Vanhoja uutisia

  • Uutiskirje Ohjaus- ja asiantuntijaryhmälle, maaliskuu 2017
    Iloista alkanutta kevättä!
    Hankkeen uutisia:
     
    Kentältä kajahtaa:
    – Datan keruu on loppusuoralla: opiskelijoiden viimeiset seurantamittaukset tehdään maaliskuun lopulla.
    – Seurantamittausten toteuttamisessa haasteena on edelleen ollut opiskelijaryhmien sekoittuminen sekä työssäoppimis- ja valinnaisjaksot. Myös valitettavan moni tutkimukseen osallistunut on keskeyttänyt opinnot. Toisaalta ne opiskelijat, jotka olemme tavoittaneet, ovat lähteneet hyvillä mielin mukaan ja seurantamittauksissa on tullut vain vähän kieltäytymisiä. Noin puolet baseline-mittauksiin osallistuneista on saatu mukaan seurantamittauksiin. 
    – Myös opiskelijoiden haastattelut ovat edenneet suunnitelmien mukaan. Tähän mennessä alun perin haastatelluista 34 opiskelijasta 18 on osallistunut jatkohaastatteluun ja 10 kieltäytynyt haastattelusta.
     
    Henkilöstömuutokset
    – Elli on siirtynyt RCT-vaikuttavuustutkimuksen projektikoordinaattorin roolista Akatemian hyödyntämis-kärkihankkeeseen. Katariina on ansiokkaasti ottanut kopin vaikuttavuustutkimuksen datankeruun koordinoinnista!
     
    Rahoitustilanne:
    – OKM vahvisti hiljattain tälle viimeisellekin vuodelle 2017 alustavasti myönnetyn rahoituksen, vain hieman korvamerkittyä pienempänä! Näin ollen vaikuttavuustutkimuksen loppuunsaattaminen on turvattu, ja saamme ainakin perustulokset liikunnan ja passiivisuuden muutoksista kunnialla raportoitua! 
    – Rinnakkaishankkeena toimiva Suomen Akatemian rahoittama tutkimuksen hyödyntämisen kärkihanke jatkaa OKM:n rahoituksen loputtua toimenpiteiden levittämistä syyskuuhun 2019 asti.
    – Matti Heino tulee osin käyttämään LMI-dataa motivaatiota käsittelevässä väitöskirjassaan.
    – Pyrimme hakemaan rahoitusta laadulliselle sekä mixed methods -prosessiarvioinnille, jotta saisimme tarkemman käsityksen, mitä interventiossa tapahtui, ketkä muuttuvat tai eivät muutu sekä miksi. 
     
    Julkaisut ja esitykset:
    – Esitutkimusvaiheen raportti nuorten liikuntaan ja ruutuaikaan korreloivista tekijöistä on julkaistu BMC Public Health -lehdessä ja tutkimuksesta tehty tiedote sai jonkin verran huomiota myös suomalaismediassa.
    – Artikkeli siitä, miten opettajat asennoituvat istumisen vähentämistavoittesiin oppilaitoksissa, ja mitkä keinot ovat hyväksyttävimpiä heidän näkökulmastaan, julkaistiin Health Promotion Practice -lehdessä.  
    Katri Kostamon pro gradusta edelleenjalostettu artikkeli on hyväksytty julkaistavaksi Psykologia-lehteen. Tutkimus käsitteli nuorten kilpakirjoituksissa rakentuvaa kuvaa liikunnasta ja sen muutoksista omassa elämässä.
    – Let’s Move It pilotti- ja toteutuskelpoisuustutkimuksen tulokset on hyväksytty julkaistavaksi arvostettuun journaliin, International Journal of Behavioral Nutrition & Physical Activity.
    – Nelli työstää intervention kehittämistä koskevaa käsikirjoitusta sekä tulospaperia, ja ottaa näistä lähiaikoina yhteyttä teihin!
    – Syksyllä 2016 Elli ja Nelli kirjoittivat SAKU ry:n Lupa Liikkua -julkaisussa artikkelin ”Let’s Move It -omaehtoisen liikuntamotivaation ja itsesäätelytaitojen kautta kohti aktiivisempaa elämäntyyliä”.
    – Elli kävi marraskuussa pitämässä SAKU ry:n Ammatillisen koulutuksen opiskeluhyvinvoinnin kehittämispäivillä Liikunta, työkyvyn ylläpito ja terveystieto -työpajassa rastin motivoivasta vuorovaikutuksesta.
    – Elli on käynyt syksyn aikana esittelemässä Let’s Move It:ia ja keskustelemassa sen levittämisen mahdollisuuksista suomalaisiin ammattioppilaitoksiin SAJO ry:n hallitukselle (Suomen Ammattikoulutuksen Johtajat) ja sen jaostoille
    – Nelli on esitellyt Let’s Move Itia sekä European Health Psychology Societyn kongressissa (Aberdeen) että sosiaalisen markkinoinnin eurooppalaisessa kongressissa (Espoo) syksyllä 2016.
     
    Gradut
    – Sekä Katariina että LMI:ssä tutkimusavustajana työskentelevä Noora Hagman työstävät graduja opettajainterventioon liittyen. Noora hyödyntää gradussaan opettajien ryhmähaastatteluja ja Katariina analysoi kyselydataa. Kummankin työ alkaa olla loppusuoralla ja gradut valmistuvat kevään aikana.
     
    Levittämisvaihe:
    – Elli oli syksyllä osittain töissä Saku ry:n liikunnallisen elämäntavan edistämishankkeessa ja nyt jatkaa menetelmiemme levittämistä Akatemian rahoittaman kärkihankkeen turvin. Elli kehittää LMI:n levittämismallia sekä lähikoulutuksina että virtuaalikoulutuksina oppilaitoksissa täydennyskoulutuksina, ja myös opettajaopiskelijoiden kurssilla Jyväskylän yliopistossa tänä keväänä.
    Let’s Move It -toimintamallia ja -materiaaleja on toivottu oppilaitoksiin laajalti. Teemme tiivistä yhteistyötä levittämisessä Liikkuvan koulun ja Sakun kanssa. Muun muassa “Istumisen vähentämisen pikaopas” on jo taitettu!
    Keväisin terveisin,
    Katariina, Elli, Nelli ja muut LMI-tiimiläiset
  • Huhtikuun 2016 uutisia:
    Kentältä kajahtaa:

    – Intensiivisin mittauskevät (päällekkäin alkumittauksia ja 14 kk-mittauksia ensimmäisissä tutkimusluokissa) on sujunut hyvin, eikä vähiten tiimin lisävahvistusten ansiosta: Jere, Tanja ja Tapsa ovat täydentäneet mittaustiimiämme.

  • Kentällä on sujunut edelleen hienosti: Jälleen kerran oppilaitosten henkilöstöltä on tullut positiivista palautetta ja opiskelijat ovat suhtautuneet myönteisesti tutkimus- ja interventiotoimenpiteisiin. Rakentavasta palautteesta otamme aina opiksi.

  • Aktiivinen interventiovaihe tutkimusoppilaitoksissa päättyy tähän kevääseen, joten viimeisiä viedään 🙂 Ensi lukuvuonna tiimi jatkaa 14kk-mittausten tekemistä vielä yhteensä neljässä eri oppilaitoksessa.

    Rahoitustilanne:

    -OKM vahvisti osittain tälle vuodelle alustavasti myönnetyn rahoituksen mutta valitettavasti kymmeniä tuhansia euroja alustavasti korvamerkittyä pienempänä. Näin ollen täydennysrahoitusta on haettava.

    Julkaisut ja esitykset:

    – Protokolla-artikkeli on submittoitu lehteen rekrytoinnin vielä ollessa käynnissä. RCT-rekisteröinti löytyy täältä: www.isrctn.com/ISRCTN10979479

    – Johanna Nurmen pro gradusta edelleenjalostettu artikkeli on hyväksytty julkaistavaksi Psychology of Sport and Exercise -lehdessä: https://www.researchgate.net/publication/298427399_Relations_Between_Autonomous_Motivation_and_Leisure-Time_Physical_Activity_Participation_The_Mediating_Role_of_Self-Regulation_Techniques

    oTutkimus todentaa, että omaehtoisen liikuntamotivaation vaikutukset säännölliseen liikuntaan kulkevat itsesäätelytekniikoiden (suunnittelu, omaseuranta) kautta. Tämä on hyvä perustelu Let’s Move Itin opiskelijoille opettamille keinoille!

    –  Elli esittelee LMI:n psykologista vaikuttamismallia ja tavoitteita Liikkuva koulu toiselle asteelle –työryhmässä 12.4.2016.

    – Katariina pitää suullisen esityksen LMI:n opettajille suunnatun istumisen vähentämisintervention kehityksestä ja sen lopullisesta mallista Jyväskylässä järjestettävässä 8th Nordic Health Promotion Research Conference:ssa (NHPRC) kesäkuussa.

    – Elli kävi Etelä-Suomen AVI:ssa esittelemässä mm. pilottitutkimuksen saamaa palautetta, lopullista interventiokokonaisuutta ja LMI:n vuorovaikutusperiaatteita englantilaisille ammattikoulujen ja lukioiden rehtoreille maaliskuussa

    –  Elli ja Katariina kävivät esittelemässä Let’s Move It -kokonaisuutta ammatillisen koulutuksen hyvinvointipäivillä joulukuussa.

    Levittämisvaihe:

    – Elli on siirtynyt Nellin paikalle Liikkuva koulu toiselle asteelle -työryhmän jäseneksi.

    – Let’s Move It -toimintamallia ja -materiaaleja on toivottu oppilaitoksiin laajalti. Mikäli rahoitus järjestyy, train the trainers –paketti ja edelleenkehittäminen sekä jalkauttaminen käynnistyy syksyllä 2016.

    Keväisin terveisin,

    Elli, Nelli, Katariina ja muut LMI-tiimi

  • Marraskuun 2015 uutisia
    Liikuttavaa talvikauden alkua! Let’s Move It on jatkanut vaikuttavuustutkimusta käynnistämällä tutkimustoimenpiteet kahdessa uudessa koulussa, joista toinen on jälleen verrokkioppilaitos!

    • Tutkimustiimi on huippuunsa viritetty ja siinä on aloittanut kesän alussa kaksi uutta mahtavaa jäsentä, tutkimusavustajat Noora Hagman ja Nella Heiskanen!
    • Rekrytointiaste paranee ja nyt reilusti yli 90% opiskelijoista on lähtenyt mukaan tutkimukseen. Syksyn ensimmäisessä batchissä elokuussa lähtömitattiin noin 250 uutta tutkittavaa! (Superpuristuksesta kiitos hienolle mittaustiimillemme!!)
    • Kesäkuussa Elli esitteli interventioprotokollaa ISBNPA-kongressissa ja pääsi osallistumaan ”Pragmatic Evaluation”-kurssille, jossa nuoria tutkijoita sekä käytännön toimijoita koulutettiin evaluaatioon. Vetäjiltä saatiin hyvää palautetta Let’s Move It –evaluaatiosuunnitelmasta.
    • Syyskuussa Matti esitteli European Health Psychology Societyn kokouksessa within-trial RCT-tutkimusta, joka toteutettiin keväällä satunnaistettuna ”trialin sisäisenä asetelmana”: kysymyksenä oli, vaikuttavatko perustelun sisältävät tekstiviestit eri lailla nuorten kiihtyvyysanturimittauksen onnistumiseen kuin yksinkertaiset muistutustekstiviestit.
    • Hankkeen muut gradut ovat tällä hetkellä kaikki hyödyntämässä sisäisen pilottitutkimuksen eli kevään 2015 kahden ensimmäisen tutkimus”batchin” aineistoa. Graduntekijät ovat tutkineet,
      • miten sosiaaliskognitiiviset tekijät ennustavat istumista ja sen katkaisua (Katariina Rehnström)
      • miten opiskelijat ovat tulkinneet ja omaksuneet intervention sisältöjä ja viestejä (Anni Nelimarkka)
      • missä määrin persoonallisuuspiirteiden yhteyttä liikuntaan selittävät (medioivat) erilaiset liikuntamotivaatiotyypit (Niko Nummela)
      • voidaanko tekstiviestimuistutuksen tyylillä vaikuttaa paremmin liikemittarin pitämiseen (Matti Heino)
    • Aiemmat tutkimustuotokset:
    • Katri Kostamo väitöstutkimuksensa osana ja Nelli akatemiatutkijaprojektinsa osana tulevat analysoimaan kvalitatiivisia haastatteluja, jotka Katri ja Nella tänä syksynä tekevät interventio- ja verrokkioppilaitoksissa alun perin vähän liikkuneiden nuorten keskuudessa.
    • Vaikka Nelli siirtyii Tampereen yliopistoon lehtoriksi ja nyttemmin akatemiatutkijaksi, hanke jäi kuitenkin hallinnollisesti Helsingin yliopistoon. Tästä johtuen tutkimusryhmässä alusta asti mukana ollut Ari Haukkala (HY) on nimetty hankkeen toiseksi päätutkijaksi (co-Principal Investigator).
      Nelli on liittynyt bloggaajien maailmaan Tampereella, tiedoksenne blogin osoite http://blogs.uta.fi/hankonen/
    • Tulevaisuuden toimenpiteet pähkinänkuoressa: Interventiotutkimus jatkuu siten, että viimeiset kaksi oppilaitosta lähtömitataan tammikuussa 2016. Jotta saamme 14 kk:n seurannan, viimeiset mittaukset oppilaitoksissa tehdään toukokuussa 2017, jonka jälkeen postdoc-tasoinen tilastotieteilijä ryhtyy käsittelemään aineistoa varsinaisia analyyseja varten.

 

  • Huhtikuun 2015 uutisia
    Iloisia uutisia – Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt uuden rahoituskauden otsikolla “Ammattiin opiskelevia nuoria aktivoimassa: Let’s Move It -liikunnanedistämisohjelman arviointi klusterisatunnaistetussa kontrolloidussa interventiotutkimuksessa”! Vaikuttavuustutkimuksen jatko on siis turvattu. Kiitos paljon teille siitä, että olette olleet mukana tekemässä Let’s Move Itia!

    • Kevään tutkimusoppilaitoksissa on tavoitettu jo satoja oppilaita tutkimuksen piiriin, ja valtaosa heistä on lähtenyt mukaan objektiivisiin liikuntamittauksiin ja kyselytutkimukseen.
    • Järjestämme seuraavan ohjaus- ja asiantuntijaryhmien tapaamisen toukokuun viimeiselle viikolle, vastaathan Doodle-kyselyyn tästä.
  • Helmikuun 2015 uutisia
    Ammattiin opiskelevien liikkumisen edistämis-ohjelmamme vaikuttavuustutkimus on käynnistynyt.

    • Lähtömittauksissa meillä oli loistava porukka tutkimusavustajia hoitamassa mittauksia, ja nuoret opettajineen ottivat tutkimustiimit hyvin vastaan. Elisa ja Niko on koulutettu vetämään Let’s Move It -opiskelijaryhmiä manuaalin pohjalta, ja nyt on alkamassa neljäs Let’s Move It -interventioviikko.
    • Meillä on myös jälleen erinomaisia opinnäytetyöntekijöitä, joiden avulla saamme tarkempaa tietoa ohjelman toimivuudesta ja nuorten kokemuksista siitä.
    • Eri tahot ovat kutsuneet puhumaan eri tilaisuuksiin ohjelmastamme ja nuorten liikkumiseen vaikuttamisesta ja levittämistoimenpiteitä jo harkitaan.
    • Tähänastiset merkittävimmät tuotokset ja aktiviteetit on listattu sivustolle https://blogs.helsinki.fi/nhankone/description/publications/
    • Kutsumme ohjaus- ja asiantuntijaryhmämme keskustelemaan maaliskuussa meitä askarruttavista asioista kuten koulujen tukemisesta intervention intensiivisen vaiheen päätyttyä.
    • Vaikuttavuustutkimuksen jatkoa koskevaa rahoituspäätöstä ei ole vielä tehty.
  • Lokakuun 2014 uutisia
    Ammattiin opiskelevien liikkumisen edistämishankkeemme edistyy hyvää vauhtia. Tässä lokakuun uutiskirjeessämme poimintoja hankkeen kuulumisista:

    • Sinin muusikon ura etenee, ja koska sen yhdistäminen projektikoordinaattorin tehtäviin olisi hankalaa, Sinin työpanos on rajattu interventio-ohjelman ja materiaalien viimeistelyyn sekä käsikirjan kirjoittamiseen (30%-työaika). Sinin seuraajana vaikuttavuustutkimusvaiheen koordinaattorina on aloittanut YTM Elisa Kaaja. Paljon onnea Sini, ja lämpimästi tervetuloa Elisa!
    • Mm. henkilövaihdoksen vuoksi päätimme siirtää vaikuttavuustutkimuksen lähtömittaukset tammikuun 2015 alkuun. Näin saamme myös opiskelijapalautteen perusteella paremmat materiaalit kelpo kuntoon tammikuuksi!
    • Lämpimästi tervetuloa tutkimusavustajatiimimme uusimmat vahvistukset Verena ja Petja, he tulevat mittaamaan kehonkoostumuksen ja ohjeistamaan liikuntamittauksen satojen tutkittaviemme osalta vaikuttavuustutkimusvaiheessa tammikuusta alkaen.
    • Ammatillisten oppilaitosten laaja innostus osallistua tutkimukseen ilahduttaa meitä: jo useita oppilaitosyksiköitä on sitoutunut mukaan!
    • Jatkorahoitusta hankkeelle ensi vuodesta eteenpäin on haettu OKM:ltä, tähtäämme mittavaan vaikuttavuustutkimukseen luotettavien johtopäätösten saamiseksi.
    • Nuorten kilpakirjoitusaineistoa laadullisin metodein analysoinut Katri Paajanen-Tauben pro gradu -työ on hyväksytty kiittävin arvosanoin. Tutkimus tuotti tietoa nuorten liikuntasuhteen muutoksista ja näihin johtaneista avaintapahtumista nuorten omissa tarinoissa. Onnea Katri!
    • Parhaillaan viimeistelemme laajaa interventiomateriaali-kokonaisuutta sekä tutkimusmittauksia ja eettisen toimikunnan hakemusta vaikuttavuustutkimusvaihetta varten.
  • Kesäkuun 2014 uutisia:
  • Intervention nimisuosikiksi nousi “Let’s Move It“, ja tällä nimellä on toteutettavuuspilottitutkimus toiminut yhteistyöoppilaitoksessamme huhti-toukokuussa. Kaksi oppilasryhmää satunnaistettiin verrokeiksi ja kaksi interventioryhmään.
  •     PILOTTITUTKIMUS:
    • 1. versio interventiostamme on jo hyvässä testausvaiheessa.
    • Toteutettavuus-pilottitutkimus on tuottanut useita oivalluksia ja oppimiskokemuksia koko tiimille (ja havaintojemme mukaan toki myös osallistuneille oppilaille ja opettajille!).
    • Interventio-ohjelman muoto ja harjoitukset muokkautuvat varmasti pilotin ansiosta entistä toimivammiksi!
    • Palaute ohjelmasta on ollut opiskelijoilta ja opettajilta pääasiassa hyvää ja vastaanotto innostunut.
    • Opettajat kaipaisivat lisää toiminnallisia menetelmiä opetukseensa: ajatuksena on kerätä parhaita menetelmiä vihkomuotoon kesän aikana.
    • Pilottitutkimuksen “perkaamisessa” käytetään monenlaisia tutkimusmetodeja: esim. Sini toteuttaa keväällä laadullisen haastattelututkimuksen ohjelmaan osallistuneiden, alunperin vähän liikkuneiden opiskelijoiden kanssa.
    • JULKAISUT JA TUTKIMUS:
    • Neljä englanninkielistä tutkimusartikkelin käsikirjoitusta on viimeistelyvaiheessa/arvioitavana lehdissä.
    • Johanna Nurmen SOLE-esitutkimusdataa hyödyntänyt pro gradu valmistui toukokuun gradujättöön. Onnea Johannalle! Gradussa tarkasteltiin nuorten omaehtoisen liikuntamotivaation ja itsesäätelytekniikoiden vaikutusta liikuntaan.
    • UUSIA HENKILÖITÄ:
    • Trang Le Itä-Suomen yliopistosta suorittaa osan työharjoittelustaan hankkeessamme huhti-kesäkuussa.
    • Pilotin Hookie- ja Tanita-mittauksissa (liikunta- ja kehonkoostumusmittaukset) apuna ovat olleet kaksi tutkimusavustajaa, minkä johdosta olemme voineet säilyttää vaste-sokkoutetun asetelman tässä pilottitutkimuksessakin ja testata siihen liittyvien prosessien sujuvuutta.
    • Asiantuntijaryhmän seuraava tapaaminen on KESKIVIIKKONA 11.6. Katajanokan kasinolla klo 10-16.30. Ennen lounasta klo 10-11.30 esitellään hankkeen tiimoilta syntyneitä osatutkimuksia, ja iltapäivällä lounaan jälkeen esitellään interventio-ohjelma ja sen materiaaleja, pilottitutkimuksen kulkua ja sen aikana havaittuja asioita – ja tietysti keskustellaan teidän kanssanne ohjelman edelleenkehittämisestä! Tarkempi ohjelma lähetetään lähiviikkoina.

     

  • Maaliskuun 2014 uutisia
  • VTT, dosentti Reijo Sund Helsingin yliopistosta on liittynyt ryhmään tilastotieteen asiantuntijaksi ja Suomen TULE:n projektipäällikkö Johanna Kujala mm. fysioterapia- ja TULE-asioiden asiantuntijaksi. Valo ry:stä mukaan on tullut Liikkuva koulu -ohjelman Kimmo Nykänen. Tervetuloa mukaan!
  • Interventio-ohjelman nimeä, graafista ilmettä ja muuta viestintää on tarjouskilpailun perusteella valittu työstämään mainostoimisto PunkHelsinki.
  • Huhti-toukokuussa 2014 ohjelmasisällön ja tutkimustoimenpiteiden hyväksyttävyyttä testataan pienimuotoisessa pilottitutkimuksessa eräässä eteläsuomalaisessa oppilaitoksessa. Neljä terveystiedon oppilasryhmää satunnaistettiin interventio- ja verrokkiryhmiin.
  • Verkkointerventioalustan kehittäminen on aloitettu LifeGuide-ohjelmalla. Verkkoon tulee mm. arkisto, josta osallistujat saavat ohjeita erilaiseen liikkumiseen ja taukojen pitämiseen.
  • Alkuperäiset BMI- ja vyötärönympärysmittaukset on päätetty korvata tarkemmilla kehonkoostumusanalyyseilla käyttäen Tanita-laitetta.
  • Joulukuun 2013 Liikunta & Tiede -lehdessä ilmestyi kaksi tuotostamme: Liimakka, Jallinoja & Hankonen: Liikuntaa ja/ vai hengaillaan? Liikunta ja kaverit ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevien nuorten elämänkokonaisuudessa, Liikunta ja Tiede, 50 (6) 32-39, ja Aistrich & Absetz: Osallistavalla otteella nuoret kumppaneiksi terveyden edistämisen tutkimuksessa, Liikunta ja Tiede, 50 (6) 9-15.
  • Asiantuntijaryhmän seuraava tapaaminen on 8.5. klo 11.30-16 Katajanokan kasinolla. Tarkemmat tiedot tulevat myöhemmin, mutta merkitsethän tämän päivän kalenteriisi!

******************************************************************************

Joulukorttimme 2013

Tilannekatsaus 2.12.2013 (Information to collaborators in Finnish only)

Interventio ammattiin opiskelevien nuorten liikunnan lisäämiseksi
(Physical activity and sedentary lifestyle among adolescents in vocational schools: a behaviour change intervention trial)

Hankkeen esitutkimusvaiheesta (Suomalaisten keskiasteen opiskelijoiden liikunta ja elämäntavat, SOLE) on edennyt interventio-ohjelman mallintamiseen syksyn 2013 aikana.

Olemme erittäin kiitollisia kanssamme tähän mennessä yhteistyötä tehneille oppilaitoksille – opiskelijoiden, opettajien ja muun henkilökunnan osallistuminen kysely- ja haastattelututkimuksiimme on ollut välttämätön pohja, jotta interventio-ohjelma voidaan suunnitella kohderyhmän tarpeet ja tilanne huomioiden. Lämpimät kiitokset teille kaikille!

Aineistosta on saatu selville tärkeitä huomioita interventiosuunnittelua varten, ja myös kansainvälistäkin tiedeyhteisöä kiinnostavia tutkimustuloksia. Alla listataan julkaistuja tai julkaistavaksi tarjottuja tuotoksia ja niistä saatuja oivalluksia.

Yleistajuiset julkaisut:

  • Hankonen, N., Kujala, E., Hynynen, S., Liimakka, S. & Aistrich, A. (2013). Interventiohanke ammattiin opiskelevien liikunnan edistämiseksi käynnistynyt. LIITO ry:n jäsenlehti.

Kongressiesitelmät:

  • Sini-Tuuli Hynynen, Ari Haukkala, Emilia Kujala, Anna Aistrich, Pilvikki Absetz, Satu Liimakka, Falko Sniehotta & Nelli Hankonen: Needs assessment for a school-based intervention to promote physical activity among vocational school students, kongressiposteri, ISBNPA (International Society of Behavioural Nutrition and Physical Activity). Ghent, Belgia. 25.5.2013.
  • Sini-Tuuli Hynynen, Ari Haukkala, Emilia Kujala, Anna Aistrich, Pilvikki Absetz, Satu Liimakka, Falko Sniehotta & Nelli Hankonen: Intervention kehittäminen ammattiin opiskelevien liikunnan edistämiseksi: kohderyhmän tarvekartoitus, Liikuntatieteen päivät -posteri, Jyväskylä. 12.6.2013.
  • Sini-Tuuli Hynynen, Maartje van Stralen, Falko Sniehotta, Wendy Hardeman, Vera Araujo-Soares, Mai Chinapaw & Nelli Hankonen: A systematic review of school-based physical activity and sedentary behaviour interventions with adolescents, kongressiposteri, HEPA (Health Enhancing Physical Activity), Helsinki. 25.10.2013.
  • Hankonen, N. (2013). Autonomiaa tukeva ja empaattinen vuorovaikutustyyli muutosmotivaation rakentamisen pohjana. Sosiaalipsykologian päivät, Tampereen yliopisto, 22.-23.11.2013.

Kirjallisuuskatsaukset:

  • Hynynen, S., van Stralen, M., Araujo-Soares, V., Sniehotta, F., Hardeman, W., Vasankari, T., Chinapaw, M., & Hankonen, N. (arvioitavana). A systematic review of school-based physical activity and sedentary behaviour interventions among adolescents.
  • Aistrich, A. & Absetz, P. (2013).Osallistavalla otteella nuoret kumppaneiksi terveyden edistämisen tutkimuksessa. Liikunta & Tiede.
  • Aistrich, A. & Absetz, P. (2013). Sopiva viitekehys ja monet menetelmät – avain osallistamiseen. Liikunta & Tiede.
  • Hynynen, S. & Hankonen, N. (arvioitavana). Autonomiaa tukeva vuorovaikutus lapsiin ja nuoriin kohdistuvien liikuntainterventioiden perustana: Kirjallisuuskatsaus.

Alkuperäistutkimukset (tiedelehtiin tarjottavat käsikirjoitukset / tekeillä olevat pro gradu -opinnäytetyöt):

  • Liimakka, S., Jallinoja, P., & Hankonen, N. (painossa) Liikutaan ja/vai hengaillaan? Ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevien nuorten liikuntasuhde osana elämänkokonaisuutta. Liikunta & Tiede.
  • Hynynen, S., van Stralen, M., Araujo-Soares, V., Sniehotta, F., Hardeman, W., Chinapaw, M., & Hankonen, N. (2013). A systematic review of school-based physical activity and sedentary behaviour interventions among adolescents: A protocol. In: PROSPERO International prospective register of systematic reviews.
  • Liimakka, S., Jallinoja, P., & Hankonen, N. (arvioitavana) Fun, fitness, freedom: an interpretative phenomenological analysis of physical activity motivations of adolescents in vocational education.
  • Kujala, E. et al. Dual-process model in predicting adolescent screen time and physical activity.
  • Kujala, E. et al. SES differences in determinants of screen time and physical activity.
  • Muinonen, P. Itsekontrollin yhteys liikuntaan ja suunnitellun toiminnan teorian mukaisiin tekijöihin. Pro gradu -työ.
  • Nurmi, J. Autonomisen motivaation ja itsesäätelystrategioiden yhteys liikuntakäyttäytymiseen. Pro gradu -työ.

Kutsutut esitelmät:

  • Hankonen, N. Development of a school-based intervention to increase physical activity and decrease sedentary behaviours among adolescents in vocational education: Preliminary Plans. Newcastle University, United Kingdom, 4.2.2013.
  • Hankonen, N. Developing a school-based intervention to increase physical activity and sedentary behaviours among adolescents in vocational schools. University College London, United Kingdom, 13.6.2013.
  • Hankonen, N. Teoria- ja näyttöperustaisen interventio-ohjelman kehittäminen ammatillisiin oppilaitoksiin. Liikkumattomuusseminaari (suomalaisille liikunnan tutkijoille yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden alalta), Turun yliopisto, 15.11.2013.

Talven 2013-14 interventiokehitystyö

Hankkeen asiantuntijaryhmä, joka koostuu eri sidosryhmien ja asiantuntijatahojen edustajista, jatkaa työskentelyä interventio-ohjelman kehittämiseksi ja optimoimiseksi, ja yli 20 opiskelijaa kattava opiskelija-asiantuntijapaneeli on antanut oman panoksensa intervention kehittämiseen.

Tutkimusavustaja Johanna Nurmi-Kettunen aloittaa rinnakkaishankkeessa tohtorikoulutettavana, ja hänen tilalleen tulee tammikuussa 2014 VTK Pauliina Muinonen.
Tutkimusavustaja Johanna Nurmi-Kettunen aloittaa rinnakkaishankkeessa tohtorikoulutettavana, ja hänen tilalleen tulee tammikuussa 2014 VTK Pauliina Muinonen.

Ohjelman osia ja toimintatapoja on tarkoitus testata tammi-helmikuussa oppilaitosten arjessa, ja kokonaisuutena ohjelman ja tutkimusmittausten hyväksyttävyys ja toimivuus testataan pilottitutkimuksessa maalis-toukokuussa 2014.

Hyvästä yhteistyöstä vuonna 2012-13 kiittävät Sini, Anna ja Nelli!
Hyvästä yhteistyöstä vuonna 2012-13 kiittävät Sini, Anna ja Nelli!

Kesä-syksy 2014

Syksyllä 2014 toivomme voivamme aloittaa satunnaistetun kontrolloidun vaikuttavuustutkimuksen, jossa satunnaisesti valitut mutta muuten samankaltaiset kouluyksiköt alkaisivat toteuttaa interventiota, jotta sen lyhyt- ja pitkäaikaisia vaikutuksia liikkumiseen voidaan arvioida luotettavasti.

aktiivisuusbreikki tyokalupakki

Let's Move It –tutkimushanke