Lehtineuvotteluiden tavoitteena tieteen avoimuus kohtuuhintaan

Helsingin yliopiston tutkijat, opettajat ja opiskelijat menettävät tänään pääsyn satoihin tiedejulkaisuihin, kun kansallisen FinELib-kirjastokonsortion ja tiedekustantaja Taylor & Francisin neuvottelut päättyivät tuloksettomina. Toisen suuren tiedekustantajan Wileyn kanssa neuvottelut ovat yhä käynnissä, ja pääsyä aineistoihin on jatkettu 18. helmikuuta asti.

FinELib-palveluista vastaava Arja Tuuliniemi pitää tilannetta valitettavana, mutta ovi neuvotteluihin on auki.

“Olemme valmiita jatkamaan neuvotteluja, jos kustantaja kohtuullistaa vaatimuksiaan”, Tuuliniemi toteaa FinELib-tiedotteessa.

FinELib-tavoitteilla laaja tuki

Neuvottelujen kariutumisessa on kyse rahasta. Taylor & Francis ei ole ollut toistaiseksi valmis tinkimään tuottoisasta liiketoiminnastaan FinELibin neuvottelutavoitteiden hyväksi.

FinELibin tavoitteena on sopimus, joka kattaa lehtien lisäksi tutkijoiden avoimen julkaisemisen kirjoittajamaksut – ilman lisämaksua. Tällä pyritään yhtäältä jatkuvasti kohoavien kustannusten hillitsemiseen, toisaalta kestämättömäksi käyneen tilausmaksumallin muuttamiseen tiedeyhteisöä paremmin palvelevaksi.

Vastaavia neuvotteluita käydään eri maissa, ja FinELibin neuvottelutavoitteet ovat linjassa myös Euroopan unionin ja opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteiden kanssa. Viime syksynä Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI asettui FinELib-tavoitteiden taakse.

“UNIFI antaa täyden tukensa FinELibin listaamille neuvottelutavoitteille. Niihin kuuluu muun muassa se, että tutkijoilla on mahdollisuus julkaista artikkelinsa avoimina ilman lisämaksua. Tärkeää on sekin, että avoin julkaisu ei kasvata tieteellisen julkaisemisen ja tiedelehtien käytön kokonaiskustannuksia”, UNIFIN syyskuun tiedotteessa todetaan.

Myös Helsingin yliopisto tukee neuvottelutavoitteita.

“Helsingin yliopistossa avoin tiede on yksi strategisista painopisteistä, ja siksi yliopisto tukee täysin FinELibin neuvottelutavoitteita. Molempien kustantajien tarjoukset ovat toistaiseksi olleet sellaisia, että ne eivät ole olleet hyväksyttävissä kustannusten sen enempää kuin avoimuudenkaan näkökulmasta”, tutkimuksesta vastaava vararehtori Paula Eerola toteaa.

Eerola ymmärtää tutkijoiden huolen aineistojen saatavuudesta, mutta katsoo, että “on aika kääntää tiedejulkaiseminen uuteen asentoon”.

“Koska tiedelehden maine ei kasva tai laske nopeasti, on tärkeää kohdistaa avoimuuden paine ennen kaikkea suuriin hyvämaineisiin lehtiperheisiin ja niiden kustantajiin. Tarve tähän muutokseen tunnustetaan maailmanlaajuisesti”, Eerola sanoo.

Kirjasto yliopistolaisten tukena

Tavoitteiden ajamisella on luonnollisesti myös toinen puoli: yliopistolaisten pääsy valtaosaan Taylor & Francisin aineistoja katkeaa – osaan T&F-aineistosta on pääsy HY:n vanhojen sopimusten kautta. Helsingin yliopiston kirjastossa on valmistauduttu siihen mahdollisuuteen, että sopimus katkeaa joksikin aikaa.

“Avoimuuden toteuttaminen kohtuullisilla kustannuksilla palvelee koko yliopisto- ja tiedeyhteisön etua. Siirtymäajalla haluamme auttaa tutkijaa ja opiskelijaa saamaan käyttöönsä niin uudet kuin vanhemmatkin tieteelliset artikkelit. Tiedotamme neuvottelujen edistymisestä ja kehitämme ohjeistustamme sen suhteen, kuinka artikkelit ovat käyttöön saatavissa”, ylikirjastonhoitaja Kimmo Tuominen sanoo.

Kirjaston verkkosivustolta löytyy Alternative Access -sivu, joka tarjoaa vinkkejä artikkelien hankkimiseen tilanteessa, jossa niihin ei ole pääsyä. Alternative Access -sivulta löytyy myös ajantasaisin tieto lehtineuvottelutilanteesta. Kirjasto kartoittaa jatkossakin erilaisia tapoja tuoda tarvittavat artikkelit yliopistolaisten saataville.

“Lähiaikoina alamme hyödyntää myös Copyright Clearance Centerin Get It Now -artikkelivälityspalvelua, jonka toivomme osaltaan helpottavan artikkeliaineiston löytyvyyttä. Vastaamme mielellämme tutkijoiden ja opiskelijoiden kysymyksiin niin sähköpostissa, kasvokkain kuin chatissakin”, Tuominen sanoo.

Helpoiten kirjastoon saa yhteyden laittamalla sähköpostia palveluosoitteeseen: e-library@helsinki.fi.

Kotimaista tietokirjallisuutta avoimena verkkoon

Helsingin yliopiston kirjaston ja Suomalaisen kirjallisuuden seuran yhteistyöhanke Aleksandria-konsortio toteutuu. Osallistumalla hankkeeseen Helsingin yliopiston kirjasto on mukana luomassa tulevaisuutta, jossa kaikilla on mahdollisuus lukea korkeatasoista suomalaista tiedekirjallisuutta avoimesti verkossa.

Konsortiossa kokeillaan tiede- ja kurssikirjallisuudelle uudenlaista hankintatapaa. Mukana olevat kirjastot maksavat yksittäisen kirjan ostamisen sijaan julkaisumaksun. Julkaisumaksua vastaan SKS julkaisee kymmenen kirjaa avoimena verkossa.

Pilotissa julkaistavissa kirjoissa Helsingin yliopiston kurssikirjoista on mukana muun muassa M.A. Castrénin Luentoja suomalaisesta mytologiasta, joka on merkittävä teos suomalaisen uskontotieteen ja kielitieteen historiassa. Jaakko Olavi Antilan Kansankirkko ristipaineessa, puolestaan tarkastelee kirkolliskokouksen roolia ja suhdetta ympäröivään yhteiskuntaan.

sks_kirjat

Pilottivaiheessa SKS:n avoimessa kirjapaketissa ovat teokset:

  • Jukka Mikkonen ja Antti Salminen (toim.): Monimutkainen mimesis* 2017
  • Karkurit. Aleksis Kiven kriittinen editio* 2017
  • Markku Hokkanen ja Kalle Kananoja (toim.): Kiistellyt tiet terveyteen: Parantamisen monimuotoisuus globaalissa historiassa 2017
  • Kaarninen, Mervi (et al.): Kaupunki tapahtumien näyttämönä 2016
  • Haapala, Arto (et al.): Ympäristö, estetiikka ja hyvinvointi 2016
  • Soikkeli, Markku: Tuttua lemmentouhua 2016
  • Castrén, M. A.: Luentoja suomalaisesta mytologiasta 2016
  • Antila, Jaakko Olavi: Kansankirkko ristipaineessa 2014
  • Hellman, Heikki: Koko illan ilo? Kolmoskanava ja television kaupallistuminen Suomessa 2012
  • Tiitta, Allan: Sinisten maisemien mies. J.G. Granön tutkijantie 1882-1956 2010

Pilottihankkeessa kirjasto kerää arvokasta kokemusta kansainvälisten lisensointi- ja hankintamallien soveltamisesta kotimaiseen tiedemaailmaan. Lisäksi yhteistyö vie eteenpäin humanististen ja yhteiskuntatieteellisten alojen avointa julkaisemista.

Lisätietoa Aleksandia-konsortiosta

Avoimiin julkaisumalleihin siirryttävä ripeästi

Avoimen julkaisemisen eli Open Accessin yleistyminen tuo tutkijoille ja tiedeyhteisölle mahdollisuuksia jakaa ja saavuttaa tieteellistä tietoa entistä nopeammin ja joustavammin. Suomalaiset korkeakoulut ja tutkimuslaitokset pyrkivät parhaillaan käytävissä neuvotteluissa tiedekustantajien kanssa parantamaan mahdollisuuksia avoimien julkaisutapojen tehokkaaseen käyttöön. “Tavoitteenamme on samalla varmistaa, etteivät tieteellisen julkaisemisen kokonaiskustannukset kasva”, sanoo Mikael Laakso, Svenska Handelshögskolanin apulaisprofessori ja neuvottelujen strategiaryhmän jäsen.

Kirjastot tukevat tutkijoita avoimessa julkaisemisessa monin tavoin (Kuva: Jussi Männistö)
Kirjastot tukevat tutkijoita avoimessa julkaisemisessa monin tavoin (Kuva: Jussi Männistö)

Opetusministeriö on linjannut tavoitteeksi, että Suomi nousee yhdeksi johtavista maista tieteen ja tutkimuksen avoimuudessa vuoteen 2017 mennessä. “Tavoitteen saavuttaminen edellyttää ripeää siirtymistä tilausmaksuihin perustuvista lisenssisopimuksista kohti avoimia julkaisumalleja”, Laakso jatkaa.

Päällekkäiset kustannukset minimoitava

Tällä hetkellä korkeakoulut ja tutkimuslaitokset maksavat tieteellisistä julkaisuista lehtien tilausmaksuina. Avoimessa julkaisemisessa kirjoittaja tai kirjoittajan organisaatio maksaa siitä, kun artikkeli julkaistaan. Kokonaiskustannusten tarkastelu on tärkeää, sillä etenkin suuret kustantajat suosivat tällä hetkellä ns. hybrid-julkaisemista, jossa tutkija voi ostaa tilausmaksulliseen lehteen hyväksytyn yksittäisen artikkelinsa kaikille avoimeksi maksamalla erillisen artikkelin käsittelymaksun. Tutkijoille on tärkeää julkaista lehdissä, jotka ovat tiedeyhteisön arvostamia julkaisukanavia, vaikka julkaisun avoimuus niissä edellyttäisi erillistä artikkelin käsittelymaksua. Artikkelien käsittelymaksujen malli tuottaa kuitenkin päällekkäisiä kustannuksia, ellei kustantaja samalla alenna kyseisten lehtien tilausmaksuja.

Kansalliskirjaston koordinoima FinELib-konsortio edustaa neuvotteluissa korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia ja pitää tärkeänä, että sekä tilausmaksuja että käsittelymaksuja edellyttävä malli on vain siirtymävaihe kohti täysin avointa julkaisemista. Siirtymävaiheen aikana on olennaista, että uuden avoimen julkaisumallin ja vanhan tilausmaksuihin perustuvan julkaisumallin päällekkäiset kustannukset minimoidaan.

Tavoitteena avointa julkaisemista edistävä sopimus

Tieteellisten lehtien tilausmaksuista kertyy korkeakouluille ja tutkimuslaitoksille vuositasolla kuluja noin 23 miljoonaa euroa. Open Access -julkaisemisen tarkkoja kuluja ei tiedetä, koska niitä ei seurata Suomessa kansallisella tasolla. Tieteen avoin julkaiseminen -hankkeessa on kuitenkin arvioitu, että vuonna 2014 suomalaiset yliopistot maksoivat Open Access -artikkeleiden julkaisemisesta yhteensä vähintään miljoona euroa ja että nämä kustannukset ovat kasvussa.

Myös kansainvälisesti etsitään Open Access -julkaisemiselle mallia, joka on taloudellisesti kestävä ja tutkijoille helppo. Parhaillaan on menossa useita avoimen julkaisemisen edellytyksiä ajavaa kansainvälistä kampanjaa, esim. League of European Research Universitiesin Christmas is over, jonka ovat allekirjoittaneet useat Suomen korkeakoulut. Esimerkiksi Hollannin korkeakoulut ovat onnistuneet solmimaan suurista kustantajista Springerin ja Wileyn kanssa lehtipakettisopimuksia, joissa avointa julkaisemista on helpotettu.

Kirjastoista tukea avoimeen julkaisemiseen

Tutkijat voivat saada tukea Open Access-julkaisemiselle oman organisaationsa kirjastosta sekä monista verkkoon kootuista OA-julkaisemisen ohjeista, esimerkiksi:

Avoin tiede ja open access (Helsingin yliopiston kirjasto)

Avoin julkaiseminen (Aalto-yliopisto)

Open Access julkaiseminen (Itä-Suomen yliopisto)

Avoin tiede ja tutkimus -hanke

Lisätietoja:

vararehtori Keijo Hämäläinen, Helsingin yliopisto, sopimusneuvottelujen strategiaryhmän puheenjohtaja, puh. 029 415 0640, keijo.hamalainen@helsinki.fi

apulaisprofessori Mikael Laakso, Hanken Svenska handelshögskolan, sopimusneuvottelujen strategiaryhmän jäsen, puh. 050 910 0864, mikael.laakso@hanken.fi

FinELibin verkkosivut
FinELib Twitterissä