Viikin opiskelija, millaisia tiloja tarvitset opiskeluusi? Infotilaisuus 2.4. Koronan tulevista uudistuksista

Osallistu Infokeskus Koronan uudistukseen!

Viikin kampuksen sydän, Infokeskus Korona menee remonttiin kesän 2020 alussa. Tiloja muutetaan paremmin nykyisiä tarpeita vastaaviksi, ja erityisesti opetustiloihin suunnitellaan suuria muutoksia.

Koronan yläkerroksiin on tulossa yliopiston henkilöstön työtiloja ja Helsingin yliopiston kirjaston tiloja. Alakerta on opiskelijoiden, opetuksen, kaupunginkirjaston ja yliopiston kirjaston valtakuntaa.

Tule kertomaan millaisia tiloja sinä tarvitset opiskeluusi

Tiistaina 2.4.2019 klo 14-16
Infokeskus Korona, sali 139

Infotilaisuudessa esitellään tämän hetkistä konseptisuunnitelmaa mm. panoraamavideoiden ja VR-lasien avulla. Ohjelmassa on myös esitys uudistuvasta opetuksesta ja opiskelun tulevaisuudesta. Loppuun on varattu aikaa kysymyksille, palautteelle ja keskustelulle interaktiivisen Flinga-työkalun avulla. Tarjolla mehua ja hedelmiä.

Tilaisuuden ohjelma (tarkentuu myöhemmin)

  • Viikin alueen ja infokeskuksen taustaa, Arkkitehti Mika Huhtala, Helsingin yliopisto
  • Opetuksen ja opiskelun tulevaisuus, Yliopistonlehtori Anne Nevgi
  • Infokeskus Koronan uudet opetustilat, alustava konsepti, Sisustusarkkitehti SIO Leea Åberg, Sisustusarkkitehdit Gullstén & Inkinen
  • Keskustelua ja palautetta Flingan avulla.

Infotilaisuuden tapahtumasivu Facebookissa

Palautetta Viikin kampuskirjaston tiloista kerättiin syksyllä 2018

Helsingin yliopiston kirjasto teki syys-lokakuussa 2018 kyselyn Viikin kampuskirjaston käyttäjille. Palautetta kerättiin Flingan ja kirjastoon sijoitettujen fläppitaulujen avulla.

Kysyimme yleisesti mikä kirjastossa toimii ja mikä ei. Lisäksi kysyimme erityisesti ryhmätyötiloista, tutkijasopista ja 24h-lukusalista.

Kyselyyn tuli noin 200 kehitystoivetta ja kommenttia. Eniten kritisoitiin melua ja toivottiin parempaa äänieristystä. Esiin nousivat myös ergonomia, ilmanvaihto, valaistus ja värimaailma. Kalusteisiin, ryhmätyötiloihin ja tutkijasoppiin toivottiin parannuksia ja opiskelupaikkoja toivottiin lisää.

Kiitosta kirjasto sai hyvän palvelun lisäksi kasveista ja puutarhasta, “löhöpiilosohvista” sekä rauhallisista ja valoisista paikoista ikkunoiden lähellä.

Kirjasto on toimittanut palautteista yksityiskohtaisen koosteen hankesuunnittelun käyttöön, jossa sitä hyödynnetään tilamuutoksen suunnittelussa.

 

Muutoksia pääkirjaston lehtialueella 7. kerroksessa

Lehtialue tiivistyy ja lukupaikat lisääntyvät

Tämän kevään aikana pääkirjaston 7. kerroksen lehtialuetta tiivistetään. Valkoiset, matalat lehtihyllyt poistetaan, ja niiden tilalle tulee lukupaikkoja. Noin puolet lehdistä siirretään K4-kerrokseen, ja seitsemänteen kerrokseen jäävät lehdet sijoitetaan kokonaisuudessaan seinähyllyille. Kokoelmasiirtoja tehdään helmi-maaliskuun vaihteessa viikolla 9.

Tarkista lehden sijaintitieto Helka-tietokannassa

Suurin osa kirjaston kokoelmiin kuuluvista lehdistä on elektronisia. Helka-tietokannasta löydät sekä elektronisten että painettujen lehtien tiedot.

Lehden tiedoissa on huomautus, jos sen uusimmat numerot sijaitsevat Kaisa-talon seitsemännessä kerroksessa.  Huomautus ”Kuluva ja edellinen vuosikerta 7. kerroksen lehtialueella” tulee esiin, kun napautat sijaintitietoa.

Lehden tiedoissa on huomautus, jos uusimmat numerot löytyvät Kaisa-talon 7. kerroksesta.

 

Meilahden kampuskirjasto Terkko on suljettuna 22.5.2017 alkaen remontin vuoksi

Meilahden kampuskirjasto Terkko on viimeistä päivää auki perjantaina 19. toukokuuta 2017. Talo avataan uudistuneena syyslukukauden alussa 2017.

Terkon tilamuutosprojekti kytkeytyy laajempaan hankkeeseen, jonka suunnittelussa Helsingin yliopiston lisäksi ovat mukana HUS, Health Capital Helsinki ja Think Company.

Lue lisää remontista, kirjaston palveluista ja aikataulusta Terkko muutoksessa-sivultaSivua päivitetään sitä mukaa, kun aikataulut kevään ja kesän aikana tarkentuvat.

Meilahden kampuskirjasto Terkko. Kuva: Veikko Somerpuro