Maaria Seppänen

Fil.tri (maantiede, 1999 HY), E.MA (European Master’s) in Human Rights and Democratisation (2010 Venetsia-EIUC). Hän on toiminut vuosina 1991-2002 kehitysmaainstituutissa (sittemmin kehitysmaatutkimuksen laitos) assistenttina,  vuosina 2002-2005 erityisasiantuntijana Suomen Managuan suurlähetystössä, ja sen jälkeen yksityisenä kehitysyhteistyön konsulttina (selvityksiä, tilaustutkimuksia ja ennen kaikkea kyt-hankkeiden evaluointeja) Viimeksi Nicaraguassa syys-lokakuussa 2012 ja 2009. Hän matkusti ensimmäistä kertaa Latinalaiseen Amerikkaan vuonna jo vuonna 1978 (Bolivia, lukuvuosi 1978-79), on asunut sittemmin toisen vuoden Boliviassa (1984) ja Perussa noin viisi vuotta välillä 1986-1995. Seppäsen viimeisimpiä julkaisuja ovat esim. tutkimus korruption, köyhyyden ja sukupuolen yhteydestä Nicaraguassa kunnallishallintosektorilla sekä julkisissa terveyspalveluissa (UM 2008) ja tutkimus 2010 terapeuttisen abortin kieltämisestä Nicaraguassa ihmisoikeusongelmana.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *