Huomioni kiinnittyi parisen viikkoa sitten erityisesti seuraavaan uutiseen: ”Lähes puolet työpaikoista on vaarassa kadota”. Ensireaktioni oli miltei järkyttynyt. Uutisen luettuani mielenrauhani palautui – osittain.

Oxfordin yliopiston tutkimuksen mukaan lähes puolet Yhdysvalloissa olevista työpaikoista voidaan korvata roboteilla ja keinoälyllä 20 vuoden kuluessa. Sama kehityskulku lienee rinnastettavissa mihin tahansa teollistuneeseen maahan. Digitaalisen vallankumouksen vaikutukset saattavat olla yhtä järeitä kuin höyryn ja sähkön käyttöönoton vaikutukset aikanaan.

Automatisointi on jo korvannut paljon työpaikkoja suorittavasta työstä. Digitaalisessa vallankumouksessa tämä kehityssuunta jatkuu. Ensimmäisessä aallossa koneet korvaavat ihmisiä kuljetuksessa, logistiikassa, tuotantotyössä ja hallinnollisissa tukitehtävissä. Pian tämän jälkeen voimakkaan automatisoinnin kohteeksi joutunevat myynti-, palvelu- ja rakennusalan työpaikat.

Keinoälyn kehitys vaikuttaa digitaalisuuden toisen aallon voimakkuuteen, jonka kohteena ennustetaan olevan hallinnon, tieteen, tekniikan ja taiteen työpaikat. Uutta tässä kehityksessä on se, että korkeaa koulutusta vaativatkaan tehtävät eivät ole turvassa automaatiolta. Itse asiassa tämä ei ole aivan uutta. Tekoäly lukee jo juristia näppärämmin yritysten tuhansien sivujen sopimustekstejä. Robotit analysoivat yhä useammin lääketieteellisiä tuloksia lääkäreitä luotettavammin. Yhdysvalloissa uutisrobotti tekee jo urheilu-uutisia, ja Suomessakin on kehitteillä uutisrobotti.

Digitaalisen vallankumouksen myötä moni ammatti katoaa tai sitten kyseisen ammatin sisältö muuttuu oleellisesti. Mutta onneksi uusia ammatteja syntyy koko ajan. Ketterille koulutusorganisaatioille tarjoutuu siis myös uusia mahdollisuuksia. Kuluttajan/kansalaisen näkökulmasta digitaalinen vallankumous merkitsee usein edullisempia ja helpommin saavuttavia palveluja. Hyvä esimerkki tästä on musiikkiteollisuus.

Muutoksen vauhti voi kuitenkin olla niin kova, että korvaavia työpaikkoja ei synny läheskään siinä vauhdissa kuin niitä automaation myötä menetetään. Sitä paitsi siirtyminen toiselle alalle voi olla todella vaikeaa – varastotyöntekijästä ei tule helpolla tietotyöläistä. Toisaalta kaikki perinteiset ammatit eivät ole automatisoitavissa. Esimerkiksi putkimiestä tai -naista tarvitaan tulevaisuudessakin.

Julkisen sektorin toiminta- ja työllistämismahdollisuuksien kannalta konkreettinen vaara on veropohjan rapautuminen. Pitkälle optimoiduissa toimintamalleissa ei paikallista palvelua tarvita, mikä hyödyttää suuria toimijoita. Uuden teknologian maailmanlaajuiset toimijat ovat isänmaattomia ja pyrkivät toimimaan verojärjestelmien ulottumattomissa. Tästä on saatu jo esimakua.

Terveisin Juha Kokkonen