Haku Nuorten osaajien Hyvä Yhteiskunta Master Class -ohjelmaan käynnistyy – hae viimeistään 5.3.2014!

Nyt hiotaan esiin hyvinvointivaltion kova ydin.

Mistä hyvinvointi syntyy? Mikä on yksilön ja yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta kaikkein tärkeintä? Miten varmistamme että teemme oikeita asioita ja tarjoamme tärkeimpiä palveluita kun resurssit ovat tiukassa? Millaisia ratkaisuja voimme löytää kun keräämme yhteiskuntamme parhaat voimat saman pöydän ääreen? Entä mittaammeko nyt olennaisia asioita hyvinvoinnista?

Helsingin yliopisto ja LähiTapiola toteuttavat tänä keväänä toista kertaa viime vuonna järjestetyn nuorten osaajien Master Class -ohjelman hyvinvointiyhteiskunnan kehittämiseksi.

Kutsumme nyt nuoria tutkijoita ja opiskelijoita rakentamaan uusia toimintamalleja kestävän hyvinvoinnin hengessä yhteistyössä julkisen ja kolmannen sektorin osaajien sekä elinkeinoelämän asiantuntijoiden kanssa.

Mikä Master Class? Miksi mukaan?

Master Class innostaa osallistujiaan kehittämään uusia ajatuksia ja toimintamalleja yhteisen hyvinvoinnin kehittämiseksi ja tulevaisuuden rakentamiseksi.

Kaikkea ei opi luentosalissa. Me lupaamme, että prosessiin aktiivisesti osallistunut master classilainen:
• ymmärtää suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden haasteet ja palvelujen järjestämisen problematiikkaa
• ymmärtää mistä shared value (jaettu arvo) -ajattelussa on kysymys
• omaksuu yhteisöllisen, prosessimuotoisen, challenge-pohjaisen työskentelytavan
• pystyy muotoilemaan konkreettisia ratkaisuehdotuksia esitettyihin haasteisiin
• pääsee osaksi verkostoja, joissa voi jatkossa syntyä uudenlaista toimintaa

Ohjelma rakentuu työpaja- ja ryhmätyöskentelystä maalis-toukokuussa 2014.

Miten mukaan?

Ohjelmaan valitaan enintään 45 nuorta osaajaa julkiselta ja kolmannelta sektorilta, yritysmaailmasta sekä Helsingin yliopiston opiskelijoiden ja nuorten tutkijoiden joukosta.

Hakijat voivat edustaa mitä tahansa tieteenalaa ja taustaa – lääketieteestä käyttäytymistieteeseen ja maataloustieteisiin, kansalaisjärjestöistä kuntiin ja pankkiiriliikkeisiin. Mitä laaja-alaisempaa ajattelua, sen parempia ratkaisuja.

Hae nyt!
Haku päättyy keskiviikkona 5.3.2014.
Valinnoista tiedotetaan viimeistään tiistaina 11.maaliskuuta.

Täytä hakemus TÄÄLLÄ viimeistään keskiviikkona 5.3.2014.klo 23.59.
Lue tarkempi kuvaus ohjelmasta otsikon Master Class – Mitä? alta.

Lisätietoja:
Asiamies Tanja Remes
Helsingin yliopiston yhteiskuntasuhteet-yksikkö
tanja.remes@helsinki.fi