Lasten kärsimys myy

Keppola_Erika_PienifileTeräspalkki murskasi Erika Keppolan kasvot 6-vuotiaana. Laadukkaan sairaanhoidon ansiosta hän voi tehdä työtä, jonka luultiin olevan hänelle mahdotonta. Silti hän ei ole lahjoittanut senttiäkään  lastensairaalalle. Miksi?

Lotossa voi voittaa käänteisesti. Kahdestikin. Vaikkapa niin, että selviää 6-vuotiaana teräspalkin alle jäämisestä murskaantuneilla kasvoilla ja otsaa halkovalla leikkausarvella, mutta herää kuitenkin muutaman kuukauden päästä niska kipsissä kuumetta hohkaavana. Aivokalvontulehdus vei yli puolet kuulostani, mutta loppujen lopuksi olin onnekas. Kotini läheltä löytyi kylliksi asiantuntemusta kursia kalloni ja kasvoni kasaan ja pysäyttää bakteeri, johon kuolee edelleen 10–20 prosenttia sairastuneista.

Nyt alan olla gradua vaille valmis maisteri, teen työtä jota minun ei oikeastaan pitäisi pystyä tekemään ja olen viime vuosien aikana vihdoin voinut antaa jotain saamastani myös takaisin. Kuten puolitoista vuotta sitten heitin opinnoissa kuuntelun apuvälineenä käyttämääni mikrofonia ihmetelleelle torontolaiselle professorille: ”Here in Finland we have this nice little thing called welfare state.”

Pari kuukautta myöhemmin luin Kanadassa typertyneenä kotimaani uutisia ja mietin, palaisinko vaihdosta maahan, jossa sanoillani ei enää olisi arvoa. Vuosikymmeniä rakentamispäätöstä odottanut Helsingin Lastenklinikan uudistaminen oli ottanut kunnon etunojan. Ei, minun ylpeilemälleni Suomelle ominaisesti sairaalalle ei ollut löytynyt tarpeeksi yhteisiä varoja, vaan joukko elinkeinoelämän kärkinimiä oli ottanut vallan käsiinsä ja perustanut hankkeen toteuttamiseksi tukiyhdistyksen ja säätiön sairaalan rakennuttajaksi.

On tietysti hienoa, että etuoikeutettuun asemaan päässeet ovat valmiita toimimaan niiden puolesta, joilla ei ole sananvaltaa elämäntilanteensa suhteen. Minulle Uuden Lastensairaalan Tukiyhdistyksen ja säätiön perustaminen ei kuitenkaan kertonut mistään muusta kuin siitä, että vuodesta toiseen meillä on ollut toinen toistaan huonompia poliitikkoja. Vaaleilla valittuja, jotka ovat luottaneet kutsumusammattilaisten hoitavan työnsä hyvin työoloista välittämättä ja uskoneet lapsipotilaita kohtaan tunnetun säälin avaavan lopulta ihmisten kukkaronnyörit.

Viimeksi perjantaina tähän logiikkaan uskovien päälle satoi hunajaa, kun Suomen myyvimpien artistien tähdittämä video keräyksen loppukirittämiseksi ja tieto Live Aid -konsertista julkaistiin. Kappale ja idea ovat sinänsä kauniita. Mutta mitä se kertoo sivistyksen tasosta, että perustuslaissa taattu oikeus riittävään hoitoon ja lasten hyvinvoinnin turvaaminen edellyttävät massiivista markkinointikampanjaa A-mollissa?

Olen viettänyt yli puoli vuotta elämästäni sairaalahoidossa ja sadat poliklinikkakäynnit siihen päälle. Periaatteessa kai minun olisi ensimmäisten joukossa pitänyt olla syytämässä rahaa lastensairaalan keräyslippaisiin. En ole lahjoittanut senttiäkään. Ehkä naiivia, mutta en ole osaltani halunnut viestiä terveydenhoidon rahoitukselle lahjoitusvaroilla olevan Suomessa kysyntää, saati antaa julkisen sektorin luottaa siihen.

Mitä väliä sillä sitten on, jos yksi sairaala rahoitetaan osin yksityisvaroin? Säätiön hallituksen puheenjohtaja Anne Berner on uskonut lastensairaalan keräyksen jäävän kertaluonteiseksi hankkeeksi. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että keräyksen menestys ja valtion samanaikainen nihkeys rahoittaa muita lastenklinikoita on avannut ovea uusille keräyksille. Syksyllä 2012 lasten syöpälääkärit perustivat Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiön ja Oulussa puolestaan tehtiin tämän vuoden tammikuussa aloite rahoittaa kaupungin uusi lastensairaala osin keräysvaroin.

Hyvinvointivaltiota pitää uudistaa, mutta se on liian arvokas muutettavaksi hyvinvointiyhteiskunnaksi. Keräys lastensairaalan rahoittamiseksi ei ole ”väärin autettu” -kortti. Hanke on kuitenkin tuonut esiin joitain ongelmia, joita syntyy kun vastuuta hyvinvointipalvelujen rahoittamisesta siirtyy demokraattisille arvoille perustuvalta julkiselta sektorilta yksityisille tahoille. Se on ensinnäkin asettanut lastenklinikat eriarvoiseen asemaan. Uuden lastensairaalan rakennuttamista juuri Helsinkiin on perusteltu sillä, että Lastenklinikalla on kansallisia erityistehtäviä ja siellä hoidetaan lapsia ympäri maata. Kuitenkin myös muut yliopistolliset klinikat hoitavat muiden sairaanhoitopiirien potilaita ja parempia tiloja kaivattaisiin kipeästi muissakin sairaaloissa.

Muille sairaaloille erillistä keräystä ei vain ole suotu, koska Suomen vauraimpiin ja vaikutusvaltaisimpiin lukeutuvan naisen lapsi sattui olemaan hoidettavana Helsingissä.

Lisäksi varainkeräys on hyvin kilpailtu ala, jossa toisen euro on toiselta pois. Järjestöjen mukaan lastensairaalan keräyksen onnistuminen onkin näkynyt selvästi muiden lahjoitusten vähenemisenä. Joukkorahoituksen alettua juurtua myös Suomeen, olisi lastensairaalan keräykseen annetuilla varoilla voitu saada aikaan muutakin.

Säätiöissä ja yksityislahjoituksissa on myös se ongelma, ettei markkinamekanismi välttämättä ohjaa varoja sinne, missä niitä eniten tarvittaisiin. Lastensairaalan kohdalla niin on, mutta kuten Aalto-yliopiston professori Paul Lillrank on kysynyt, olisivatko ihmiset lahjoittaneet rahaa yhtä innokkaasti alkoholiongelmaisten tai vanhusten kuntoutukseen? Tuskin, sillä lasten kärsimys myy. Säätiöiden ja keräysten yleistyminen antaa niiden perustajille vallan määritellä, mikä yhteiskunnassa on tukemisen arvoista. Jos se on sitä Master Classissakin toivottua aktiivista kansalaisuutta ja hyvinvointiyhteiskuntaa hyvinvointivaltion sijaan, soisin sen jäävän vain vieraaksi Suomessa.

Työpaikkaruokalani kassalla on keräyslipas. ”Rakennetaan yhdessä uusi lastensairaala.” Niin, yhdessä, yhteisistä varoista, olisin todella toivonut sen rakennettavan. Niin ei kuitenkaan enää käy, joten ehkä olisi minunkin aika taipua ja lahjoittaa. Toivon silti ensi vuoden eduskuntavaaleissa valituksi ihmisiä, joiden mielestä uuden lastensairaalan keräys saa jäädä lajinsa ensimmäiseksi ja viimeiseksi.

Kirjoittaja on valtiotieteiden kandidaatti, joka työskentelee toimittajana Taloussanomissa ja uutistoimisto Startelissa.

 

4 vastausta artikkeliin ”Lasten kärsimys myy

  1. Niinpä niin…….näinkin voi toimia-jos siltä tuntuu, lahjoittaminen on vapaaehtoista. Poliitikot, mikä lastensairaalahankkeessa kiikastaa ? Miksi valtio, hallitus ja eduskunta ei saa asiaan vauhtia ?

  2. Päivitysilmoitus: Hyvä valtio vai hyvät ihmiset? | Pieni maailmankuva

  3. Kiitos kirjoituksestasi, joka ilmentää myös minun mielipidettäni.

    Itse pidän vääränä sitä, että lastensairaala rakennetaan keräysvaroin ja jää säätiön hallinnoitavaksi siksi, koska minusta tuo on yksi ilmentymä siitä, että Suomi on kovaa vauhtia muuttumassa hyvinvointivaltiosta hyväntekeväisyysvaltioksi. Minusta kehitys on tosi huono. Pitkällä tähtäyksellä on vaarana, että hoidon saaminen eriarvoistuu myös lasten kohdalla, työikäisten ja vanhusten kohdallahan se on jo sitä tehnyt – siitä on mm. ilmentymänä se, että köyhä kuolee 12 vuotta nuorempana kuin rikas.

  4. Ajattelen asiasta samalla tavalla. Suomi ei ole mikään hyvinvointivaltio, vaikka ois mahdollista olla. Jutta Urpilainen on tosin sanonut jotta koskaan suomella ei ole mennyt niin hyvin kuin nyt. Kuvastaa täydellistä röyhkeyttä tai ymmärtämättömyyttä. Mielestäni poliitikoilla on kädet lähimmäisen veressä .Kiitos Erika oikeasta kirjoituksestasi !

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *