Optimistit eivät selviydy

Aleksi omakuvaOllako optimisti, pessimisti vai realisti? Aleksi Tuuri pohtii, voiko sotavangin filosofiaa soveltaa hyvinvointiyhteiskuntaan.

Olen pyrkinyt säännöllisen epäsäännöllisesti lueskelemaan erilaisia business-kirjoja. Viime syksynä erityisen vaikutuksen teki Jim Collinsin kirja Hyvästä Paras – Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? Kirjassa puitiin läpi tekijöitä, jotka olivat olleet syynä eri alojen yritysten menestykseen. Erityisesti mieleeni kuitenkin jäi tarina amiraali Stockdalesta.

Amiraali Stockdale joutui sotavangiksi Vietnamin sodan aikana. Hän virui Vietnamissa sotavankina vuosikausia ja tuona aikana häntä myös kidutettiin säälimättömästi lukuisia kertoja. Jim Collinsin kysyessä nyt jo eläkepäiviä viettävältä amiraali Stockdalelta, miten hän selviytyi koettelemuksesta, amiraali vastasi: ”En menettänyt koskaan uskoani siihen, että tarina päättyy hyvin. Olin varma, että pääsen vapaaksi ja että tuo aika muodostuisi elämäni ratkaisevaksi kokemukseksi, jota en vaihtaisi pois.” Collinsin edelleen jatkaessa: ”Ketkä eivät selviytyneet?”, vastasi Stockdale lyhyesti: ”Optimistit.”

Amiraalin mukaan ne henkilöt, jotka odottivat pääsevänsä ensin jouluksi kotiin ja sen jälkeen pääsiäiseksi perheensä luokse, kuolivat ennen pitkää suruun. Stockdale myös totesi, että ei pidä koskaan menettää uskoaan siihen, että kaikki käy hyvin, mutta samalla on otettava huomioon kulloisenkin todellisuuden julmimmat tosiasiat. Tältä pohjalta Jim Collins muotoili Stockdalen paradoksin:

”Säilytä usko siihen, että sinulle käy lopuksi hyvin, vaikka koetkin vaikeuksia ja kohtaa kulloisenkin todellisuuden julmimmatkin tosiasiat, mitä ne sitten ovatkaan.”

Aloin pohtia hyvinvointiyhteiskuntamme haasteita Stockdalen paradoksin pohjalta. Ehkäpä onkin niin, että pessimistit eivät laita tikkua ristiin tulevaisuuden vuoksi, koska he eivät usko saavansa mitään muutosta kuitenkaan aikaiseksi. Optimistit puolestaan eivät koe tarpeellisena tehdä vaikeita ratkaisuja, sillä he uskovat, että muutos parempaan tapahtuu joka tapauksessa, vaikka sitten itsestään.

Muutoksen saavat todennäköisimmin aikaan realistit, jotka Stockdalen tavoin katsovat julmimpia tosiasioita silmiin ja tekevät tarvittavat, ja joskus vaikeatkin ratkaisut. Paremman yhteiskunnan rakentaminen vaatii välillä kipeitä päätöksiä. Toisinaan voimme joutua luopumaan myös jo saavutetuista eduista, jotta voimme jättää tuleville sukupolville yhteiskunnan, jolla on varaa ja kykyä huolehtia myös yhteiskunnan heikompiosaisista.

Hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäminen vaatii niin julmien tosiasioiden hyväksymistä, päättäväisyyttä, kestävyyttä kuin myös kovaa uskoa tulevaan. Uskon kuitenkin, että meistä yhteisönä löytyy näitä ominaisuuksia ja toivon, että olen lähempänä Stockdalen mainitsemaa realistia kuin optimistia.

Aleksi Tuuri on koulutukseltaan metsänhoitaja ja toimii LähiTapiola Pääkaupunkiseudun yritysasiakasliiketoiminnassa yhteyspäällikkönä.

Terveyskeskukseenkin voi saada porttikiellon

MC-luokkaMiten tuottaa kestäviä sosiaali- ja terveyspalveluja yhteiskunnan kaikkein heikoimmille? Master Class -luokka pääsi tutustumaan Helsingin huono-osaisimpien arkeen, kun minibussillinen osallistujia suuntasi Helsingin Diakonissalaitoksen järjestämälle Luokkaretkelle laitakaupungille. Bussi kiersi aamupäivän aikana neljässä kohteessa, joiden toiminnassa Diakonissalaitos on mukana.

Teksti: Enni Sahlman, Kaskas Media

20140429_155531Luokkaretkeläisille jaettiin matkan aluksi Luokkaretki laitakaupungille -oppaat, joista pystyi seuraamaan matkan kulkua ja sai ennakkotietoa vierailukohteista.

”Se, miten ihmisiä kohdellaan varjoissa, kertoo koko yhteiskunnasta,” diakoniajohtaja Jarmo Kökkö muistutti osallistujia.

Luokkaretkeläiset olivat etukäteen huolissaan siitä, millainen ”me” ja ”ne” -asetelma vierailijoiden ja kohteiden asiakkaiden välille saattaisi syntyä. Diakonissalaitoksen kehitysjohtaja Liisa Björklund vakuutti, että palveluiden käyttäjille on tärkeää ja arvokasta se, että myös ulkopuoliset ovat kiinnostuneita heistä, ja että heitä halutaan kuunnella.

Luokkaretken ensimmäinen vierailukohde oli Munkkisaaren päihde- ja mielenterveystyön palvelukeskus, jossa toimii myös korvaushoidon yhteisö. Masterclassilaisissa mielenkiintoa  herätti se, miten palvelukeskukseen oli saatu luotua toimiva hallinnollinen malli, vaikka mukana on eri toimijoita erikoissairaanhoidosta sosiaalipalveluihin. Munkkisaaren toimipisteessä, Helsingin vauraimpiin kuuluvan asuinalueen kupeessa toimii lisäksi hiv-positiivisten narkomaanien klinikka. Keskittymällä haittojen vähentämiseen klinikka on saanut parannettua hiv-positiivisten narkomaanien hoitoa merkittävästi.

Klinikan aktiivisen toiminnan ansiosta Suomessa ei kahteen vuoteen ole tavattu neulan välityksellä tarttunutta uutta hiv-tartuntaa suomalaisten ruiskuhuumekäyttäjien keskuudessa. “Saavutus on kansainvälisesti sensaatiomainen. Ulkomailla ei usein edes uskota Suomessa saavutettuja hyviä tuloksia”, klinikan toimintaa esitellyt Diakonissalaitoksen päihde- ja mielenterveystyön johtaja Pekka Tuomola sanoi.

Toinen päihderiippuvaisille suunnattu vierailukohde oli Itäkeskuksessa sijaitseva matalan kynnyksen erityispäiväkeskus Stoori & Salli. Keskuksesta saa vertaistuen ohella esimerkiksi lääkäripalveluita tai lounasta euron hintaan. Päiväkeskuksen lääkäripalvelut ovat joillekin kävijöistä erittäin tärkeitä, sillä osalla saattaa olla porttikielto omaan terveyskeskukseensa. Stoorissa & Sallissa voi lisäksi vierailla anonyymisti, mikä madaltaa asioinnin kynnystä. Haasteena ohjaaja Taru Ålanderin mukaan on silti esimerkiksi nuorten huumeriippuvaisten naisten tavoittaminen. 20140428_111951-1

Naisia yritetään houkutella mukaan toimintaan järjestämällä esimerkiksi kynsienlakkausta tai muuta kauneudenhoitoa. Miehille on tarjolla parturi joka torstai.

Herttoniemessä sijaitsevassa nuorten palvelukeskus Vamoksessa asiakkaiden tavoittaminen ei puolestaan ole ollut ongelma. Päinvastoin, syrjäytyneitä nuoria olisi ajoittain jonoksi asti. “Yhteiskunnan ei kannata tarjota palveluita nuorille silloin, kun heillä ei ole valmiuksia hyödyntää niitä. Vamos antaa nuorille apua ja valmiuksia arjesta selviytymiseen”, Liisa Björklund valotti.

mc-vamosVille Koikkalainen kertoi luokkaretkeläisille Vamoksen toiminnasta. Esityksen lomassa retkeläisille tarjoiltiin Vamos-nuorten valmistama keittolounas.

Vamos-nuorten kohdalla keskustelua retkeläisissä herätti se, että valtio on kiinnostunut mittaamaan vain sitä, kuinka suuri osa Vamos-aktiiveista pääsee kiinni koulutukseen tai työelämään. Jonkun nuoren elämän voi kuitenkin mullistaa se, että hän on saanut Vamoksen kautta oikean ystävän.

Liikkuvan väestön päiväkeskus Hirundo puolestaan täyttyy päivisin romanikerjäläisistä. Heillä on siellä mahdollisuus levähtää, laittaa ruokaa tai pestä pyykkiä ja tavata sosiaalityön ammattilaisia. Henkilökunnan on monikulttuurisen toimintaympäristön vuoksi puhuttava monia kieliä ja ymmärrettävä kiertolaisten kulttuuria.

Masterclassilaiset huomasivat nopeasti, että Hirundon toimitilat ovat tarpeisiin nähden liian pienet. Kontrasti etenkin Vamoksen tiloihin oli melkoinen. Suuremmat toimitilat ovat hakusessa, mutta etsintä tyssää aina siihen, kun vuokranantaja kuulee, keitä vuokralaisiksi olisi tulossa.

“Kun Hirundo kolme vuotta sitten avattiin, vihapostia tuli tulvimalla. Tänä keväänä naapurustolta ei ole tullut yhtäkään sähköpostia Hirundoa koskien”, Diakonissalaitoksen viestintäjohtaja Mika Mäkinen huomautti. Retken osallistujat jäivät pohtimaan sitä, miten ennakkoluulot vaikuttavat paremman avun tuottamiseen.


Kolme oivallusta Lammilta

lammi7

Lammin työpaja lähenee loppuaan, ja tiimit valmistautuvat parhaillaan pitchaamaan ideansa muille ensimmäistä kertaa. Aamupäivän aikana saatiin monta timanttista väläystä: tässä niistä kolme.

”Saan välillä itseni kiinni siitä, että ajattelen stereotyyppisiä ryhmiä, joita ei ole oikeasti edes olemassa. Että voi noita toisia.” – Annina Hirvonen

”Jos useampi taho tekee jo samantyyppisiä juttuja kuin me, se on merkki siitä, että tätä asiaa kannattaa pohtia.” – Sari-Anna Pulkkinen

”Ongelma on, että syrjäseutujen vanhuspalveluissa tehdään vain yksi asia kerrallaan: yksi ihminen tuo ruoan, yksi käy mittaamassa verenpaineen, yksi käy ehkä pitämässä seuraa.” – Johanna Rahunen

Haasteet ovat selvillä

kysymyslammi

Nyt alkaa puurtaminen! Master Classin osallistujat ovat muotoilleet kuusi hyvinvointiin liittyvää haastetta. Kuusi tiimiä lähtee kukin ratkomaan yhtä näistä kysymyksistä:

1. Miten periferioiden palvelut järjestetään kun palvelut muuttavat kasvukeskuksiin? Kuinka suuret erot palveluissa alueiden välillä ovat hyväksyttäviä?

2. Miten saadaan lyhennettyä työttömyysjaksoja (esimerkiksi luomalla positiivisia siirtymäriittejä työllistymiseen)?

3. Millaista palveluiden tasoa uusia riskejä kohtaavat työttömät tarvitsevat?

4. Miten verkottua niin, ettei ihminen putoa missään vaiheessa turvaverkkojen välistä?

5. Miten julkinen ja kolmas sektori yhteistyössä luovat eri sukupolvien kohtaamisen tilan (joka edistää elämänhallintaa)?

6. Edistäisikö taloudellisen päätöksentekovastuun antaminen ja ns. ”kansalaistilipalvelun” käyttöönotto yksilön vastuunkantoa?

Visaisia kysymyksiä, eikö? Seuraamme ideoiden kehittelyä tiiviisti. Tästä se lähtee!