Master class 2014 mentorit

Mentorit

Master Classia luotsaavat asiantuntijamentorit yhteiskunnan eri aloilta. He ovat osallistuneet ohjelman sisältöjen suunnitteluun ja ovat osallistujien tukena koko ohjelman ajan. Mentorit ovat testausalustamme: he sanovat suoraan, jos joku toinen on jo keksinyt villin ideasi, ja osaavat kertoa, mitä sinun ajatuksesi tarvitsee jalostuakseen. Mentorilista täydentyy vielä.

Kiitos mentoreille jo tässä vaiheessa!

liisa_pieniLiisa Björklund, kehitysjohtaja TT, Helsingin Diakonissalaitos

Suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointimalli on uuden edessä. Oivaltavia ratkaisuja tarvitaan voidaksemme tulevaisuudessakin olla yksi maailman parhaista ja tasa-arvoisimmista maista. Helsingin Diakonissalaitoksella on palveltu kohta jo 150 vuoden ajan yhteiskunnassa kaikkein heikoimpaan asemaan joutuneita ihmisiä. Oma ydinosaamiseni on yhteiskuntafilosofian ja sosiaalietiikan soveltaminen sekä palvelumuotoilun työkalujen käyttäminen arjen kehittämistyössä. Tavoitteenamme diakonissalaitoksella on rakentaa sekä inhimillisesti että taloudellisesti kestäviä hyvinvointipalveluja. Eriarvoisuuden lisääminen on tuhlausta; meillä on varaa ja luovuutta menestyä edelleen. Master Class tarjoaa innostavan tilaisuuden etsiä kestäviä ratkaisuja yhdessä tulevaisuuden toivojen kanssa.

kujala_pieniKari Kujala, yksikönjohtaja, LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö

Valmistuin oikeustieteen kandidaatiksi Helsingin Yliopistosta. Olen työskennellyt pankki- ja vakuutusalalla 12 vuotta. Olen ollut siinä mielessä onnekas, että työnantaja on tarjonnut kehittymismahdollisuuksia ja useita mielenkiintoisia tehtäviä. Mentoroinnin näen mahdollisuutena jakaa omia kokemuksiani, mutta myös saada tuoreita näkökulmia itseni ja liiketoiminnan kehittämiseksi.

makkonen_pieniMika Makkonen, varatoimitusjohtaja, LähiTapiola Keskinäinen Vahinkovakuutusyhtiö

Olen toiminut vakuutusalalla erilaisissa asiantuntija- ja johtotehtävissä vuodesta 1991. Olen hyvin suuren osan uraani ollut tekemisissä kansainvälisen markkinan kanssa ja asunut mm. muutaman vuoden Sveitsissä. Olen toiminut yritysten kanssa koko urani ja nykyisin vastaan mm. lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta. Master Class on mielenkiintoinen ikkuna tarkastella yhteiskuntaa vähän laajemmin. Odotan mielenkiinnolla uusia ajatuksia ja valaisevia keskustelu Master Classin puitteissa. Pyrin antamaan siihen omia kokemuksiani ja saamaan irti uusia ajatuksia.

martikkala_pieniMirva Martikkala, Kehitysjohtaja, LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö

Vastaan LähiTapiola-yhtiöryhmän strategisesta suunnittelusta, jossa on tärkeää toimintaympäristön, markkinan ja asiakasnäkemysten analysoiminen. Tulin mukaan MasterClassiin, koska on mielenkiintoista tulkita yhteiskuntamme tilannetta yhdessä nuorten kanssa ja pohtia erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Olen tottunut suunnittelemaan, miten asiat saadaan visiosta käytäntöön, ja toivon että tästä kokemuksesta on apua ohjelmaan osallistuville.

nieminenKalle Nieminen, avustava asiantuntija, Sitra

Olen Kalle Nieminen, opiskelija valtiotieteellisestä tiedekunnasta, avustava asiantuntija Sitrasta ja Master Class -alumni. Entistä kompleksisempi maailma haastaa hyvinvointiamme uusin tavoin. Vanhat ratkaisumallit eivät riitä ja vastuunjakoa tulee ajatella uudelleen. Master Class antaa mahdollisuuden lähestyä teemaa uudesta näkökulmasta ja uusin välinein, jossa konkreettiset ratkaisut ja kokeilut ovat keskiössä. Viime vuoden Master Class oli ainutlaatuinen ja antoisa kokemus. Uudet ihmiset, hyvät keskustelut, muilta oppiminen ja välillä pitkälle venyneet illat – näitä odotan mentorina myös tältä vuodelta!

Pakkasvirta
Professori Jussi Pakkasvirta, johtaja, Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos, Helsingin yliopisto

Jotain on tehtävä yskähtelevälle hyvinvoinnin yhteiskunnalle. Tutkimus ei ratkaise kaikkia asioita, mutta jäsennelty tieto auttaa solmukohdissa. Tarvitsemme uusia tapoja tehdä ja toimia. Sellaisia, jotka ovat aidosti tehokkaita, järkeviä ja toteutettavia. Tässä yksi hyvä puro isoon virtaan.

qvintus_pieniiVeli-Matti Qvintus, johtaja, Terveys- ja hyvinvointipalvelut, LähiTapiola-ryhmä

Vastaan LähiTapiola-ryhmässä terveys- ja hyvinvointipalveluista, ja sydäntäni lähellä on hakea ratkaisuja, joilla turvaamme hyvinvointia Suomessa tulevaisuudessakin. Siksikin mentorointi Master Classissa on erittäin mielenkiintoista ja antoisaa. Olen mukana mentorina toista vuotta ja odotan, että tänäkin vuonna meillä tulee olemaan hyviä keskusteluja uudenlaisista ratkaisuista hyvinvoinnin turvaamiseksi.

torronen_pieniMaritta Törrönen, professori, Sosiaalitieteiden laitos, Helsingin yliopisto

Olen sosiaalityön professori Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella. Olen tehnyt erityisesti arjen ja hyvinvoinnin tutkimusta liittyen lapsuuteen ja perheeseen. Ihmisten hyvinvointi ja suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus ovat teemoja, jotka kiinnostavat. Kiinnostuin mentorointiohjelmasta koska se on raikas avaus asiantuntijoiden yhteiskunnalliseen keskusteluun ja yhdessä oppimiseen.

sundstrom_pieniJari Sundström, yhtiöryhmän johtaja, LähiTapiola-ryhmä

Vastaan LähiTapiolassa Vakuutustoiminnasta. Tähän sisältyy vahinko- ja henkivakuuttaminen sekä liiketoiminnan ohjaus. Valmistumistuttuani Helsingin Yliopistosta olen toiminut finanssisektorilla. Pankkimaailma, sijoitusrahastot ja varallisuudenhoito sekä vakuuttaminen ovat tulleet vuosien mittaan tutuksi. Näillä toiminnoilla on yhteiskunnassa keskeinen rooli, joka saattaa jatkossa edelleen kasvaa.

Master Class on erittäin mielenkiintoinen tapa yhdistää Helsingin Yliopiston opiskelijoiden tuoreimmat opit ja nuoruuden näkemyksellisyys liike-elämän lainalaisuuksien ja kokemusten kanssa. Edellisen vuoden kokemusten perusteella odotan Master Classin mentorin roolissa molemminpuolista oppimisprosessia ja raikkaita avauksia yhteiskunnan tulevaisuuden haasteiden ratkaisemiseksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *