Henkilöt

Sirpa Tani, FT
Maantieteen ja ympäristökasvatuksen professori
sirpa.tani [at] helsinki.fi
Huone 329, Siltavuorenpenger 3

Sirpa Tani on maantieteen ja ympäristökasvatuksen professori, jonka akateeminen tausta on kulttuurimaantieteessä ja kaupunkitutkimuksessa. Väitöskirjassaan (1995) hän tutki ihmisen ja kaupungin suhteita suomalaisissa fiktiivisissä elokuvissa. Tanin tutkimusintresseihin kuuluvat moniaistiset ja keholliset paikkaan kiinnittymisen kysymykset, julkisen tilan merkitys nuorten arkielämässä sekä ympäristökasvatus kaupungeissa. Maantieteen opetuksen tutkimuksessaan Tani on tarkastellut oppiaineen merkityksellisen ja vaikuttavan tiedon sekä inhimillisten toimintavalmiuksien roolia nuorten hyvinvoinnin edistämisessä. Hän on myös kiinnostunut tiedonalalähtöisen eheyttämisen kysymyksistä sekä nuorisotyön, oppiainejakoisen kouluopetuksen ja nuoruuden maantieteen suhteiden tutkimisesta.

Avainsanat: yliopisto- ja koulumaantieteen suhteet, maantieteen merkityksellinen tieto, nuorten maantieteet, urbaani ympäristökasvatus, visuaalinen metodologia 
Julkaisut 

Hannele Cantell, KT, FM
Maantieteen didaktiikan dosentti ja vanhempi yliopistonlehtori
hannele.cantell [at] helsinki.fi
Huone 206b, Siltavuorenpenger 5 A

Hannele Cantell on dosentti ja vanhempi maantieteen yliopistonlehtori Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Hänet on nimitetty Helsingin yliopiston Opettajien akatemian jäseneksi. Cantellin opetus keskittyy maantieteen didaktiikkaan sekä kestävyyskasvatukseen eri opintojaksoissa. Hänen erityiset kiinnostuksen kohteensa ovat globaalikasvatus, kestävyyskasvatus, sekä yhdenvertaisuus- ja eriarvoisuuskysymykset. Hannele Cantell on toiminut aktiivisesti useissa yhteiskunnallisissa organisaatioissa ja kansalaisjärjestöissä. Lisäksi hän on kirjoittanut tietokirjoja ja oppimateriaaleja yli 30 vuoden ajan. Hänet nimettiin vuoden oppikirjailijaksi vuonna 2011. Vuonna 2022 vammaisten ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry. palkitsi hänen esseeteoksensa Sekunnit ennen kaatumista Kunnia-Vimma -palkinnoilla rohkeudesta käsitellä vammautumiseen liittyviä asioita myös terveitä koskettavalla tavalla.

Avainsanat: maantieteen didaktiikka, kestävyyskasvatus, vähemmistöt ja yhdenvertaisuus, pedagoginen vuorovaikutus
Julkaisut

Markus Hilander, FT
Ympäristökasvatuksen yliopistonlehtori
markus.hilander [at] helsinki.fi
Huone 329, Siltavuorenpenger 3

Markus Hilander on ympäristökasvatuksen yliopistonlehtori Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Hän opettaa ympäristökasvatusta varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoille ja maantieteen didaktiikkaa luokanopettajaopiskelijoille ja aineenopettajaopiskelijoille. Hän tutkii erityisesti kuvien maantieteellistä tulkintaa. Hilander on kiinnostunut visuaalisesta kulttuurista, kuten median, mainosten ja oppimateriaalien visuaalisista kuvastoista sekä piirtämisestä visuaalisena tutkimusmenetelmänä. Hilander on Biologian ja maantieteen opettajien liiton Natura-lehden toimituskunnan jäsen.

Avainsanat: kuvatulkinta, maantieteen didaktiikka, urbaani ympäristökasvatus, visuaaliset menetelmät
Julkaisut