Pohjoinen rokokoo: Kuvaveistotaidetta Kaisa-talossa 2.-15.10.2017

This post is also available in: englanti

Kaisa-talossa on avautunut kuvanveistäjä ja kuvataideopettaja Riikka Mäkikoskelan näyttely Pohjoinen rokokoo. Näyttely on esillä kirjaston näyttelytilassa pääsisäänkäynnin tuntumassa 2.-15.10.2017

Mäkikoskela on opettanut kaksi vuotta Helsingin yliopiston HyArtissa, Porthanian Piirustuslaitoksella. Opetusdialogin hän on kokenut työssään kaksisuuntaisena: opiskelijoiden ja opettajan kuvataiteellinen työskentely vaikuttavat molemmat toisiinsa. Tämä runsaus on Pohjoinen rokokoo -näyttelyn veistoksia yhdistävä tekijä.

Rokokoon hengessä Mäkikoskela yhdistää käsityön ja taiteen. Hän käyttää perinteisiä materiaaleja ja tekniikoita, kuten keramiikkaa, mutta yhdistää myös materiaaleja ennakkoluulottomasti, esimerkiksi keramiikkaan akryylimuovin. Sekä työskentelymateriaalin että sen työstötavan valinta ovat Mäkikoskelalle tärkeitä, sillä molemmilla luodaan kulttuurisia merkityksiä ja viittauksia eri aikoina syntyneisiin tottumuksiin ja tapoihin. Mäkikoskelan tavoite on vuoropuhelun löytäminen teoksen sisällön, työskentelymateriaalin ja sen työstötavan välille.

Mäkikoskelan taiteellisen työskentelyn teemoja ovat materiaalisen ja kulttuurisen sekoittuminen, materiaaliset merkitykset ja käsitteet sekä tradition tulkinta. Hän käsittelee teoksissaan sitä, miten toimitaan ja eletään yhdessä sekä miten tavat ja tottumukset muotoutuvat sukupolvesta toiseen. Mäkikoskela kuvaa nykyajan yhteiselon kokemuksia ja kertoo useille tulkinnoille avoimia paikallisia tarinoita. Niitä värittävät esimerkiksi Lähi-idässä syntynyt kristinusko ja Keski-Eurooppaan painottunut taidehistoria. Mäkikoskelan teokset avautuvat pohjoissuomalaiseen sielunmaisemaan, jossa kaamoksen rinnalla on usein seuraavaan kevääseen kantavaa valoa, eloa ja leikillisyyttä. Näyttelyn veistokset juhlistavat kokemuksellista ajattelemista sekä elämän runsautta ja monimuotoisuutta – niiden nurjia puolia unohtamatta.

• TaT Riikka Mäkikoskela (s. 1975) on opiskellut Lahden ammattikorkeakoulun Taideinstituutissa, Taideteollisessa korkeakoulussa sekä Aalto-yliopistossa. Hän on Kuvanveistäjäliiton ja Helsingin taiteilijaseuran jäsen. Mäkikoskelan teoksia ja tutkimusta on esitelty useissa tapahtumissa, konferensseissa, julkaisuissa, gallerioissa ja museoissa sekä Suomessa että ulkomailla. Taiteellisen työn ohella hän toimii tällä hetkellä vierailevana tutkijana Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Taiteen laitoksella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*