Luovin opiskelijat Summamutikassa

Teksti: Suvi-Maria Hautala ja Anne Mattila
Kuvat: Suvi-Maria Hautala ja Anne Mattila

Tiistaina 19.9. Summamutikka-luokkaan saapui ryhmä ammattiopisto Luovin opiskelijoita. Vierailu aloitettiin tutustumalla pentaminoihin. Mahdollisia muotoja pohdittiin yhdessä ja kaverin kanssa ja monet keksivätkin lähes kaikki mahdolliset muodot. Sen jälkeen pentaminoilla muodostettiin torni sekä eri kokoisia ruudukoita. Torni tuotti aluksi monille päänvaivaa, mutta pienellä avustuksella siitä selvittiin, ja sitten suorakaiteita ratkottiinkin varsin nopeasti. Monet ehtivät pohtia kaikkien pentaminojen saamista samaan ruudukkoon, eikä sitä olisi millään maltettu jättää kesken.

Pentaminoja pohdittiin keskittyneesti.

Yhteisen pentaminojen pohdiskelun jälkeen jakaannuttiin pienempiin ryhmiin ja työskenneltiin eri pisteillä. Yhdellä pisteellä opiskelijat saivat pohtia ubongoja sekä kaksi- että kolmiulotteisessa maailmassa. Kolmiulotteiset ubongot olivat monen suosikkeja ja tosi eteviä ratkaisijoita opiskelijoista löytyikin!

Työpistetyöskentelyssä opiskelijat pääsivät ratkomaan erilaisia pulmia.

Toisella pisteellä pohdittiin pilvenpiirtäjiä. Tällä rastilla joutui päättelemään annettuja vihjeitä monesta eri näkökulmasta, mutta palasten loksahdettua kohdalleen pulmat ratkesivat melkein kuin itsestään. Kolmannella pisteellä selvitettiin rahanipusta mitkä seteleistä olivat väärennettyjä. Tämä oli rasteista selvästi laskutaitoa vaativin, mutta ryhmät selättivät hienosti tämänkin rastin ja suurin osa löysi nopeasti oikeat setelit väärennettyjen joukosta. Neljännellä pisteellä oli hauska Platonin kappaleet -rakentelu, jossa opiskelijat päästivät luovuutensa valloilleen vaahtokarkkien ja hammastikkujen kanssa.

Kolme kerrosta, kolme esitystä

Teksti: Jenni Räsänen

Torstaina 14.9. Helsingin luonnontiedelukion ensimmäisen vuoden luonnontiedelinjalaiset saapuivat perinteiselle tutustumiskäynnille Kumpulan kampukselle. Opiskelijoita oli noin 80, joten tutustumiskohteita oli matikkaluokka Summamutikan lisäksi myös muita.

Vierailun ohjelma oli tiivis ja vajaassa tunnissa opiskelijat saivat läpileikkauksen niin maantieteen, tietojenkäsittelytieteen kuin matematiikan ja tilastotieteen saloihin. Eri alojen esittely tapahtui kolmessa eri kerroksessa, joten siirtyminen portaita pitkin kävi melkein liikunnasta!

Matikkaluokka Summamutikassa esiteltiin matematiikan ja tilastotieteen opiskelua sekä kuultiin esimerkkejä matemaatikon ja tilastotieteilijän työstä. Mielenkiintoisista esimerkkeistä voi lukea lisää matematiikan ja tilastotieteen laitoksen Töissä-blogista.

Lisätietoa Helsingin yliopiston koulutusohjelmista löytyy täältä.

Minustako aineenopettaja? Katso video:

Matematiikan ja tilastotieteen maisteriohjelman esittelyvideo:

Pentaminoja ja pulmatehtäviä

Teksti: Suvi-Maria Hautala ja Anne Mattila
Kuvat: Anne Mattila

Naulakallion koulun kahdeksasluokkalaisia saapui vierailulle Summamutikka-luokkaan torstaina 8.9. Vierailu aloitettiin tutustumalla pentaminoihin. Oppilaiden tehtävänä oli piirtää pöytiin mahdollisimman monta erilaista pentaminoa ja niitä pohdittiinkin keskittyneesti ja monet keksivät kaikki 12 vaihtoehtoa. Sen jälkeen pentaminoilla piti muodostaa torni sekä kaksi eri kokoista ruudukkoa. Nämä sujuivat niin nopeasti, että suurin osa ehti pohtia myös kuinka kaikki 12 pentaminoa saadaan samaan ruudukkoon.

Exactumin kolmannen kerroksen rastit koettelivat aivonystyröitä.

Pentaminojen jälkeen jalkauduttiin matematiikan laitoksen kolmoskerrokseen etsimään pienryhmissä rasteja. Rasteina oli Einsteinin ongelma, Platonin kappaleet, Rosvot ja poliisit, Suklaata! ja Pilvenpiirtäjät. Einsteinin ongelma -rastilla suurin osa ryhmistä vietti eniten aikaa, mutta pääsivät sen ratkaisussa pitkälle haastavuudesta huolimatta! Pilvenpiirtäjät-rastilla oli tehtävänä asettaa tornit vihjeiden avulla oikein pelilaudalle niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä oli vain yksi samankokoinen torni. Platonin kappaleet rastilla oppilaat pääsivät rakentamaan kappaleita vaahtokarkeista ja hammastikuista. Tämä oli rasteista selvästi hauskin ja mukavin!

Tutustumista yliopisto-opiskeluun

Teksti: Anni Jyrinsalo
Kuva: Johanna Helle

Martinlaakson lukiolaiset saapuivat vierailulle Kumpulan kampukselle keskiviikkona 30.8.17. Lukiolaiset oli ajettu kolmeen ryhmään, jotka kaikki kiersivät vuorollaan tutustumassa matematiikan, kemian ja maantieteen opiskeluun.

Matematiikan laitoksella jokainen kierros aloitettiin tutustumalla luentosaleihin. Luentosalissa oppilaille kerrottiin matematiikan opiskelukäytännöistä sekä itse opiskelusta. Ohjaajat kertoivat muun muassa millaisia luennot ovat, milloin ja miten opiskelijat saavat apua tehtävien teossa ja millaisia tentit ovat. Lukiolaiset saivat myös esittää kysymyksiä yliopisto-opiskeluun liittyen. Lukiolaisia kiinnosti esimerkiksi miten matematiikan laitokselle pääsee opiskelemaan ja mihin matematiikan opinnot työllistävät.

Vaikein Pentamino-haaste on täyttää iso peliruudukko kaikilla kahdellatoista palalla.

Laitoskierroksella lukiolaisille esiteltiin myös pienempiä kurssihuoneita, ruokalan tilat ja Ratkomo-käytävä. Tämän jälkeen siirryttiin Summamutikka-luokkaan, jossa päästiin ratkomaan matemaattista pulmaa. Oppilaiden tehtävänä oli keksiä kaikki mahdolliset Pentamino-palat, sekä palojen löydyttyä täyttää ennalta määrättyjä alueita kyseisillä paloilla. Kaikki pienryhmät löysivät kaikki Pentamino-palat, sekä saivat ratkaistua suurimman osan täytettävistä alueista. Yksi oppilas sai jopa ratkaistua viimeisen haastavimman tehtävän!

Toivottavasti näemme Martinlaakson lukiolaisia tulevaisuudessa Kumpulan kampuksella opiskelujen merkeissä!