Rikosalueet

Mathversum pyörähtää taas käyntiin uusin videoin! Tämän syksyn kerhokokonaisuuden teemana on matematiikka ja rikokset. Ensimmäisen videon aiheena on rikosalueet ja niiden määrittäminen geometrian avulla. Tehtävässä pääset piirtämään kartalle Pohjois-Euroopan uudet valtiot pääkaupunkien mukaan, tai vaikka oman kaupunkisi Pokestoppien lähialueet.

Tutkimuksen tekemistä varten tarvitset: valitsemasi kartan tulostettuna, tutkimusohjeet, tusseja, värikyniä, lyijykynän, viivottimen ja kulmaviivaimen (voit myös käyttää harppia kulmaviivaimen sijaan).

Tulosta tutkimusohjeet tästä: Kaupunkisuunnittelua

Mitä karttaa ja mitä keskuksia tutkit? Raportoi tutkimustuloksista jättämällä kommentti tämän postauksen kommenttikenttään. Muistathan jättää viestisi omalla nimelläsi tai nimimerkillä varustettuna!

2 thoughts on “Rikosalueet

  1. Tutkimme Pohjois-Euroopan karttaa. Vastasimme tunnin alussa tutkimukseen. Varsinaiseen tehtävään jäikin niin vähän aikaa, että tehtävä jäi kesken. Jatkamme ensi viikolla!

  2. Piirtäminen oli aikaavievää ja haastavaa mutta mielenkiintoista ja hauskaa. Aika kului nopeasti. Tutkimme Pohjois-Euroopan pääkaupunkikarttaa sekä Helsingin ja Kajaanin karttoja, joihin oli merkattu kaupungin koulujen sijainnit.

Kommentointi on suljettu.