Osallistuvasta budjetoinnista kannustavaan sosiaaliturvaan

Toisessa Master Class -sessiossa ryhmät pähkäilivät seitsemää yhteiskunnallista haastetta Hyvinvoinnin kova ydin -seminaarin puhujien kanssa. Torstaina haasteisiin ruvetaan rakentamaan konkreettisia ratkaisuja työpajassa Lammilla.

MC_hiilamoNurkkapöydässä Ville Sihto, Antti Kähkönen, Anni Korhonen, Annina Hirvonen ja Heikki Hiilamo puhuivat osattomuudesta. Keitä ovat ne ihmiset, jotka eivät koe osallisuutta yhteiskuntaan ja mistä se johtuu?

“Moni jättää esimerkiksi äänestämättä sen takia, että ei tiedä, millaisiin asioihin sillä voi vaikuttaa ja miksi se on tärkeää. Hyödyt pitäisi pystyä artikuloimaan heille selkokielellä”, Hirvonen selvensi.

Ryhmässä herätti keskustelua muun muassa osallistuva budjetointi, jota on käytetty jo muun muassa Reykjavikissa Islannissa. Sen ideana on, että tavalliset ihmiset pääsevät päättämään, miten julkisia varoja käytetään. Islannissa kuka tahansa on voinut katsoa verkosta mitä julkiset hankinnat maksavat, ja kansalaiset ovat voineet käydä äänestämässä, olisiko heidän mielestään tärkeämpää laittaa esimerkiksi jalkakäytävät vai leikkipuistot kuntoon.

MC_soinivaaraRyhmässä, jossa istui Osmo Soininvaara, lähdettiin pohtimaan hyvinvointiyhteiskunnan rajoja, eli niitä palveluja, joita yhteiskunnan tulisi ainakin tarjota jäsenilleen. Tovin kuluttua keskustelu oli fokusoitunut kysymykseen: mitkä ovat pakollisia palveluita, joita työttömille pitää turvata.

“Työttömät osoittautui meidän kaikkien yhteiseksi kiinnostuksen kohteeksi”, Erika Keppola summasi. Häneen teki vaikutuksen Soininvaaran esittämä ajatus siitä, että toimeentulotuen tason pitäisi olla sellainen, että sillä ei pysy vain hengissä vaan pystyy myös työllistymään. Tuen pitäisi työntää eteenpäin, ei passivoida.

Keppolan kanssa samassa ryhmässä ollut Anna Eskola oli toiseen Master Class -päivään tyytyväinen. Erityisesti häntä inspiroi Sitran Kalle Niemisen esitys kokeilukulttuurista iltapäivän Hyvinvoinnin kova ydin -seminaarissa.
“Pelkäämme tosiaan liikaa riskejä. Meillä pitäisi olla enemmän rohkeutta kokeilla asioita.”
Keppola oli samoilla linjoilla. Hän tykkää Master Classin käytännönläheisestä työskentelytavasta, jossa teoriasta siiirrytään nopeasti konkreettisiin kokeiluihin.

MC_rehtori puhuuSeminaarin jälkeen Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola tapasi masterclassilaisia.