Tuoksu on tuttu parfyymeistä ja maku parhaimmillaan tuoreiden mansikoiden tai vastapaistetun mustikkapiirakan kanssa. Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan palmusalissa kukkiva vanilja on kaikille tuttu maustekasvi, joka on kotoisin Väli-Amerikan runsassateisten sademetsien siimeksestä.
Trooppisen kostean palmusalin vasemmassa reunassa kämmekkäkasvien heimoon kuuluva keltakukkainen vanilja kiipeilee seinustalla muiden orkideojen joukossa. Vaniljalajeja on maailmassa jopa 110 erilaista – tämä on niistä tunnetuin, Vanilla planifolia. Se kasvaa ensin ylöspäin valoa kohti, ja sen jälkeen kääntyy takaisin kohti maanpintaa. Alaspäin versovilla oksilla on vihertäviä nuppuja, joiden avautuminen on vain ajan kysymys.
Vanilja kiipeää köynnösmäisenä palmuhuoneen ikkunan vierellä.
Rykelmiksi sijoittuneet nuput odottavat oikeaa hetkeä avautua.
Vihreiden lehtien keskellä näyttävät, keltaisina loistavat kukat keräävät runsaasti ihailijoita ympärilleen. Kukkien kauneus katoaa pian, sillä ne ovat kerrallaan auki vain yhden päivän ja lakastuvat illansuussa. Onneksi kukkivaa vaniljaa pääsee kuitenkin ihastelemaan vielä muutaman viikon ajan, sillä avautumattomia nuppuja on jäljellä runsaasti.
Vaniljaa voi kasvattaa myös huonekasvina, mutta sen saaminen
kukkaan on hankalaa kotioloissa.
Pölytys voidaan tehdä lyijykynälläkin
Koska vaniljan kukka on auki niin vähän aikaa, pölytys täytyy viljelmillä tehdä käsin 12 tunnin kuluttua kukan avautumisesta. Tästä johtuen vanilja onkin maailman kallein mauste heti sahramin jälkeen. Vaniljan käsinpölytyksen keksi 1800-luvun alkupuolella 12-vuotias orjapoika Madagaskarin itäpuolella sijaitsevalla Reunion-saarella, jonne ranskalaiset olivat tuoneet kasvatettavaksi vaniljaa. Vaniljan pölyttäjinä toimivia Melipona-suvun mehiläisiä esiintyy vain kasvin kotiseuduilla, joten keinotekoinen pölytys oli merkittävä keksintö sadon saamiseksi muualla tropiikissa. Samaa menetelmää käytetään edelleen, ja vielä nykyäänkin Madagaskarin alue on yksi tärkeimpiä vaniljan viljelyalueita.
Luomuksen intendentti Maarten Christenhusz valmistautuu vaniljan kukkien pölytykseen teroittamalla huolellisesti lyijykynänsä. Tämä on Christenhuszin oma metodi, sillä perinteisesti pölytys on suoritettu käyttämällä ohutta bambutikkua. Lyijykynän kärjellä taiteillen hän onnistuu näppärästi siirtämään avonaisen kukan heteistä siitepölyä toisen kukan luotteihin ja vielä päinvastoin. Hurraa! Muutaman viikon kuluttua nähdään, onko pölytys onnistunut, sillä hedelmä voi muodostua vain onnistuneen pölytyksen tuloksena.
Näin pölytys tehtiin:
1. Lyijykynän terällä kerätään huolellisesti siitepölyä avonaisen kukan heteistä.
2. Terän päässä näkyy keltaisena kasa siitepölyä. Tässä hommassa kädet eivät saa täristä!
3. Siitepöly siirretään lyijykynän kärjellä varovasti toisen kukan emin luotteihin, joissa hedelmöitys tapahtuu.
Monelle tuttu, herkullisesti tuoksuva vaniljatanko on vaniljan raaka kotahedelmä. Hedelmän hitaan kuivauksen aikana tapahtuu käymisprosessi, jonka aikana vapautuu vanilliinia ja kymmeniä muita aromiin vaikuttavia yhdisteitä. Vaniljan tuoksu ja maku koostuu siis useista aineista, joista pääasiallisen ominaistuoksun antaa vanilliini. Vanilliinia voidaan tuottaa myös synteettisesti selluloosan jätelipeästä. Se on paljon halvempaa kuin aidon vaniljan käyttäminen, ja arviolta jopa noin 95 % ”vaniljaa” sisältävistä tuotteista on maustettu pelkällä vanilliinilla.
Tervetuloa ihastelemaan kukkivaa vaniljaa ja muita kasvihuoneiden kaunokaisia!
Kuvat: Pinja Näkki
Yksi kommentti
On kiinnostavaa luettavaa1