Osta 15 eurolla kesäpuutarha, jota ei tarvitse hoitaa :-)

Juhannusviikko Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa. Aurinko paistaa helottaa, ja sinisellä taivaalla on vain pari hassua pilventupsua. Puut ovat täydessä vihreydessään ja keinuvat ja suhisevat länsituulessa. Nurmikot hehkuvat, ja vaaleanpunaiset hiekkatiet kutsuvat vaeltamaan kasvimaantieteellisen puutarhan siimekseen.

Pari sudenkorentoa liitelee suolammen tumman veden yllä. Läntisimmän kukkulan aidan puoleisella rinteellä kukkivat Kirgisian tuliaiset, eksoottiset Keski-Aasian ruohot. Suomen kasvien osaston pitkään rakenteilla ollut suokuoppa sai viime viikolla vihdoin turpeensa; kartanon etelärinteen maisema parani kertaheitolla. Alkukesän pumppuongelmista kärsineet lammet päilyvät jälleen kirkkaina, ja puro solisee ja koski kohisee. Västäräkit hyppelevät lammen kivillä, ja räkättirastaat kaivaa rapistelevat istutusalueiden katekuoriketta.  Kierroksella saattaa törmätä ympäristötaideteoksiin.

Parhaillaan kukkivat kookkaat isotöyhtoangervo (Aruncus dioicus 1991-335, 1993-573, 1994-1063, 1994-1085) ja liuskavaleangervo (Rodgersia podophylla 1999-461). Philadelphus schrenkii -jasmikkeen (1994-885, 1994-953) ja amurinjasmikkeen (Philadelphus tenuifolius 1994-1013) valkoiset kukat tuoksuvat makeasti. Pohjois-Kiinasta ja Koreasta kotoisin oleva pikkunietospensas (Deutzia amurensis 1994-875, 1994-952, 1994-959, 1994-1066) reunustaa Kaukoidän käytävän vartta kukkaryöppyinä.

Kasvimaantieteellisen puutarhan katseenvangitsijoita ovat kukkapaljouksineen myös välkeorapihlaja (Crataegus pinnatifida 1994-1070), kiiltoheisi (Viburnum lentago 1990-385, 1992-168) ja upea, kerroksellinen lännenpagodikanukka (Cornus alternifolia 1968-327).

Itä-Aasiasta ja Himalajalta kotoisin olevaa safiirikorumarjaa (Symplocos paniculata 1999-489) kannattaa pitää silmällä. Pensas on nyt täpötäynnä valkoisia kukkia, ja syksyllä siihen kypsyvät hämmästyttävät, siniset marjat. Kasvin siemenet saatiin biologian opiskelijoiden 1999 Japaniin Honshun saarelle tekemältä opintoretkeltä. Viime vuosien runsaslumiset talvet ja lämpimät kesät ovat auttaneet kasvia menestymään Kumpulassa.

Kesäkuu on kurjenmiekkojen ja pionien aikaa. Nyt kukkivat  punavioletteina kaunokurjenmiekka (Iris setosa 1987-372, 1987-831) ja kuningatarkurjenmiekka (Iris sanquinea 1994-900). Kiinanpioni (Paeonia lactiflora 1992-243) on mykistävän komea suurine, valkoisine kukkineen.  Paeonia obovata -pionin (1994-991) vaaleanpunaiset kukat ovat avautumassa. Päivänlijoista tähän aikaan ovat parhaassa kukassa keltaisina hohtavat kultapäivänlija (Hemerocallis middendorffii 1977-720) ja mätäspäivänlilja (Hemerocallis dumortieri 1993-506). Hemerocallis esculenta -päivänlilja (2004-552) vasta availee ensimmäisiä nuppujaan.

Ai , että missä vaiheessa on japaninjättililja (Cardiocrinum cordatum var. glehnii 1993-774)? Kasvi voi isosti, ja heinäkuun alussa kahdeksaan versoon puhkeaa kukkia.

Hyötykasvien puutarha houkuttelee harrastajia satoine kasvilajeineen ja viljelylajikkeineen. Rauni-puutarhuri on kylvänyt ja istuttanut liki kaikki osaston uudet ja yksivuotiset kasvit. Ne ovat parhaimmillaan elo-syyskuussa, kun opiskelijat saapuvat hyötykasveja tenttimään.

Yläkartano on paketoituna: sen – ja myös asuinrakennuksen – seinien rappaus korjataan. Perusteellisemmin korjataan kartanorakennus, jossa sijaitsee matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kanslia ja opintotoimisto.  

Yläkartanon kahvila terasseineen kutsuu nautiskelemaan. Piknikillekin puutarhaan voi tulla: viltin voi levittää mieluisimpaan paikkaan. Nurmikoilla oleskelu on suorastaan suotavaa :-)

Puutarha on kiinni juhannuksena 22.–24.6. Muutoin puutarha on avoinna joka päivä kello 11–18; pyöröportista pääsee jalkamies ulos kello 20:een asti. Pääsymaksu puutarhaan on 4/2 euroa. Vielä ei ole liian myöhäistä ostaa itselle tai läheiselle 15 eurolla kesäpuutarha, jota ei tarvitse hoitaa: kausikortti vaikka jokapäiväiseen lomailuun maksaa 15 euroa.

Tervetuloa Kumpulan kesään, viihtymään ja viipymään!

 

Yksi kommentti

  1. Jukka Pehkonen
    21.6.2012 16.28 | #

    Hyvää JUhannusta puutarhan ihmisille!Jukka