Augustinus, Vergilius ja nyt myös Apostolisten isien käsikirjoitukset

MANUSCRIPT EVIDENCE –sarja on kirjaston johtavan tietoasiantuntijan Matti Myllykosken kokoama opassarja, johon on koottu kirjapainotaitoa edeltävän ajan digitaalisia käsikirjoituksia sekä lähteitä vielä digitoimattomiin käsikirjoituksiin. Nyt julkaistu opas MANUSCRIPT EVIDENCE: The Apostolic Fathers täydentää aiempaa digitoituja käsikirjoituksia kokoavaa sarjaa.

Simone Martini, Wikipedia commons

Uuteen oppaaseen on kerätty linkkejä ja lähteitä Vergiliuksen digitoiduista vanhimmista käsikirjoituksista aina varhaiseen renesanssiin asti.

MANUSCRIPT EVIDENCE -sarjassa ilmestyneet oppaat:

Oppaiden kautta on mahdollista osoittaa konkreettisesti, millainen vaikutus käsikirjoitusten digitoinnilla on eurooppalaisen kulttuuriperinnön tallentamiseen ja välittämiseen. Digitalisaatio tulee edelleen vaikuttamaan huomattavasti kriittisten tekstieditioiden laatimiseen, sekä lopulta myös tekstien ja niihin liittyvän historian tutkimukseen.

Tervetuloa kirjaston tieteenalaoppaiden pariin!

Kesävinkki: Oppaistamme löydät tieteenalan keskeisimmät aineistot lomallakin

Tuntuuko, että oman alan lehtiä ja kirjoja saa kerätä ja etsiskellä pitkin verkkoa? Löytyi hyvä aineisto Helkasta, mutta etäkäyttö mökiltä ei sitten enää onnistunutkaan? Ei hätää, muista tällöin tieteenalakohtaiset oppaamme, jotka löytyvät vaikkapa kirjaston etusivun oikopolkujen kautta.

Oppaamme sisältävät kunkin tieteenalan keskeisimmät teokset, lehdet, tietokannat sekä kirjauutuudet – kaikki yhdestä paikasta. Sinun ei tarvitse muistella, mitä e-aineistoja tai lehtiä kirjasto on hankkinut alaltasi. Löydät oppaistamme niin uusimmat kuin aina ajankohtaiset aineistot avoimia julkaisuja unohtamatta.

Valitse siis tieteenala, tutkaile opasvalikoimaa ja selaile! Sisällöt ovat tuottaneet kunkin tieteenalan omat kirjastonhoitajat.

Palvelun sisältämät linkit ohjaavat tarvittaessa yliopistolaiset kirjautumissivulle, jota kautta myös aineistojen etäkäyttö suoraan yliopiston verkon ulkopuolelta onnistuu.

Muista myös yleisoppaamme, jotka tarjoavat ohjeistusta mm. avoimessa julkaisemisessa, datanhallinnassa sekä e-kirjojen käytössä. Myös kirjaston neuvottelemat kirjoittajamaksualennukset löytyvät kätevästi oppaastamme.

Älä unohda myöskään nauttia kesästä!


ResearchGuides – tutkimuksen tiedonlähteet

Oye cómo va – kokosimme Latinalaisen Amerikan ja Pohjois-Amerikan tiedonlähteet alue- ja kulttuurintutkimuksen oppaaseen

Alue- ja kulttuurintutkimuksen opas sisältää tällä hetkellä Latinalaisen Amerikan ja Pohjois-Amerikan tutkimusta koskevat osiot.

Kuva: http://www.gifex.com/

Tieteenalakohtaisesti valittujen kirjojen, lehtien, artikkelien lisäksi palvelu tarjoaa vinkkejä tiedonhakuun, uutisia alan aineistoista ja uutuuksista sekä tieteenalakohtaista tietoa esimerkiksi opinnäytteistä ja arkistoista.

Mukana on sekä kirjaston hankkimia yliopistolaisten käyttöön rajattuja e-aineistoja, että kaikille avoimia open access -verkkoaineistoja. Yliopiston verkkoon pääsyä vaativat aineistot ovat käytettävissä yliopiston verkossa sekä Helsingin yliopiston kirjastossa.

Täydennämme opasta jatkuvasti erityisesti saadun palautteen pohjalta – tervetuloa kertomaan meille kehitysehdotuksesi!


ResearchGuides – tutkimuksen tiedonlähteet

Avuksi Venäjää ja itäistä Eurooppaa koskevaan tiedonhankintaan

Tarvitsetko kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta Venäjää ja itäistä Eurooppaa koskien? Tai venäläistä vertaisarvioitua tutkimusta? Entä mistä löytää karttoja ja mitä niiden käytössä on huomioitava?

Tämän ja paljon muuta löydät opiskelijoille, tutkijoille ja muille tiedonjanoisille tarkoitetusta tiedonhankinnan oppaasta ResearchGuide to Russian and Eastern European Studies.

Opas on vapaasti saatavilla avoimessa verkossa.

ResearchGuide to Russian and Eastern European Studies ohjaa sinut löytämään VIE-alueen tutkimuksen tärkeimmät tiedonlähteet: kirjat, lehdet, artikkelit ja e-aineistot. Löydät tärkeimmät tiedonhaun portaalit kootusti yhdeltä sivustolta, vinkkejä tiedonhakuun, uutisia alan aineistoista ja tietoa mm. opinnäytteistä, arkistoista ja tilastotiedonlähteistä. Mukana on kirjastojen hankkimat maksulliset aineistot sekä kaikille vapaita open access -aineistoja.

Oppaan ovat tehneet Helsingin yliopiston kirjasto, Kansalliskirjaston Slaavilainen kirjasto ja Aleksanteri-instituutin kirjasto.

Opasta täydennetään jatkuvasti ja käyttäjiltä toivotaan palautetta oppaasta löytyvän lomakkeen kautta.

Lisätietoja: emilia.pyykonen[at]helsinki.fi

Tutkijoiden Tuhat-klinikat alkavat 10.1. Kaisa-talosta

Tammikuussa kirjasto tarjoaa HY:n tutkijoille tietoa ja tukea julkaisujen, tieteenalan ja ORCID-tutkijatunnisteen lisäämiseksi TUHAT-tutkimustietojärjestelmään. Tavan ja ajankohdan voit valita seuraavista vaihtoehdoista:

“Tuhat-klinikat”

  • Kaisa-talo 10.1. klo 10–12 ja 25.1. klo 14–16 Kaisa-talon atk-luokka 5057
  • Kumpula 11.1. klo 12.00 – 14.00 kirjaston opetusluokka G108b
  • Meilahti 17.1. klo 9-11 Terkon pc-luokka
  • Viikki 19.1. klo 10-12 atk-luokka 170 (Infokeskus Korona)

Ei ilmoittautumista ennakkoon. Olet tervetullut vain poikkeamaan tai jäämään pidemmäksikin aikaa.

Muut mahdollisuudet neuvontaan:

key

Lisätietoja koulutuksista ja tukea Tuhatin käyttöön: http://libraryguides.helsinki.fi/tuhat/fi

Russian and Eastern European Studies Guide – тематический портал

Venäjän ja itäisen Euroopan tutkimuksen tärkeimmät tiedonlähteet löytyvät nyt kootusti yhdeltä sivustolta:

Kirjojen, lehtien, artikkelien lisäksi palvelu tarjoaa vinkkejä tiedonhakuun, uutisia alan aineistoista sekä tietoa esimerkiksi opinnäytteistä ja arkistoista.

Mukana on sekä kirjaston hankkimia yliopistolaisten käyttöön rajattuja e-aineistoja, että kaikille avoimia verkkoaineistoja. Yliopiston verkkoon pääsyä vaativat aineistot ovat käytettävissä yliopiston kirjastoissa.

matryoshka
Kuva: Wikipedia.org CC BY-SA 4.0

Oppaan ovat yhteistyössä koonneet Helsingin yliopiston kirjaston, Kansalliskirjaston Slaavilaisen kirjaston ja Aleksanteri-instituutin kirjaston asiantuntijat.

Täydennämme opasta saadun palautteen pohjalta – tervetuloa kertomaan meille kehitysehdotuksesi!


ResearchGuides – tutkimuksen tiedonlähteet

ResearchGuide_logo

¿Área de investigación lingüistica espanõla o lingüistica finlandesa?

Suomea suomeksi – nyt on muuallakin kuin alan oppikirjassa. Kokosimme kieltentutkijoille kaksi uutta tieteenalaopasta:

Tutkimusalojen omat tieteenalaoppaat johdattelevat suoraan tutkimusalalle relevanttien aineistojen, eli tutkimuskirjallisuuden, tietokantojen, lehtien sekä artikkelien äärelle. Tutkijoille suunnatut kirjastopalvelut löytyvät myös nopeasti oppaista.

espanja Agricola

Oppaamme palvelevat erityisesti tutkijoita sekä yliopisto-opiskelijoita, mutta ne ovat myös laajemmin aiheesta kiinnostuneiden käytettävissä. Osa aineistoista on vapaasti saatavilla verkossa, osan käyttö vaatii yliopiston käyttäjätunnukset. Käyttörajoitukselliset aineistot ovat käytettävissä paikan päällä Helsingin yliopiston kirjastossa.

Suomen kielen opas on suomenkielinen, kaikki romaanisten kielten oppaat englanninkielisiä.

Bienvenido a visitar nuestras guías! Tervetuloa hyödyntämään kirjaston asiantuntemusta!

Tutustuitko jo näihin:
Avoin julkaiseminen
Research Data Management
Translation and Interpreting Studies
Finno-Ugrian languages


ResearchGuides – tutkimuksen tiedonlähteet

ResearchGuide_logo

Folkloristiikan ja etnologian opas kokoaa yhteen alojen tietoaineistot

Tieteenalaoppaamme, kuten viimeisin opasjulkistuksemme Folklore and Ethnology, keskittyvät yhden tieteenalan keskeisten tietoaineistojen, arkistojen ja palveluiden esittelyyn.

Kirjaston asiantuntijoiden kokoamista tieteenalaoppaista löydät aina helposti tieteenalasi keskeiset tietokannat, arkistot, e-kirjat, uutuusartikkelit, uutiset sekä tieteenalasi yhteyshenkilön kirjastossa.

Kun tiedontarve seuraavaksi yllättää, suuntaa kursori kohti kirjaston verkkosivuja, josta löydät etusivulta linkin ResearchGuides -oppaisiimme.

Brander
Kuva: Fabianinkatu 22, piha
Brander Signe HKM. 1907 Helsingin kaupunginmuseo


ResearchGuides – tutkimuksen tiedonlähteet

  • Oppaat ovat osa ResearchGuides-palvelua, joka sisältää tieteenalakohtaisia valikoimia kirjaston tarjoamista tiedonlähteistä tutkimuksen ja opiskelun avuksi.
  • ResearchGuides-palvelussa on tieteenalakohtaisten oppaiden lisäksi myös kirjaston palvelujen käytössä neuvovia oppaita (general purpose) kuten esimerkiksi Avoimen julkaisemisen -opas / Open Access.
  • Käytä oppaita työkoneellasi, kotona tai mobiilisti – palvelu kysyy tarvittaessa käyttäjätunnuksesi siirtyessäsi vain yliopistolaisille rajattuihin palveluihin.

ResearchGuide_logo

Tutkimus näkyväksi, tavoitettavuus kuntoon – Open Access haltuun

Kun tutkimus on avointa, se näkyy, vaikuttaa ja tuntuu yhteiskunnassa. Ekstrana avoimessa julkaisemisessa tulevat lisäksi tutkimuksen paranevan tavoitettavuuden ja vaikuttavuuden myötä myös kasvavat viittausmäärät. Avoimuus on paitsi tutkijaa itseänsä hyödyttävä tapa toimia, myös yhä useammin tutkimusrahoittajan edellytys tutkimustulosten julkaisemiselle.

Miten yksittäinen tutkija voi päästä alkuun Open Accessissa?

Hyvä alku avoimuuden toteuttamiselle käytännössä on tutkimusartikkelien tallennus Helsingin yliopiston avoimeen digitaaliseen julkaisuarkistoon Heldaan. Lisätietoja artikkelien tallentamisesta sekä avoimeen julkaisemiseen liittyvistä kysymyksistä löytyy Tutkijan Open Access -oppaasta.

Oppaastamme selviävät rinnakkaistallentamisen ohjeiden lisäksi myös mm. avoimuutta tukevat keskeiset palvelut, keskeisten rahoittajien vaatimukset tutkimusjulkaisujen avoimuudelle sekä Helsingin yliopiston tutkijoille suunnatut Open Access – julkaisukanavat.

Open Access – opas on saatavilla suomeksi ja englanniksi:

open

Avointa julkaisemista koskevissa kysymyksissä palvelemme myös sähköpostitse:
openaccess-info@helsinki.fi

Lisää aiheesta:
Avoin tiede ja tutkimus –hanke
Finnoa
SPARC Europe
Julkaisuarkistojen hyödyt tutkijalle: tieteidenvälisyys ja viittaukset


ResearchGuides – tutkimuksen tiedonlähteet

Oppaat ovat osa ResearchGuides-sarjaa, joka sisältää kootusti ja helposti kirjaston tarjoamia palveluita tutkimuksen ja opiskelun avuksi.

ResearchGuide_logo

Tutkijan askelmerkit avoimuuteen: käytännön tietopaketti Open Accessista

Miten tutkimuksen voi julkaista avoimesti? Mitä kaikkea on huomioitava julkaistaessa tutkimusartikkeli avoimesti verkossa? Miten tutkimusartikkelit ja opinnäytteet tallennetaan Heldaan?

Vastaukset kysymyksiin, sekä käytännön tietoa ja ohjeistusta avoimesta julkaisemisesta yliopiston toimintaympäristössä löydät avoimen julkaisemisen oppaasta. Avoimen julkaisemisen keskeiset väylät, laadukkaiden lehtipalveluntarjoajien kriteerit sekä HY:n tutkijalle maksuttomat oa-julkaisukanavat – löydät ne kaikki osoitteesta: http://libraryguides.helsinki.fi/oa/

Suomenkielisen oppaan ovat koonneet kirjaston avoimen julkaisemisen asiantuntijat, ja sitä täydennetään edelleen palautteen ja käyttäjäkokemusten pohjalta.

oargLisätiedot, palaute ja kysymykset: openaccess-info@helsinki.fi

 

 

 

ResearchGuides – tutkimuksen tiedonlähteet

OA-opas on osa ResearchGuides-palvelua, joka sisältää tieteenalakohtaisia valikoimia kirjaston tarjoamista tiedonlähteistä tutkimuksen ja opiskelun avuksi.

ResearchGuides-palvelussa on tieteenalakohtaisten oppaiden lisäksi myös muita kirjaston palvelujen käytössä neuvovia oppaita (general purpose) kuten esimerkiksi
E-kirjaopas / E-Books Guide tai Ohjeita opinnäytteiden etsimiseen.

Käytä oppaita työkoneellasi, kotona tai mobiilisti – palvelu kysyy tarvittaessa käyttäjätunnuksesi siirtyessäsi vain yliopistolaisille rajattuihin palveluihin.

ResearchGuide_logo