Puhujat / Speakers

Anna Alafuzoff
Anna tuli alun perin Latinalaisen Amerikan tutkimuksen pariin tanssin sekä musiikin kautta. Pitkäaikaisempi kiinnostus latinalaisamerikkalaiseen musiikkiin ja oman ilmaisun etsiminen eri tanssilajien parista johdatti lopulta kuubalaisten ja afrokaribialaisten populääri- ja folklorististen tanssien pariin, joita hän on nyt treenannut intensiivisesti lähes neljä vuotta. Tällä hetkellä Anna suorittaa tanssipedagogiikan erikoistumisopintoja sekä opiskelee toista vuotta Latinalaisen Amerikan tutkimusta yliopistolla. Karibia sekä muu Väli-Amerikan alue ovat Annalle erityisiä kiinnostuksenkohteita. Elämässä tärkeintä on hetkeen heittäytyminen – joka hetki ja tämän moton Anna pyrkii tuomaan kaikkeen mitä tekee.

Rita Eloranta
Born in Lima, Peru. Studied in the Faculty of Humanities at the Pontifical University of Peru, majored in Hispanic Linguistics and Literature. Master’s degree at the University of Helsinki (kielitiede ja kirjallisuus, espanjalainen filologia). Spanish teacher at Hanken Svenska Handelshögskolan. PhD student and member of the research project of the Leiden University Centre for Linguistics ”The Linguistic Past of Mesoamerica and the Andes: A search for early migratory relations between North and South America”, funded by the European Research Council, conducted in collaboration with the Max Planck Institute for Evolutionary Anthropology in Leipzig (Germany).

Tea Havukainen
Tea on KM ja tekstiilisuunnittelija, joka jatkaa Macondon virkkaavien puheenjohtajien linjaa. Tea opiskelee päätoimisesti Latinalaisen Amerikan tutkimusta sivuaineinaan Intercultural Encounters (kansainvälinen vuorovaikutus) ja Pohjoismaiset kielet ja kirjallisuus. Aiemmat ulkomaan opinnot tekstiilisuunnittelun parissa mm. Ruotsissa, Belgiassa,  Alankomaissa ja Englannissa johdattivat nykyisiin opintoihin, joissa kiinnostuksen kohteena ovat tekstiilien lisäksi, monikulttuurisuus, kulttuurinen hybriditeetti sekä perinteiden säilyttämis- ja elvyttämisprojektit. Kandidaatin tutkielmassa hän on tutkinut kokenillin kaupallisen viljelyn leviämistä ja kokenillin tuotanto- ja välityskaupan muodostumista Uudessa Espanjassa kolonialistisella ajalla.

Tulevaisuudessa tavoitteena hänellä on työ kulttuurialalla ja/tai opetustehtävissä, joissa voi sopivassa suhteessa yhdistää tekstiilialan tuntemusta ja nykyisten opintojen antia. Macondoon Tea tuli ensin matkasihteeriksi ideoimaan ja järjestelemään mm. opintomatkoja. Puheenjohtajana hän aloitti tammikuussa 2012. Tekstiileihin ja teehen haksahtaneet puheenjohtajan motto kuuluukin: teekupin äärellä maailma hiljenee ja ajatus selkenee.

Heini Ikäheimo
Heini Ikäheimo on 26-vuotias humanististen tieteiden kandidaatti Tampereen yliopistosta pääaineenaan etnomusikologia. Hän on kiinnostunut niin musiikista kuin tanssista ja pian palautettava pro gradu-tutkielma keskittyy yhden Guatemalan alkuperäiskansan vielä vähän tutkittuun tanssiperinteeseen paikallisten kertomana. Heini on lisäksi opiskellut musiikkiterapiaa tutkien muun muassa näkövammaisten musiikkisuhdetta ja hän toivookin voivansa joskus yhdistellä laajemmin eri oppiaineita. Heinille koti on siellä missä sydänkin, ja hän uskoo löytävänsä sydämensä vielä monesta eri paikasta tulevaisuudessa. Musiikin ja vapaaehtoistoiminnan lisäksi tänä syksynä uutena harrastuksena hän on aloittanut kiinan kielen opiskelun ja haaveena olisikin työskentely vielä joku päivä Kiinassa.

Tarmo Hotanen
Tarmo Hotanen on latinalaisamerikkalaiseen elokuvaan erikoistunut elokuvatieteen maisteri. Hän on opettanut latinalaisamerikkalaisen elokuvan historiaa Turun, Helsingin ja Tampereen yliopistoissa sekä Helsingin seudun kesäyliopistossa. Hän on luennoinut useissa kansainvälisissä konferensseissa kotimaan lisäksi myös Ruotsissa ja Meksikossa. Yliopisto-opetuksen ja tutkijaseminaarien lisäksi Hotanen on pitänyt lukuisia yleisö-
esitelmiä latinalaisamerikkalaisesta elokuvasta ja muusta kulttuurista. Aineistoaan Hotanen koonnut kenttätutkimuksissa Latinalaisessa Amerikassa. Filmoteca de la UNAM:ssa Meksikossa vierähti vierailevana tutkijana lähes vuosi ja kevään 2010 hän vietti Buenos Airesissa Argentiinan elokuva-arkistossa. Hotanen on kirjoittanut lukuisia artikkeleja latinalaisamerikkalaisesta elokuvasta.

Lea ja Pekka Kantonen

Harri Kettunen

Rickard Lalander
Rickard Lalander is a social scientist, PhD and associate Professor in Latin American Studies, University of Helsinki. Since the mid 1990’s he has worked as researcher and teacher at the Institute of Latin American Studies, Stockholm University. He has published broadly on democracy in Latin America and is author, among others, of Suicide of Elephants? Venezuelan Decentralization between Partyarchy and Chavismo (2004) Retorno de los Runakuna. Cotacachi y Otavalo (2010), editor and co-editor of Venezuelan Politics and Society in Times of Chavismo (2006), and a high quantity of articles in academic journals and book chapters. He has closely followed the political evolution of Venezuela since the early 1990’s and collaborates with several universities in Venezuela and other Latin American countries.

Susanna Lehtinen

Arto Luttinen

Ira Multaharju
Ira Multaharju on valmistunut pitkän kaavan mukaan töiden ohessa filosofian maisteriksi Helsingin Yliopistosta 2010. Pääaineena hänellä on ollut uskontotiede, sivuaineina
sosiologia, naistutkimus (nykyisin sukupuolen tutkimus), kehitysmaatutkimus Latinalaisen Amerikan tutkimukseen painottaen sekä kielet: ranska, portugali, espanja, englanti. Multaharjun tutkimuksen painopiste on afroamerikkalaisessa sekä Afrikan diasporan uskonto- ja kulttuuriperinteissä, identiteetissä ja spiritualiteetissä.
Multaharju toimii freelancerina: asioimistulkkina Suomen viranomaisille edellä mainituilla kielillä, opettajan sijaisena yläkoulussa ja lukiotasoilla eri oppiaineissa, museo-oppaana ja ajoittain näyttelykuraattorina Helinä Rautavaaran etnografisessa museossa, luennoitsijana ja esiintyjänä mm. Kristina Cruisesilla, tanssinopettajana Helsingin sambakoulussa sekä
laulusolistina mm. vakituisesti Lahden Gospelkuoron kanssa. Hän on myös toiminut kiertomatkojen matkanjohtajana Euroopassa, Länsi-Afrikassa, Keski- ja Etelä-Amerikassa 2000-luvun alusta alkaen.

Camilo Pajuelo Valdez
Camilo Pajuelo Valdez (Huancayo, Perú 1973) is a musician and researcher. Has studied guitar performance at the National Conservatory of Music of Lima, and has received his Master of Arts from the University of Helsinki. He is currently working towards his doctoral degree at the Department of Musicology of the University of Helsinki.

Paul Paredes Portella

Jussi Pakkasvirta
https://blogs.helsinki.fi/pakkasvi/

Clara Petrozzi
Aurinko on kokoonpanoltaan vaihteleva latinalaisamerikkalaista taidemusiikka esittävä yhtye. Tällä kertaa mukana on alttoviulu-kitaraduo, jossa soittavat
Clara Petrozzi (alttoviulu) ja Itzam Zapata (kitara). Duo soittaa muutaman
lyhyen kappaleen keskustelun lomassa ja esityksen elävinä esimerkkeinä
erityylisiä kappaleita eri aikakausilta.
http://aurinkomusica.org/home

Martti Pärssinen

Florencia Quesada Avendaño
Dob 1968, BA and Master degree in History, PhD in Latin American Studies. She is a researcher and lecturer in Development Studies at the Department of Political and Economic Studies of the University of Helsinki, with the project: “Policies and practices of tourism industry. A comparative and interdisciplinary study on Central America.” She has written on the urban, cultural and architectural history in Costa Rica and about contemporary cities in Latin America.  Her last publication is:  F. Quesada Avendaño. La Modernización entre cafetales. San José, Costa Rica 1880- 1930.San José: Editorial de la Universidad de Costa Rica, 2011.

Pauliina Raento
Pauliina Raento työskentelee Pelitoiminnan tutkimussäätiön tutkimusjohtajana ja on  vapaalla kulttuurimaantieteen professorin tehtävästään Helsingin yliopistossa. Hän on kirjoittanut tietoteoksen Kuuba: maa, kansa, yhteiskunta (Gaudeamus, 2011).

Hanna-Maria Rajala
Hanna Rajala on valmistunut Intercultural Encounters -maisteriohjelmasta syksyllä 2012
pääaineenaan Lat.Am. tutkimus. Kun hän ei ole hablaamassa tai ohjaamassa
sarjakuvatyöpajoja, Hanna puuhailee ainejärjestö Macondossa tai haaveilee paluusta
Boliviaan.

Eija Ranta-Owusu
VTM, tutkijakoulutettava
Kehitysmaatutkimus, Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos
https://blogs.helsinki.fi/emranta

Saija Raskulla
Teatteriäänisuunnittelija Saija Raskulla työskenteli vuoden verran Taksvärkki ry:n vapaaehtoisena Guatemalassa nuorisojärjestö PAMIssa ja tutustui siellä kriittiseen pedagogiikkaan. Guatemalasta palattuaan Saija on soveltanut kriittisen pedagogiikan
menetelmiä kouluttajantyössään nuorten mediapajassa Helsingissä.

Sanna Rintakoski

Matti Salo
Matti Salo (s. 1977) on turkulainen biologi ja ympäristötieteilijä. Hän valmistui filosofian maisteriksi (ekologia) Turun yliopistosta vuonna 2002 ja väitteli samassa paikassa tohtoriksi ympäristötieteen alalta vuonna 2009. Salo kuuluu Turun yliopiston Amazon-tutkimusryhmään ja hän on tehnyt päätoimista Amazoniaan liittyvää työtä ja tutkimusta yli kymmenen vuoden ajan, josta noin neljä vuotta on kulunut eri puolilla Latinalaista Amerikkaa. Salon tutkimuksesta pääosa on tapahtunut Perun Amazoniassa, mutta hän on tehnyt kenttämatkoja myös Bolivian, Brasilian, Ecuadorin ja Kolumbian Amazoniaan. Salon tutkimusaiheet löytyvät luonnonvarojen hallinnan ja luonnonsuojelun sosiaalisista kysymyksistä, ja hän tekee yhteistyötä paitsi biologien myös maantieteilijöiden, ympäristötaloustieteilijöiden ja mediatutkijoiden kanssa. Tutkimustyön lisäksi Salo on toiminut myös ympäristöalan asiantuntijatehtävissä Perussa. Tällä hetkellä hän työskentelee tutkijana Koneen Säätiön rahoittamassa tutkimushankkeessa “Biodiversiteettivarojen ylikäytön tragedia Amazoniassa – keräilytalouden ekologiset ja sosiaaliset vuorovaikutukset”.

Sääksjärvi ja Salo ovat julkaisseet englannin- ja espanjankielisten tutkimusartikkelien lisäksi myös runsaasti suomenkielisiä yleistajuisia tekstejä mukaan lukien kirjat Andeilta Amazoniaan (Otava 2005) ja Tuntematon maa: luonnon monimuotoisuuden käsikirja (Otava 2007).

Maaria Seppänen
Fil.tri (maantiede, 1999 HY), E.MA (European Master’s) in Human Rights and Democratisation (2010 Venetsia-EIUC). Hän on toiminut vuosina 1991-2002 kehitysmaainstituutissa (sittemmin kehitysmaatutkimuksen laitos) assistenttina,  vuosina 2002-2005 erityisasiantuntijana Suomen Managuan suurlähetystössä, ja sen jälkeen yksityisenä kehitysyhteistyön konsulttina (selvityksiä, tilaustutkimuksia ja ennen kaikkea kyt-hankkeiden evaluointeja) Viimeksi Nicaraguassa syys-lokakuussa 2012 ja 2009. Hän matkusti ensimmäistä kertaa Latinalaiseen Amerikkaan vuonna jo vuonna 1978 (Bolivia, lukuvuosi 1978-79), on asunut sittemmin toisen vuoden Boliviassa (1984) ja Perussa noin viisi vuotta välillä 1986-1995.
Seppäsen viimeisimpiä julkaisuja ovat esim. tutkimus korruption, köyhyyden ja sukupuolen yhteydestä Nicaraguassa kunnallishallintosektorilla sekä julkisissa terveyspalveluissa (UM 2008) ja tutkimus 2010 terapeuttisen abortin kieltämisestä Nicaraguassa ihmisoikeusongelmana.

Eeva Sippola
FT Eeva Sippola on espanjalaisen filologian tutkija, jonka väitöskirja “Una gramática descriptiva del chabacano de Ternate” (Helsingin yliopisto 2011) käsitteli Filippiineillä puhuttavan espanjalaispohjaisen kreolikielen kielioppia. Hän on työskennellyt useita
jaksoja kentällä Filippiineillä ja tuntee laajasti myös Etelä-Amerikkaa. Sippola on julkaissut Aasian iberoromaanisten kielten kontakti-ilmiöistä, kielen ja kulttuurin yhteyksistä,vähemmistökielten opetuksesta ja sosiolingvistisestä tilanteesta, Latinalaisen Amerikan espanjasta sekä Latinalaisen Amerikan kulttuuri- ja koulutusyhteistyöstä. Sippola työskentelee parhaillaan Suomen Madridin-instituutissa koulutus- ja kulttuurikoordinaattorina.

Ilari Sääksjärvi
Ilari E. Sääksjärvi (s. 1976) on naantalilainen biologi ja eläintieteilijä. Sääksjärvi valmistui maisteriksi (taksonomia) Turun yliopistosta vuonna 1999 ja väitteli samassa paikassa eläintieteen alalta vuonna 2003. Väitöskirjatutkimus käsitteli Perun Amazonian hyönteislajiston monimuotoisuutta, jota hän on tutkinut vuodesta 1998 lähtien. Nykyisin Sääksjärvi toimii eläinmuseon esimiehenä, eläintieteen dosenttina ja laitoksen varajohtajana Turun yliopiston Biologian laitoksella. Sääksjärven Turun yliopistossa toimiva tutkimusryhmä on keskittynyt trooppisten hyönteisten, erityisesti loispistiäisten, monimuotoisuuden tutkimukseen. Oman tutkimusryhmän lisäksi Sääksjärvi kuuluu myös Turun yliopiston Amazon-tutkimusryhmään. Tutkimus- ja hallintotyön ohella Sääksjärvi opettaa eläintiedettä Turun yliopiston Biologian laitoksella ja on toiminut myös ympäristöalan asiantuntijatehtävissä Perussa. Sääksjärvi palkittiin vuonna 2012 ansioistaan tutkimuksen, opetuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen aloilla Vuoden tieteentekijä-palkinnolla.
Sääksjärvi ja Salo ovat julkaisseet englannin- ja espanjankielisten tutkimusartikkelien lisäksi myös runsaasti suomenkielisiä yleistajuisia tekstejä mukaan lukien kirjat Andeilta Amazoniaan (Otava 2005) ja Tuntematon maa: luonnon monimuotoisuuden käsikirja (Otava 2007).

Teivo Teivainen

Elina Vuola
EV, teol tri, dosentti, yliopistonlehtori teol.tdk, 1.1.2013 lähtien Suomen
Akatemian akatemiaprofessori. Väitellyt latinalaisamerikkalaisesta vapautuksen
teologiasta vuonna 1997. Tutkimusaiheet liittyneet uskonnon ja sukupuolen kysymyksiin Latinalaisessa Amerikassa. Vuola toimi Latinalaisen Amerikan tutkimuksen professorina 2008-2010.

Sarri Vuorisalo-Tiitinen
Väitellyt v. 2011 Latinalaisen Amerikan tutkimuksessa naisen asemasta Meksikon zapatistiliikkeessä. Vuoden 2011 syksystä kansainvälisen englanninkielisen kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen ohjelman suunnittelijana ja opettajana maailman kulttuurien laitoksella. Mukana Helsingin yliopiston kolmivuotisessa projektissa 2008-2010 tutkimusaiheena meksikolaisen kirjailijan, Rosario Castellanos indigenismo-trilogia. Tutkimus jatkuu työn ohella edelleen. Kesäkuussa 2012 esitelmiä sekä zapatistitutkimuksesta että kirjallisuusaiheesta CIESAS-keskuksessa Méxicossa (Centro de Investigaciones y Estudios Superiores en Antropología Social), Universidad Intercultural de Chipasin tilaisuudessa San Cristóbalissa, samoin San Cristóbalissa Ecosur-tutkimuskeskuksessa (El Colegio de la Frontera Sur) sekä  CIESAS Suresten säännöllisesti kokoontuvassa seminaarissa TierrAdentro-zapatistikahvilassa.

Itzam Zapata
Aurinko on kokoonpanoltaan vaihteleva latinalaisamerikkalaista taidemusiikka esittävä yhtye. Tällä kertaa mukana on alttoviulu-kitaraduo, jossa soittavat Clara Petrozzi (alttoviulu) ja Itzam Zapata (kitara). Duo soittaa muutaman lyhyen kappaleen keskustelun lomassa ja esityksen elävinä esimerkkeinä erityylisiä kappaleita eri aikakausilta.
http://aurinkomusica.org/home

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *