Murtolukuja työpisteillä

Teksti ja kuvat: Emma Karjalainen

Vuoden 2017 vierailukauden käynnisti Kulosaaren yhteiskoulun 7.-8. luokkalaisten erityisluokkalaiset. Luokan pöydät oli työnnetty seiniä vasten ja jokaiselta pöydältä löytyi yksi murtolukuihin tai jakamiseen liittyvä tehtävä. Keskelle luokkaa jätettiin yksi pöytäryhmä, jonka ääreen kaikki oppilaat mahtuivat.

Aluksi oppilaat jakautuivat pareiksi ja asettuivat noin joka kolmannen pöydän ääreen. Työpisteiden tehtäviksi oli valikoitunut useampi erilainen arkkitehtitehtävä, farmieläinten asettelua aitauksiin sekä murtolukuaiheisia muita tehtäviä.

Arkkitehtitehtävässä tulee rakentaa seinä, jossa voi olla useampaa eri väriä. Värien määrä sekä murtolukuosuudet seinästä kerrotaan tehtävässä.

murtolukuja
Ylhäällä: Lopuksi rakennettiin oma 4 x 4 seinä, jonka väriosuudet kirjoitettiin taululle. Alhaalla: Farmieläimet sekä arkkitehti

Tunnin mittaisesta vierailusta puolet meni työpisteillä kiertelyyn, jonka jälkeen kokoonnuttiin keskipöydän ääreen kertaamaan arkkitehti-tehtävän tyyppistä seinän rakennusta. Ensin seiniä rakennettiin ohjaajan ilmoittamien väriosuuksien mukaan ja lopuksi jokainen sai rakentaa oman 4 x 4 kokoisen seinän. Seinän valmistuttua jokainen sai kirjata taululle sen väriosuudet. Myös murtolukujen sieventäminen kuului asiaan.