Lukurauhaa: Sopu sijaa antaa

Lukurauhaa -kampanja 20.-26.4.2017 Helsingin yliopiston kirjastossa.

Ensimmäisenä kirjastossa täyttyvät perinteiset lukupaikat. Kaisa-talon lukupaikoista on kahden aikaan iltapäivällä varattuna 71%, muissa kampuskirjastoissa 42-49%. Aleksandrian ja Minervan oppimiskeskusten lukupaikoista on iltapäivisin varattuna noin puolet. Aamuisin ja iltaisin vapaita lukupaikkoja löytyy paremmin.

Lukupaikkojen määrää on lisätty kaikissa kirjastoissa vuosien 2015-2016 aikana. Kaisa-taloon lukupaikkoja on saatu noin sata lisää, ja uusia ratkaisuja mietitään koko ajan.

Kun pidät huolen, ettet laukullasi ja muilla tavaroillasi valtaa toisilta lukutilaa, etkä varaa lukupaikkaa yli puoleksi tunniksi poissa ollessasi, sinä voit omalta osaltasi vaikuttaa siihen, että lukupaikkoja riittää mahdollisimman monelle.

Tsekkaa nämä seuraavan kerran, kun Kaisa-talo on piukassa

Sekä tavallisia luku- ja työskentelypaikkoja että hiljaisia lukutiloja löytyy Kumpulan, Meilahden ja Viikin kampuskirjastoista, Aleksandrian ja Minervan oppimiskeskuksista, sekä Eduskunnan kirjastosta ja Kansalliskirjastosta. Tutustu, poikkea ja ihastu!