuitenkaan kehity, jos palautteiden pohjalta ei osata tehdä korjaustoimenpiteitä. ”Sika ei liho, vaikka sitä päivittäin punnittaisiin” eli kehittymistä ei tapahdu, jos sitä ei ole suunniteltukaan tapahtuvaksi tai sille ei ole varattu riittävää aikaresurssia. Pelkkä palautteiden kerääminen ei takaa vielä sitä, että ongelmakohtiin tai laatupoikkeamiin todella puututtaisiin.
Laatutyön keskeinen periaate on, että ei riitä, että palautetta kerätään ja sen pohjalta tehdään ensiavun kaltaisia muutoksia. Palautteisiin perustuvan kehittämistyön tulisi olla suunniteltua ja jatkuvaa. Kehittämistyö pitäisi myös dokumentoida selkeästi, jotta tiedetään, mistä on lähdetty liikkeelle ja mitä kaikkea on todella saatu aikaan juuri palautteiden pohjalta. Se voisi myös motivoida palautteiden antajia, jos heille näytetään, mitä palautteiden pohjalta on tehty ja miksi. Näin palauteväsymys ei vaivaisi niin helposti. Myös palautteista saatava vastine tai niin sanottu palautteen palaute auttaa motivointikeinona. Kun palautteiden pohjalta tehtävä kehittämistyö olisi systemaattista, yliopistossa olisi helppo osoittaa, että esimerkiksi ”eri henkilöstöryhmät ja opiskelijat ovat sitoutuneita ja erittäin aktiivisesti mukana toiminnan kehittämisessä. Myös ulkoiset sidosryhmät ovat mielekkäällä tavalla mukana kehitystyössä”, mikä on auditoinnin yhtenä kriteerinä edistynyt-tasolla. Tällöin voitaisiin myös osoittaa, että ”laatutyön vaikuttavuudesta on selkeää ja jatkuvaa näyttöä”. Eli sikaa pitäisi myös ruokkia eikä vain punnita.
