Kuukausittaiset arkistot: maaliskuu 2009

Pakkasta, nuppuja ja kanahaukka

Paula Havas-Matilainen kertoo Kumpulan puutarhasta: Ollaan maaliskuun lopulla, mutta tänä vuonna Helsingissäkin on normaali talvi ja kevään merkit vielä niukat. Aurinko paistaa siniseltä taivaalta. Ankaran pakkasyön jälkeen (yöllä oli pakkasta yli – 10 astetta) on yhä hankikanto, ja näinkin iso täti-ihminen pääsee vaivatta kipittelemään pitkin hangen pintaa ja jättämään eilisiltana sataneeseen vitilumeen jälkiä kanien aamuöisten [...]

Kumpulassa odotetaan lumen ja roudan sulamista

Puutarhuri Seppo Sinkkosen kertomaa: Kumpulassa odotetaan malttamattomasti, että lumet ja routa sulaisivat. Paljon on vielä tekemättä ennen avajaisia. Loput portaiden (ylös Hortus Fennicuksesta kartanon edessä olevalle lääkekasvimaalle) metallikaiteet saatiin tällä viikolla paikoilleen. Muuten on tehty normaalit jokavuotiset talvityöt, mm. pensaiden ja puiden talvileikkaustyöt, paitsi kartanopuutarhan suuren poppelin ja tammien latvustojen leikkaukset, jotka tekee ulkopuolinen firma. [...]

Kevään seurantaa

Kevätseurannassa tarkkaillaan kevään edistymistä seuraamalla keväisiä eläin- ja kasvilajeja. Kevätseurantaan voi osallistua kuka tahansa luonnosta kiinnostunut: havaintoja voi tallentaa sähköisellä tai paperisella lomakkeella. Kevätseurantaa organisoi Luonto-Liitto, Luonnontieteellinen keskusmuseo tarjoaa Havainnoille sähköisen syöttölomakkeen ja tallennuspaikan. Tänä vuonna erikoisteemana ovat perinnemaisemat eli perinteisten maankäyttötapojen – mm. laidunnuksen, niiton ja lehdestyksen – muovaamat elinympäristöt. Kevättä voi perinnemaisemilla seurata [...]

Puutarhan kevät alkaa taimikasvatuksella

Kesä lähestyy vaikka lumi ei ota vähentyäkseen. Puutarhan kevättyöt aloitetaankin sisätiloista. Puutarhuri Merjan kuulumisia 2.3.: “Tämä päivä onkin merkittävä, koska olen aloittanut 1-vuotisten taimikasvatuksen Kumpulan uudelle hyöty- ja lääkekasvimaalle. Kevät on tosiaan tulossa, vaikka tänä aamuna Siuntiossa oli -20 astetta. Huh… Talvesta piittaamatta ensimmäisenä on kylvetty tomaatit, paprikat ja chili-paprikat. Tämän viikon aikana vielä kylvetään [...]

Viirupöllöt pesivät ennätysaikaisin

Tänä vuonna pöllörintamalta kuuluu kummia. Kehnoina myyrävuosina moni pöllö jättää pesinnän suosiolla kokonaan väliin. Ja sitten ovat nämä myyräkannan huippuvuodet, jolloin metsänomistajat eivät saa nukuttua öitään taimituhojen pelossa. Ovatpa jossain yrittäneet varpuspöllön pöntötyksellä estääkin myyrätuhoja. Varpuspöllöhän nimittäin kerää talven aikana varastoja. Sillä on kotipönttö ja ainakin pari varastopönttöä, jotka se täyttää pikkujyrsijöillä. Lounais-Suomen metsäkeskus testaa [...]