Seikkailu Joulumaassa

Teksti ja kuvat: Jenni Räsänen

Tiistaina 12.12. lumen peittämään Kumpulaan saapui 3.-luokkalaisia Kulosaaren ala-asteen koulusta. Lähestyvän joulun kunniaksi matikkaluokka Summamutikka muuntui Joulumaan näyttämöksi, jossa matikkaluokan suosituimpia tehtäviä tehtiin jouluteeman puitteissa.

Vierailu alkoi salakirjoitusten selvittämisellä Caesarin kiekon avulla. Joulumaahan oli nimittäin saapunut kasa lahjatoiveita, mutta joidenkin kirjeiden lähettäjien nimet oli kirjoitettu salakirjoituksella. Oppilaat auttoivat selvittämään, kenelle lahjatoiveet kuuluivat.

Joulupukki oli saanut paljon kirjeitä, mutta kenelle lahjatoiveet kuuluivat?

Seuraavaksi siirryttiin puuverstaalle, jossa tonttuja ihmetytti Villen lahjatoive. Villen toive kuului: ”Toivoisin sellaisia puupalikoita, jotka muodostuvat viidestä ruudusta, ja joissa ruudut koskettavat toisiaan vähintään yhdeltä sivulta. Palojen tulee olla erilaisia.” Oppilaat auttoivat selvittämään, kuinka monta erilaista palikkaa tonttujen tulee rakentaa sekä kokeilivat paloilla ratkaistavia pulmatehtäviä (pentamino).

Lopuksi päästiin auttamaan vielä itse Joulupukkia, joka toivoi apua mahdollisimman tilavan lahjakontin suunnittelussa. Oppilaat rakensivat Tilavuushaaste-tehtävässä tilavia rakennelmia, joista kaikista tilavin luvattiin lähettää joulupukille kontin malliksi.

Tilavuushaasteen parissa autettiin Joulupukkia etsimään tarpeeksi tilavaa lahjakonttia.

Aika Joulumaassa kului kuin siivillä ja 1,5 tunnin vierailu oli nopeasti ohi. Luokan matka jatkui kuitenkin vielä Linkki-luokkaan, jossa oli luvassa pelien ohjelmointia sekä kisailua vaahtokarkkihaasteen parissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *