Runo 13.01.2017

Yksin kotona hiljaisuudessa
Tarkoituksetta mitättömänä
Kuin unohtuneena maailmalta

Luoda merkitys tyhjästä
Kaivertaa rooli graniittiin
Tuhansien laulujen sekaan

Elää kuin vesi soljuen
Leppymätön pehmeys kuin
Vuorta nakertava lintu

Luetaan yhdessä: Pekka Hallbergin The Rule of Law (Osa 2)

Hallberg tutkimuksessaan koettaa hahmottaa globalisaation vaikutusten hallinnoimista valtioiden välisen koordinaation keinoin, mikä vaatii ymmärrystä siitä mitä tarkoitetaan oikeusvaltiolla, globalisaatiolla ja näihin liittyvillä käsitteillä.

Hän tuo esille kuinka demokratia ja oikeusvaltio liittyvät toisiinsa sekä kuinka nämä kehittyvät yhdessä, sillä poliittisen järjestelmän vakaus on yhteydessä kansalaisten luottamukseen oikeusvaltioon. Hänen tarkastelunsa kannalta demokratialle keskeistä on vapaa mielipiteen muodostus, pääsy informaatioon, mielipiteenvapaus ja osallistumisen järjestelmät, mutta hän jättää avoimeksi esimerkiksi kysymyksen siitä tarvitseeko toimiva demokratia useamman puolueen.

Tutkimuksensa kannalta hyödyllisimpänä tapana tarkastella globalisaatiota Hallberg pitää sen ajattelemista “Prosessina, joka vaikuttaa päätöksentekoon, instituutioihin, informaation virtoihin ja rakenteisiin kaikilla tasoilla – kansallisella ja kansainvälisellä.” Hän ei pyri määrittelemään tutkimuksellaan globalisaatiota, mutta valtioiden vastavuoroista riippuvuutta ja integraatiota lisäävien tekijöiden ymmärtäminen hänen mukaansa on tarpeen. Näihin hän listaa kaupan ja sijoittamisen vapauttamisen politiikan, teknologiset innovaatiota ja niiden myötä kommunikaation ja matkustuksen halpenemisen, yrittäjyyden ja globaalit sosiaaliset verkostot.

Globalisaatio korostaa Hallbergin mukaan yhteisten sääntöjen osuutta kestävissä vuorovaikutussuhteissa vaikka hän huomauttaa oikeudenmukaisuuden saavuttamisen hankalaksi globaalissa mittakaavassa. Hänen mukaansa globalisaatiosta on huomattava ettei sillä ole mitään yksittäistä vaikutusta ja toisaalta kuinka historiallisesti tarkastellen emme ole ensimmäisen globalisaation keskellä vaan globalisaatioita voidaan tunnistaa useita (kuten maailmanuskontojen sekä kulkutautien leviäminen, jotka kumpainenkin mainitaan eri kohdissa johdannon esimerkkejä).

Ihmisoikeuksien, alueellisten organisaatioiden ja taloudellisen integraation vuorovaikutus vaikuttaakin keskeiseltä kysymykseltä Hallbergin tutkimukselle.

Koettaakseni ymmärtää Hallbergin käsittelemiä aiheita samalla kun luen hänen teostaan innostuin lukemaan uudestaan David Weberin Honor Harringtonin maailmaan sijoittuvaa sci-fi -kirjaa Shadow of Saganamia, joka käsittelee Talbot klusterin liittymistä Mantikoren tähtikuningaskuntaan. Weber kirjassaan käsittelee juuri perustuslaillisia ongelmia, kansainvälisiä diplomaatti- ja kauppasuhteita sekä alueellista integraatiota, mikä tarjoaa miellyttävän keinon koettaa soveltaa ja ymmärtää mitä Hallberg käsittelee.

Luetaan yhdessä: Pekka Hallbergin The Rule of Law (Osa 1)

Näin alkavan Suomen 100. vuoden kunniaksi voisi aloittaa vuoden lukemalla Pekka Hallbergin The Rule of Law:ta (Edita Prima 2004).
 
Hallberg teoksessaan koettaa tuoda esille kuinka oikeusvaltio-käsitteen ydintä voidaan tarkastella globaalisti kunhan otetaan huomioon erot sekä sosiaalisissa oloissa että oikeudellisessa ajattelussa. Oikeuskulttuuria voi Hallbergin mukaan tarkastella keskeisten käsitteiden, ydinsymboleitten tai ihmisten kokemusten ja odotusten kautta.
 
Oikeusvaltion kehitykselle Hallberg erottelee kolmikerroksisen tarkastelun klassisen oikeusvaltion, demokraattisen oikeusvaltion ja oikeusvaltion sosiaalisten ulottuvuuksien suhteen. Vallankäytön oikeutus, kansalaisten identiteetti ja kansalaisyhteiskunnan arvovalinnat Hallberg tunnistaa oikeusvaltion sosiaalisten ulottuvuuksien kolmanneksi kerrokseksi sekä esittää oikeusvaltion sosiaalisena pääomana.
 
Hallberg tuo esille erottelun vallan ja sen käytön välillä, mikä on keskeistä laillisuusperiaatteelle, joka Suomessa on tarkoittanut sitä että kaikki julkinen valta pohjaa lakeihin. Kiinnitetään huomiota paitsi siihen mitä pystytään tekemään, niin myös millä perustein. Tähän liittyy myös Hallbergin johdannossa esille tuoma Brittiläiseen “The Rule of Law” -käsitteen (josta teos saa nimensäkkin!) sisällään pitämä odotus reiluudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Mikä tahansa laki ei ole oikeusvaltion mukainen vaan on olemassa muitakin odotuksia yhteiskunnalta kuin oikeudellinen varmuus.
 
Hallbergin mukaan oikeudelliset arvot, periaatteet ja lait muodostavat monimutkaisen mutta välttämättömän kokonaisuuden toimivalle yhteiskunnalle. Tulkitsen Hallbergin mainitseman sosiaalisen pääoman tulevan siitä, että yhteiset jaetut käsitykset ja odotukset oikeudenmukaisuudesta ja sen toiminnasta ohjaavat ajattelua sekä luovat merkityksen irrallisille laeille, mikä on mahdollista ja mielekästä vain jos niiden taustalla ovat nuo Hallbergin mainitsemat oikeudelliset arvot ja periaatteet.
 
Hallberg tarkastelee oikeusvaltiokäsitettä kansainvälisesti kysyen kuinka se kestää yleisenä periaatteena kansainvälistymistä käyttäen oikeusvaltioperiaatetta noudattavaa valtiota ytimenään. Hän käyttää suomalaista oikeusvaltioajattelua tämän pohjana ja huomauttaa oikeudenmukaisuuden ja demokratian vuorovaikuttavan keskenään tässä ajattelussa, koska K.J. Ståhlberg hahmotti oikeusvaltion osaksi lainpohjaisen demokraattisen kehityksen. Oikeusvaltio viittaa siis tuossa ajattelussa julkisten instituutioiden ja auktoriteettien sekä kansalaisyhteiskunnan vuorovaikutuksiin, jotka muodostavat Hallbergin aiemmin mainitsemat ihmisten kokemukset ja odotukset. Ihmisoikeudet luovat välttämättömiä ehtoja toimivalle oikeusvaltiolle ja sen kehitykselle – vallankäyttö joudutaan oikeuttamaan.
Hallberg esittää neliulotteisen mallin oikeusvaltiokäsitteen tarkastelulle : Laillisuus – lakien noudattaminen ja lait toiminnallisina instrumentteina; Tasainen vallan jaottelu  ; Perus- ja ihmisoikeuksien toteuttaminen etenkin analyysin tavoitteena; Järjestelmän toimivuus – etenkin osallisuus, päätöksenteon legitimiteetti ja luottamus.  Hän koettaa tarkastelullaan luoda lähestymistavan, joka välttää oikeusvaltioajattelussa sekä kapean laillisuustarkastelun, että laajemman määrittelemättömien periaatteiden hymistelyn heikkoudet.

Rakkaudesta

Kuin lupaus yhteisöstä

Kuin kulkutauti maailman

Kuin idea mielen uumenissa

Rakkaus kutsuu ihmistä

 

Luottamus herkkä toiseen

Elämän hegemonian himo

Patsas vaivoin veistetty

Sen sirpaleinen totuus

 

Leikki ja omistautuminen

Viettejen viettelevien huuma

Sokea usko ajatuksiin

Palvelukseen usean voiman

 

Yhteisön järjestyksen ydin

Vailla tarkoitusta itsen tuolla puolen

Kurkottamassa kohti maailmaa

Sana se silti vain on

 

(Viljami Lappalainen (Kellopyy) 2016, käytettävissä Creative Commons 4.0 Attribution lisenssin alaisena)

Talvipäivänseisauksena

Saapui jälleen synkin aika
Pimeys yllätti lumetta
Värjötellen yhdessä, yksin
Odotellen ajan kulua
Virran elämän menoa
 
Säkit lihaa patojensa äärellä
Pedot elämän kulttuurinsa
Unelmoiden erilaisesta
Aina välin paremmasta
Sitten kerta kauheammasta
 
Ristiriita ihmiseyden
Elämän lasten ongelma
Riittävä iäiseen leikkiin
Jalka itsekkyyden alttarilla
Toinen yhteisöllisyyden ovella
 
Kasvatella arvojansa
Takoa mielen ideoista
Löytää muoto miellyttävä
Ymmärrys kelvollinen
Elämäntapa arvoinen
(Viljami Lappalainen (Kellopyy) 2016, käytettävissä Creative Commons 4.0 Attribution lisenssin alaisena)

Vallasta ja varallisuuden jakautumisesta

Jäin miettimään vallan suhdetta varallisuuden jakautumiseen yhdistämällä Neal & Nealin artikkeli Power as structural phenomenon, jossa esitetään verkostotulkinta vallasta, sekä Nashin neuvotteluteorian mukaista varallisuuden jakamista kun omaisuuden määrä alussa eroaa. Nimittäin pohdin voiko valtaa yhdistää varallisuuden mittaan koettaessa ymmärtää kuinka omaisuutta jaetaan. Tämä siksi, että vastasin Pockethunt palvelun kilpailuun tänään (hyvällä idealla voi voittaa 300e lahjakortin sieltä) ja jäin miettimään ideakilpailuiden yleistymistä. Toisaalta minusta on nimittäin hienoa että on olemassa edes joitain reittejä joilla voi osallistua yhteiskuntaan ja saada ääntään kuuluville, mutta toisaalta odotettavasti hyvät ideat ovat arvokkaampia yritykselle kuin tuo 300e, koska siinä joukkoistetaan ihmisille ajattelutyötä. Tämä sai pohtimaan eri toimijoiden rakenteellista valtaa paljon vartijoina.

Idea tuon tarkastelun pohjalla (en ole lukenut noiden yhdistämisestä muualla, mutta vaikuttaa itsestäänselvältä) on, että asemoitumalla verkostossa paremmin toimija saa itselleen valtaa suhteessa muihin toimijoihin. Nashin neuvotteluteorialla voi tarkastella kuinka eriävät lähtökohdat vaikuttavat neuvottelun lopputuloksiin (ts. perushavainto on, että varakkaamman asema on parempi ja siksi tälle annetaan enemmän jaettavasta omaisuudesta, koska heikommassa asemassa oleva ei voi kieltäytyä jaosta). Neal&Neal vallan mittaaminen verkostossa taas keinon nähdäkseni koettaa kysyä miten paljon eri toimijoilla on valtaa ja koettaa soveltaa tuota neuvotteluteoriaan. Kysymys on utiliteetti funktion asettamisesta toimijoille ja ainakin köyhemmän voinee odottaa noudattavan Kahneman&Tverskyn kuvaamaa prospektiteorian mukaista arvofunktiota.

Maailman omituisesta säännönmukaisuudesta

Jäin miettimään kuinka on tavallaan erikoista, että maailmassa on säännönmukaisuuksia havaittavaksi kirjoittaessani viime viikon esseetä tietojenkäsittelytieteen kurssille. Tavallaan jos elämme maailmassa, jonka alkuolosuhteet ovat satunnaisia, niin voisi ajatella erikoiselta, että päätyy tilanteeseen, jossa on olemassa nopeasti tunnistettavia ilmiöitä. Koetin hahmottaa mitkä tekijät lisäävät maailman yksinkertaisuutta havaitsemisen kannalta sen lisäksi, että voi olla luonnollista olettaa Occamin partaveitsen mukaisesti yksinkertaisempien maailmoiden olevan todennäköisempiä.

Mietin tuota siltä kannalta, että elämä toisintaessaan itseään luo maailmaan asioita jotka muistuttavat toisiaan. Tämä sallinee havainnoida ja löytää resursseja paremmin, koska maailmassa on ikään kuin jotain mikä kerää resursseja kätevästi saman muotoisiin kimpaleisiin.

Tuon lisäksi tarkoituksellinen maailman muokkaaminen työkaluihin, pesäkoloihin, yms luonee pohjan tunnistaa asioita maailmasta, koska voisi ajatella kaikenlaisten maailman jäsentämisten tekevän siitä organisoidumman, jos niiden ideat ovat yksinkertaisia ja monessa olosuhteessa käytettäviä. Yksinkertaisten ohjelmien lopputuotosten ei tarvitse olla sellaisia, että niistä hahmottaisi mitään rakennetta helposti tai että edes pysähtyisivät, mutta jos ovat sellaisia mitä eläimet pystyvät käyttämään niiden täytynee olla jotain mikä toteutuu nopeahkosti ja soveltuu moneen tilanteeseen joita kohtaavat. Ihmiset vieläpä tuottavat teollisesti esineitä, jolloin maailmaan saattaa tulla valtavallakin tahdilla tietyn muotoisia esineitä.

Kommunikaatio myös tuottaa säännönmukaisuuksia havaittavaksi odotettavasti, koska sekä lähettäjien täytyy tuottaa viestit ja vastaanottajien ymmärtää. Ilman muuta salaaminen voi muuttaa viestit hankalammin tunnistettaviksi ja tehokas kommunikaatio voi näyttää satunnaiselta muutenkin, mutta eläimet näyttävät viestivän suhteellisen yksinkertaisilla kommunikaatiokeinoilla kenties siksi, että osapuolten täytyy kyetä tuottamaan ja tunnistamaan ne jollain evoluution tuottamalla keinolla.

Lautapelit, ihmiset ja teknologia

Osallistuin lautapelaamaan tapahtumaan vapaaehtoistyövoimana ja keskustelin ihmisten kanssa lautapeleistä siinä ohessa lautapelien luonteesta. Ajattelen lautapelien organisoivan käytöstä ja vuorovaikutusta (mukaillen Bruno Latourin Technology is society made concrete ideoita) tuoden näkyväksi erilaisia vuorovaikutuksen jäsentämisen muotoja. Näen erääksi keinoksi jaotella sääntöjen organisointimenetelmiä kolmeen laajempaan luokkaan – fyysisiin, sosiaalisiin ja loogisiin.

Fyysiset organisoimisen muodot voi nähdä esimerkiksi Klask-lautapelissä, jossa magneettien avulla ohjataan nappulaa koettaen tönäistä pallo vastustajan maaliin välttäen este-magneetteja. Pelin säännöt nousevat luontevasti fyysisen ympäristön luomista rajoitteista ja ymmärrys ihmisten vuorovaikutuksesta pelin luoman ilmiön kanssa on upotettu näihin fyysisiin puitteisiin.

Sosiaalisen organisoimisen näen ilmenevän esimerkiksi Dixit-pelissä, jossa vuorotellen valitaan kortti ja sitä kuvaava sana muiden valitessa omista korteistaan sanaa kuvaava kortti. Nämä kortit sekoitetaan ja sitten pelaajat äänestävät kukin korttia koettaen arvata mikä niistä oli vuorossa olleen pelaajan kortti. Tälläisessa ympäristössä tulkita kuinka toiset ajattelevat vaikuttaa tukevan pelissä pärjäämistä ja sosiaalinen vuorovaikutus sekä toisten käsitykset, odotukset ja mieltymykset luovat pelin pelaamisen ympäristön.

Loogiset organisoimisen menetelmät luovat pelin sääntöjen vuorovaikutuksien kokonaisuudesta. Esimerkkinä tästä voi käyttää esimerkiksi Go-lautapeliä, joka on kaksinpeli, jossa vuorotellen pelaajat asettavan oman värisensä kiven 19×19 laudalle pyrkien hallitsemaan pelin aluetta. Pelin ympäristö ja siihen liittyvät taidot muodostuvat siitä mitä yksinkertaisten sääntöjen keskinäisistä vuorovaikutuksista seuraa sekä kuinka pelaajat hallitsevat niiden ymmärrystä.

Koen kiinnostavaksi kuinka vaikuttaa siltä, että eri ihmiset nauttivat erilaisista lautapeleistä – olen nähnyt ihmisten tahkoavat saman 1800-luvun junapelisarjan pelejä vuodesta toiseen. Toisaalta on ihmisiä joita ei saisi moista harrastamaan, mutta vaikuttavat nauttivan esimerkiksi Aliaksesta erityisen paljon. Tuo jättää vaikutelman, että se millaisista peleistä pitää kertoisi jotain ihmisistä ja vaikuttaa jossain määrin vakaalta (tosin omat pelimieltymykseni ovat muuttuneet vuosien saatossa enkä enää esimerkiksi erityisesti innostunisi siinä määrin Diplomacystä kuin joskun innostuin).

Mikä on jossain määrin vielä kiinnostavampaa minusta on millaisia pelejä ihmiset suunnittelevat jos voivat, mikä vaikuttaa kertovan millaista ongelma-avaruutta harkitsee luodessaan pelimekaniikkoja. Tunnen joitain ihmisiä, jotka ovat ainakin kokeiluasteelle luoneet lautapelejä ja kukin jossain määrin vaikuttaa luovan ‘omansalaisia’ pelejä – mistä tosin mainittakoon, että pelien suunnittelussa vaikuttaa olevan myös muoti- ja kulttuuri-ilmiöitä.

On mielestäni kiinnostavaa koettaa hahottaa tuollaisia prosesseja, jossa on useamman kerroksen ongelmanratkaisua – ensin joku valitsee ikään kuin ongelmien kehikon jollain tavalla pelaajille ratkaistavaksi ja sitten pelaajat ratkovat noita ongelmia toistuvasti jostain syystä.

Ajattelen tuon kertovat ihmisistä jotain kiinnostavaa, koska peleihin upottuu ainakin hiljaista käsitystä siitä millaisista peleistä ihmisten ajatellaan pitävän ja millaista koetaan mielekkäänä pelattavana. Lautapelit ovat erittäin konkreettinen esimerkki mielestäni siitä miten upotamme ihmiskäsitystä tuollaisiin luotuihin ympäristön ja jaettujen käsitysten kokonaisuuksiin.

Oppimisesta, muistiinpanoista ja ihmisistä

Aiemmin olen maininnut kuinka ajattelen muistiinpanojen käyttökelpoisuuden eräänä niiden tekemisen luonnollisena mittana ja kuinka luodut työtavat, ohjelmat ja muistiinpanot näyttävät oppimiselta siinä missä muistin varaisetkin tietämiset ja osaamiset mukaillen Andy Clarkin ja David J. Chalmersin The Extended Mind artikkelin ideaa ettei muistaminen muistikirjan ja muistaminen muistin avulla ole laadullisesti erilaista vaan enemmän muistuttavat toisiaan jos niitä käyttää yhtä luontevasti.
 
Viime perjantaina juttelin eräisen kanssaopiskelijoiden kanssa erilaisista oppimisen näkemyksistä, koska koen meidän käyttävän kursseja hyvinkin eri tavoilla. Näitä voisi kenties kutsua laitosnäkökulmaksi ja henkilökohtaiseksi näkökulmaksi johtuen siitä millaisia arvioinnin keinoja käytetään. Laitosnäkökulmassa virallisella instanssilla on arvioinnin keinoja, joihin luotetaan osaamisen mittana ja niihin yltäminen kattaa jollain tavalla oppimisen aihealueen. Henkilökohtaisessa näkökulmassa osaamista arvioidaan jollain muulla menetelmällä kuten esimerkiksi sillä kuinka hyvin saa käytettyä muistiinpanojaan ja oppimistaan myöhemmin – mitä sen päälle saa rakennettua.
 
Laitosnäkökulmassa ihmiset ikään kuin hankkivat järjestelmän puitteissa tietyt hallinnan kyvyt, jotka on standardisoitu tietylle tasolle näin tarjoten organisaatioille mahdollisuuksia suunnitella luotettavammin toimintaa, koska tietää mihin yksilöt kykenevät. Yksilönäkökulmassa yksilö koettaa kuin rakentaa kokonaisuuksia joita kykenee tietämään osaavansa ja käyttämään niitä tarkoituksellisesti kokonaisuuksien rakentamiseen, jotka sitten osoittaisivat yksilön kyvykkyyden tietyntyylisellä alalla vaikkei hän välttämättä osaisikaan täsmälleen samoja asioita kuin toverinsa.
 
Käytännössä näen tämän eron selkeimmin siinä millaisia muistiinpanoja koetaan mielekkäänä tehdä, koska keskustellessani esimerkiksi neuroverkkojen luonteesta myöhemmän käyttämisen ja oppimisen kannalta mielestäni on täysin eri asia kirjoittaa muistiinpanoihin ‘neuroverkot soveltuvat hahmontunnistukseen ja matkivat ihmisaivojen rakennetta’ vs. ‘neuroverkkojen tutkiussuunta tutkii yksinkertaisten informaatiota yhdistelevien funktioiden yhdistelemistä ja näiden parametrien säätämistää’. Jälkimmäinen mielestäni tarjoaa ikään kuin lyhyemmän ja yksinkertaisemman oven löytää uudestaan tuohon liityvä idea menemättä takaisin aiempien lähteiden pariin.
 
Tämä näkemys saattaa vaikuttaa ilmiselvältä, mutta keskustellessani toisten opiskelijoiden kanssa ilmeni, että ainakin yksi ihminen koki jollain tavalla opettavampana ja selkeämäpä ‘Bruno Latourin Technology is society made concrete artikkeli esittää yhteiskunnallista ja inhimilistä ymmärrystä upotettavan teknologisiin rakenteisiin.’ vs. ‘Bruno Latourin Technology is society made conrete artikkelissa kirjoittaja käyttää mm. hotelliavain esimerkkiä – kuinka avaimesta tehtiin niin kömpelö että sen halusi jättää hotellin aulaan – näyttämään kuinka teknologisilla ratkaisuilla ohjataan käytöstä.’
 
En tajunnut noita esimerkkejä tarjotessani kuitenkaan kysyä ennalta ideoita siitä miten käyttää tarjottua ideaa ymmärtämään tai tekemään paremmin, joten minun oli hankala vakuuttaa kanssakeskustelijaani tuosta. Odottaisin kuitenkin, että käytännön esimerkit auttavat käyttämään ja näkemään ilmiötä paremmin kuin yleinen idean kuvaus.

Koulutöistä ja oppimisesta

Jäin miettimään omien koulutöidensä julkaisemista esimerkiksi Creative Commons lisenssien alla keinona vaikuttaa siihen kuinka orientoituu niiden tekemiseen. Nimittäin ajattelisin tärkeäksi oppia tekemään hyödyllisiä teoksia eikä esimerkiksi näyttämään oppimistaan, mikä minusta on tärkeä ero tehdä koulutöiden välillä. Nimittäin luulen, että koulu opettaa arvosanojen kautta vuosien varrella sitä kuinka miten muut reagoivat koulutöihin on oleellista eikä esimerkiksi niiden hyödyllisyys tai oikeellisuus.
 
Tuon takia ajattelen, että tehtävien ja arvostelun muuttaminen auttaisi mahdollisesti suuntautumaan paremmin siihen mitä oppiminen on. Tähän ajattelin aiemmassakin kirjoituksessani kuinka MOOC-tyylisellä kurssilla, jolla koulutöinään tekisi muistiinpanoja, jotka saisi käyttöönsä kurssin loppukokeessa, saisi tuotua esille tällaista tapaa ajatella tekemiään harjoituksia ja töitä enemmän välineinä ja hyödyllisinä tuotteina. Luulen, että samalla tavalla voisi tuoda esille tätä tapaa tarkastella koulutöitä välineinä olisi julkaista niitä tavanomaisesti esimerkiksi nettiin, niin että muut voisivat käyttää niitä. Silloin kun tekemisiään suuntaa mahdollisesti niin ettei niitä näe kuin arvostelija ja hänkin mahdollisesti vain pintapuolisesti, niin luullakseni menettää paljonkin mahdollisuuksia ja siksi järjestelmän muuttaminen vaikuttaisi minusta hyödylliseltä keinolta muuttaa ihmisten omaksumia tapoja kokea ja hahmottaa oppimista.
Copyright 2016 Viljami Lappalainen (Kellopyy) Creative Common Attribution 4.0 International