6. Matka-analyysi Reittioppaalla

Käytimme Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan YTV:n kehittämää Reittiopasta arvioidaksemme kampuksen saavutettavuutta joukkoliikennevälineillä.

Lähtökohtana oli Helsingin yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen henkilökunnan ja opiskelijoiden kotiosoiterekisterit. Kustakin kotiosoitteesta (n. 6230 osoitetta) optimoitiin matkareitti kampukselle.

Laskuhetkenä käytettiin maanantaita 23.3.2009 eri kelloaikoina, Reittioppaan oletusasetuksilla (ns. tarkoituksenmukaisin reitti). Mukana analyysissä oli seuraavat kellonajat:

  • Saapuminen kampukselle klo 9.00
  • Lähtö kampukselle klo 12.00
  • Lähtö kotiin klo 12.00
  • Lähtö kotiin klo 16.00

Tulokset osoittivat, että esimerkiksi maanantaiaamuna keskimääräinen matka-aika kampukselle (pääkaupunkiseudulla asuvilla) on 35 minuuttia. Tästä kävelyyn kuluu keskimäärin 16 minuuttia. Vaihtelu eri alueilla on kuitenkin hyvin suurta. Kulkijat joutuvat vaihtamaan kulkuvälinettä keskimäärin yhden kerran matkansa aikana.

Analyysin tuloksena syntyneet kartat osoittavat kampuksen hyvän saavutettavuuden Helsingin keskustan ja koillisen suunnasta, ja toisaalta poikkittaislinjojen yleisen puutteen ja matkan teon hitauden läntiseltä pääkaupunkiseudulta.
Alla esitetään tuloksia kampuslaisten Reittioppaan optimoimasta joukkoliikennematkasta maanantaiaamuna.

reittiopas_arkiaamu_kokonaismatkaaika.png
Kuva 6.1 Kampuslaisten kokonaistyömatka maanantaiaamuina käyttäen joukkoliikennettä, YTV:n Reittioppaalla optimoituna. Taustakartta Maanmittauslaitos, julkaisulupa (351/MML09).

reittiopas_arkiaamu_vaihtojenlkm.png
Kuva 6.2 Vaihtojen lukumäärä kampuslaisten joukkoliikennematkoilla, YTV:n Reittioppaalla optimoituna. Taustakartta Maanmittauslaitos, julkaisulupa (351/MML09).

reittiopas_arkiaamu_kavely.png
Kuva 6.3 Vaadittava kävelyaika kampuslaisten joukkoliikennematkoilla, YTV:n Reittioppaalla optimoituna. Laskennallinen kävelynopeus on 70 metriä minuutissa. Taustakartta Maanmittauslaitos, julkaisulupa (351/MML09).