Stuorra lottit

Skárfa lea stuorra lotti. Dan latingielat namma mearkkaša čina
ivdnásaš boaldegáranaš. Skárfa lea mearragátti loddi. Dan lohku lea lassánan
erenoámažit Lulli-Suoma arkipelága bávttiid alde, eaige guollebivdjit liiko
dasa nu ollu go loddi borrá olu guliid. Mun govven mannan gease skárffaid
Iniö-nammasaš sullo lahka.


Háigir buktá máidnasa mielde buot olmmošmanaid máilbmii. Lean oaidnánge ahta danin Estlánddas aiddo náitalan olbmot čatnat báttiid háigira beassemurrii vai oažžut mánnálihku. Govven mannan geasset lahka Haapsalu Estlánddas dakkára. Supmii háigirat eai leat joavdan vel. Muhto dutkit oaivvildit ahte fargga leat.

Posted in Sekalaista | Tagged | Leave a comment

Lasi lottit

Šilljocihci lea hui dehálaš loddi

Álo mun čálan dakkár lottiid birra, geaid mun lean deaivan Helssegis. Otne lea vuorus šilljocihci (varpunen) ja báiski (lokki).

 

Báiski Helssega gávpetoarggas

 

Posted in Sekalaista | Tagged , | Leave a comment

Lidnu guovdu Helssega

Helssegis lea ođđa oaidnámuš, gávpotlidnubearaš. Oaivegávpogis gal leat orodan juo moadde jagi litnut, muhto dán giđa mis lea olles bearaš áibbas guovdu Helssega, Kamppi-gávpeguovddažis. Mun lihkostuvven govven bearraša maŋisboahttiid juste válbora ovdal. Hui allin muhtin dálu hilddus golbma čivgga gávke min. Lottit dušše gávke ja čohkkájedje doppe, diibmoviissaid.

Posted in Sekalaista | Tagged | Leave a comment

Dálon- ja gávpotgoaskimat

Mus leat muhtun loddegovat. Gova, gos goaskin girddaša allagasas áimmus, lean govven mannan čakčat Gilbbesjávrris Saanaduoddaris. Dolos máidnasa mielde goaskin doalvu olbmuid ja vállje čábbaseamus nieida. Dánin leange sihkkarit álo heakkas…

Juos dat vuosttaš goaskin lea veahá nugo dálonloddi, nubbi goaskin lea eambbo dakkar gávpotloddi, guovtteoaivvat goaskin. Gullogo dát loddi keaisárgoaskin sohkii? Dat oroda áibbas guovdu gávpoga, Helssega gávpetoarggas. Iežas áššis guovtteoaivvat goaskin lea Ruošša keaisárriikka symbola.

Keaisár Nikolai 1 ráhkadahtii bácca 1800-logus Helssegii su beallelačča gudnin. Dálá áigge olbmot gohčodit dán bácca Černobyla broilerin.

Goaskin girddašá

Posted in Sekalaista | Tagged | Leave a comment

Tuunaa oma pelisi

Urheilu on parasta Paikan Päällä. Stadissa on tänä keväänä saanut kokea jotain uutta: Nordis (Helsingin jäähalli) ja siellä pelaava HIFK ovat tarjoilleet jääkiekkoilun SM-finaaleissa todellista faniherkkua. Eikä tässä kaikki, myös kaduilla ihmiset alkavat jututtaa toisiaan jos huomaavat toisen päällä jotain Hifkiin vivahtavaa. Keskustelu lähtee liikkeelle siitä, että ”me pelaamme”.

Tutkin väitöskirjassani urheilujournalismia.  Siinä lomassa vasta virkistävää onkin mennä paikan päälle, fanien joukkoon katsomoon, sinne missä urheilu on parasta. Unohtaa erilaiset diskurssipuheet. Olkoon, että Umberto Eco on kirjassaan Matka arkipäivän epätodellisuuteen (1985, 204-205) laittamattomasti kirjannut järjestykseen urheilun tapahtumisen diskurssit. Eco tuli mieleeni, kun jouduin IFK:n toisen finaalipelin 14.4. seuraamaan kotoani. Urheileminen on se ensimmäinen diskurssi; sen katsominen toinen; kolmas käy kauppaa eri ilmiöineen kaikesta tästä; neljäs on urheilujournalistinen kertomus tästä; viides lopulta käsittelee urheilujournalistista diskurssia diskurssista. Auts!

Kotonani osallistuin tuohon toiseen finaaliin multimediaalisesti: kuuntelin radiota, seurasin iltapäivälehden hauskan vuorovaikutteista online-peliraportointia, kommentoin (tekstein ja pelaajista ottamani kuvin) Hifkin Facebook-sivustolla, soittelin pari kertaa kavereilleni pelin kulkua kerraten. Televisiota minulla ei ole, enkä sitä kaivannut, ikään kuin tuunasin oman pelini ja ”näin” sen omin silmin. Kokemus oli ainutkertainen, mykistävä ja hykerryttävä. Tajusin myös, kuinka Econ urheilun diskurssilistaa on päivitettävä. Journalismi ei enää kerro meille ottelua, sen teemme me – ilman journalismia. Econ ketjussa meille jää ikään kuin kaksi ensimmäistä vaihetta jäljelle, urheilu ja sen näkeminen. Tärkeimmät.

Olinhan minä viestinten äärellä, toki toki. Radio kylläkin jäi taustahälyksi, iltapäivälehden peliseuraajaa minä puolestani seurasin sen pohjalta, miten hän osallistuu lukijoiden vuorovaikutteiseen kommentointiin. Parhaan fiiliksen, jos fiiliksen lähteitä täytyy edes eritellä, löysin HIFK:n FB-sivustolta, sillä ”mehän pelasimme”, ei vain ”meidän joukkue”. Ollaankin ihan jonkin aidosti toisenlaisen urheilukulttuurin lähteillä, multimediaalisen vuorovaikutteisen urheilukulttuurin.

Jos journalismi ei tätä muutosta havaitse, tule niiden luokse, joista se kirjoittaa, ”meistä”, niin heippa! Me tuunataan itse omat pelimme.

Posted in Sekalaista | Tagged , | Leave a comment

Jonotuslippu sosiaalisena mediana

On eri käsityksiä median merkityksestä ja määrittelystä. Minulle media merkitsee ennen muuta tilaa toimia, media on paikka jossa toimia. Sain tänään (ti 29.3.) kokea millainen media jonotuslippusysteemi sosiaalisena mediana parhaimmillaan on.

Hifkin playoffsliput tulivat myyntiin puolilta päivin. Meitä, joilla ei ole nettivarauksissa tarvittavia verkkopankkitunnuksia, alkoi kokoontua eräälle offline-myyntipaikalle, siis aktuaaliseen maailmaan, hieman ennen klo 11. Aloin järjestellä jonotukseen jonotusta, ja olipa upeaa, kun ihmiset toimivat yhteistoiminnallisesti ja fiksusti. Paitsi yksi juippi; vähät välitti jonotuskäytännön sosiaalisesta yhteisvastuullisesta luonteesta ja yritti kiilailla tiskille – hiukka ennen. Mutta ai että kun hiveli, kun myyjät tiskin toisella puolen osoittavat etuilijan luokseni hakemaan jonotuksen jontuslippua. (Minusta oli ts. tullut osa järjestelmää…)

Siinä jonoteltaessa tunti, toista, jonostusjärjestelmä sosiaalisena mediana osoitti ylivertaisuutensa: tunnissa me oltiin samassa mediassa, kommentoitiin samaa asiaa, ja kun liput oltiin saatu, tsempattiin vielä eteenpäin.

En kuuna valkeana olisi kokenut tällaista sosiaalista mediaa siellä, missä se yleensä on, netissä.

Posted in Sekalaista | Tagged , | Leave a comment

Pitää peukuttaa nopeasti. Pelkkä peukuttaminen ei riitä

Kun  peukutan Facebookissa, mitä itse asiassa teen? Joskus mietin, että peukutanko siksi, että 1) tykkään; 2) koen sen velvollisuudekseni; 3) ilmoitan toisille olevani olemassa; 4) olen ehdollistettu peukuttamaan jne.

Ylläpidän Facebookissa kaikille avointa sivustoa sivustoa Lena opettelee kanssasi Saamea. Tai siis sillä tavalla avointa, että sisältö näkyy vapaasti, mutta kommentoimaan pääsee vain, jos on ensin ilmaissut tykkäävänsä yhteisöstä. Seinälle postauksia laittaessani tykönäni pohdin, kirjoitanko tuuleen vain vai kuunteleeko tai peräti keskusteleeko kukaan sähköisillä nettilangoilla. Vallan kun perustin sivuston 11.1.2011 osin itsekkäistä syistä: teen väitöskirjaa saamelaisesta urheilu(journalismi)sta, ja väliin tunnen stadilaisena aika yksin työstäväni aihettani. Tammikuun alussa sain sitten idean, että jospa FB:stä löytyisi keskusteluseuraa, laajemminkin Saamea koskien.

Ja löytyihän sitä. Yhteisöön on liittynyt jo lähes 400 jäsentä,  ja stalkkaajia käy sivustolla paljon paljon enemmän. Vierailu sivuston konehuoneessa kertoo yksittäistä seinäpostausta kurkattavan keskimäärin 1300-1500 kertaa, moninkertaisesti yli jäsenmäärän. Yllättäen tajuankin olevani aikamoisessa vastuussa, ja samalla tasapainottelen vastuuni kanssa: seinäpostaukset ovat ikuista taiteilua vakavamman ja enemmän kieli poskella kirjoittelun välillä.

Mutta peukutteluongelma pysyy: mistä se lopultakaan kertoo. Kun lisäksi FB-maailmassa pitää tykätä oikea-aikaisesti nopeasti, sillä muuten ”tärkeä (olemassaolon) viesti” katoaa bittien taivaalle… Peukalon roolin nostan kuitenkin tärkeäksi erityisesti, koska some merkitsee ennen muuta digitaalisen kulttuurin osallistavaa käännettä. Peukuttaminen on siinä ihan hyvä alku.

Ja niin, voi sen peukun tavallaan kääntää myös alaspäin. Sitten, kun on ensin tykännyt.

Posted in Sekalaista | Leave a comment

Avoimuus kannattaa. Siis aina.

 Olen kasvanut sellaisessa tieteellisessä kulttuurissa, jossa mieluusti jaetaan ajatuksia toisten kanssa, keskeneräisistäkin aiheista. Käsitykseni vahvistui kuunnellessani Tutkijat verkoilla -kurssilla (HY) luentoa tutkimusetiikasta. Luennoitsija kertoi, kuinka niiden tutkijoiden tutkimuksia siteerataan enemmän, jotka antavat tutkimusdatansa toisten tutkijoiden nähtäväksi, tieteen pelisääntöjä noudattaen. Avoimuus siis kannattaa.

Avoimuus on kuitenkin käsite, jonka alaa täytyy olennaisesti laajentaa. Tutkittaviin henkilöihin päin. Saimme luennolla kuulla, kuinka esimerkiksi eräs tutkija luovutti tutkimuksensa osanottajien yhteystiedot näitä pyytäneelle arkistolle, jotta tutkittavilta voitaisiin tiedustella jatkotutkimuslupaa jo valmiiksi kerätystä aineistosta. Kysymykseni ”oliko lupa levittää osoitetietoja?” taisi ensin hämmentää. Sitten luennoitsija kuitenkin totesi, että tutkijan olisi pitänyt hävittää tutkimuksensa valmistuttua tutkittaviensa yhteystiedot. (Ts. ei siis jakaa niitä myöhemmin eteenpäin!)

Tilanne on tänään toinen, 2010 voimaan tulleen tutkimuseettisen normiston ansiosta. Esimerkkitutkimukseni on valmistunut  jo muutama vuosi sitten, jolloin tutkijaa sitovat ennen muuta ne säännöt ja normit, jotka olivat käytössä tutkimusta tehtäessä. Nykyään kaikilta tutkittavilta pitää etukäteen pyytää kirjallinen suostumus tutkimusaineiston mahdollisesta jatkokäytöstä. Tästä tutkittava luonnollisesti voi kieltäytyä.

 Avoimuuden hengen mukaan soisin jokaisen tutkijan erilaisia jatkotutkimuslupia tutkittavilta kysyessään muistavan avoimesti kertoa, mitä luvan myöntäminen tarkoittaa. Jokaisella tutkittavalla on aina oikeus tietää, minkälaiseen tutkimukseen hän osallistuu. Aina.

Posted in Tutkijat verkoilla -kurssi | Tagged | Leave a comment

Hei me prezentoidaan

Presentaatio juontuu sanoista ’pre’ ja ’sensus’, aistien edessä, mikä tahansa asia juuri siinä. Representaatio tuo tähän yhdistelmään sanan ’re’, uudelleen. Representaatio on siis asioiden uudelleen esittämistä. Mitä sitten prezentaatio saattaisi merkitä?

Ajauduin miettimään esittämisen luonnetta Jere Majavan luennoitua Tutkijat verkoilla -kurssilla helmikuun lopulla. PowerPoint-maailmanhahmotus sai kyytiä, kun kuulijoille kerrottiin web 2.0:sta tutkijan apuna digitaalisella prezi-seinällä. Kun ppt-järjestelmää moititaan vanhan maailman kuvajaiseksi – se esittää asioiden järjestyksen lineaarisena, vasemmalta oikealle etenevänä – prezi sekoittaa järjestyksen: se on kuin yksi iso kuva, lakana tai seinä, josta zoomataan sellaisia seikkoja esille, joita alustaja uskoo yleisönsä haluavan kuulla ja nähdä tarkemmin tai joita yleisö haluaa alustajan selvittävän enemmän. Prezi (www.prezi.com) tekisi maailmasta powerpointia epälineaarisemman. Siis Prezi?

Jere Majavan prezi-esitys 24.2.2011

Mielessäni hahmottelen prezin muodostuvan sanasta ‘presentation’, ja kehittelin tältä pohjalta uustermiä ‘prezentaatio’, pre-zen-taatio. Mutta mitä tekemistä zenillä on epälineaarisen esittämisen kanssa? Zenhän on mietiskelyä, tarkkaa keskittymistä, tietoista läsnäoloa, hengityksen huomioon ottamista… Ehkäpä huudan zeniä apuun, sillä niin hengästyttävältä ppt-sulkeisiin tottuneesta prezi-esitys vaikuttaa. Eikä tämä ei ole välttämättä huono asia.

Olen työstäni käsitettä representaatio muotoon re-pre-sentaatio, jolloin vanhaa maailmankuvaa heijastava representaatio edustaa yhdenmukaista ja lineaarista esittämisen tapaa, kun taas re-pre-sentaatiossa juuri nuo viivat sanojen välillä rikkovat lineaarisuuden. Viivat ovat niitä paikkoja, joissa risteilevät tulkinnat tunkeutuvat sekoittamaan yhdenmukaista lineaarisen esittämisen tapaa. Mietinkin nyt, että prezentaatio on re-pre-sentaation päivitetty versio.

Tai ehkä sittenkin päivitystä isompi juttu. Vaikka prezi-esitys vaikuttaa mukaansa tempaavuudessaan helposti vastaanotettavalta, se on sitä vain näennäisesti. Täyden ilon digitaalisen kulttuurin osallistavaan käänteeseen ryhtyvät saavat prezistä prezentoimalla. Tai jos zen vaikuttaa liian haastavalta apuvälineeltä, käy estetiikkakin kiireen jarruksi, jotta prezi-mopo ei keulisi. Sillä parhaimmillaan estetiikka on est-etiikkaa, ja pahimmillaan… este-tiikkaa.

Posted in Tutkijat verkoilla -kurssi | Tagged | Leave a comment

Vastuu jää aina itselle

Kuulun vanhaan maailmaan, ja ylpeä siitä. Tutkijat verkoilla -kurssilla paraikaa luodaan bibliografioita sähköisiä viitteidenhallintatyökaluja käyttäen. Sellaiset lähteet, jotka ovat jostain artikkelikokoelmasta, tulostuivat päin sitä prinkkalaa, sinne päin. Olennaisia tietoja puuttui paljon eikä ohjelma tunnistanut ainakaan suomen ja saamen erikoismerkkejä. Se siitä sähköiseen luottamisesta. 

Jos sähköinen viitteidenhallinta perustuu aina sille, että se pitää kuitenkin lopulta käsikopelolla tarkistaa, niin miksi en tekisi niin alusta alkaen. Kuulenko jonkun väittävän vastaan: ”Sähköinen viitteidenhallinta on kuitenkin vähemmän virhealtis, kuin jos näpyttelisi kaiken lähteisiin iittyvän täysin manuaalisesti.” Mene tiedä.

Ongelma on perustavaa laatua. Ajatellaan vaikka noita suomen ja saamen erikoismerkkejä ja sitä, että viitteidenhallintaohjelma ei osaa niitä käsitellä. Ei meidän pidä tällaiseen suostua! Jos suostumme, kohta emme ensin käytä yhtään näiden kielialueiden lähteitä, ja siitä pian emme edes kirjoita näillä kielillä. Ja kun kieli kuolee, kuolee kulttuuri, sillä juuri kielellä ilmaisemme kunkin kulttuurin semiosfäärissä asioille antamiamme merkityksiä.

Vanhan maailman reliikkinä suorastan nautin siitä, kun omin käsin näpyttelen lähdeluetteloni. Lähteistä tulee minulle näin läheisempiäkin. Niitä ei ole ainakaan joku outo myyttinen taho siirtänyt pelkällä näppäinkomennolla lähdeluettelooni. Mikä kuitenkin jättää lopulta vastuun minulle.

 

Posted in Tutkijat verkoilla -kurssi | Tagged | Leave a comment