Nyt on kulunut reilu viikko siitä, kun ensimmäistä kertaa kohotin katseeni Innsbruckia ympäröiville vuorille. Viikko vilahti ohitseni kuin Higgsin bosoni hiukkaskiihdyttimessä  konsanaan. Viikossa kaupunki on tullut tutuksi, ja lähiseutuukin otin jo hieman kontaktia! Pienimuotoista ihastumisen poikasta lienee havaittavissa…

Näissä maisemissa unohtaa, että juoksee!

Idyllinen Matrein vuoristokylä sijaitsee Innsbruckin pohjoispuolella. 20 kilometrin pyöräily ylämäkeen palkitsi, sillä kotiin päin lasketeltiinkin samaiset kilometrit alamäkeen!

Vuokraemäntäni Cindy on osoittautunut oikeaksi kultakimpaleeksi. Tämä monitoiminainen on osoittanut sopeutuvuuttaan niin kokin, tulostimen kuin tulkinkin muodossa. Hän on todellakin lunastanut lupauksensa, jotka antoi sähköposteissan.

Asuntoni sijaitsee noin kilometrin päässä keskustasta rauhallisella kadulla. Se on todella tilava ja jokaisesta ikkunasta aukeaa postikorttimaisema vuorille. Kuin kirsikkana kakun päällä asunnosta löytyy iso parveke länteenpäin. Voitte huviksenne arvata, missä tapaan juoda iltapäiväkahvini aurinkoisena päivänä.

Näkymä parvekkeelta 8)

Ainoa negatiivinen asia, jonka asunnostani keksin sanoa, on sen sijainti lähellä lentokenttää. Joskus nimittäin näyttää siltä, että laskeutuvat lentokoneet lentävät suoraan huoneeni ikkunasta sisään. Cindy kuitenkin ilmoitti jo ensimmäisenä iltana, että ”they have always made it”, joten toivotaan, että pilotit onnistuvat työssään myös jatkossa…

Ensimmäiset päivät menivät tosiaan byrokratia-asioita kuntoon hoitaessa. Innsbruckissa vaadittu kaupunkiin rekisteröityminen tulee tehdä kolmen työpäivän kuluessa saapumisesta. Se onnistui helposti täyttämällä netistä imuroitava lomake ja viemällä se kaupungintalolle. Pitkäaikaisempaan oleskeluun kaupungissa tarvitaan kuitenkin erillinen lupa, jonka saamiseksi tulee osoittaa kykyä käyttää kopiokonetta ja olevansa kunnon kansalainen. Kaupunki vaatii nimittäin todistuksen vakavaraisuudesta, toisin sanoen pankkitilille tulee kolahtaa vähintään 400 euroa kuukaudessa. Kiitän sydämeni pohjasta Kelaa ja Erasmus-apurahaa!

Myöskään pelkkä sairausvakuutuskortin, passin ja koulun hyväksymiskirjeen vilauttaminen eivät riitä, vaan näistä tulee ottaa hyvälaatuiset kopiot. Näiden asioiden hoitamiseen annettiin onneksi neljä kuukautta aikaa, joten ehkä tammikuuhun mennessä rohkaistun käyttämään yliopiston kopiokonetta.

Perjantaina minusta tuli virallisesti Innsbruckin Leopold-Franzenin yliopiston opiskelija. Rekisteröityminen onnistui näyttämällä hyväksymiskirjettä ja passia. Sain heti myös kuvallisen opiskelijakortin haltuuni. Paikanpäällä hitusen alhaalta päin otettu kuva on omiaan imartelemaan kasvojeni piirteitä: kuvassa näyttää pikemminkin olevan kolme viikkoa juopotellut, päiväunilta juuri herätetty pallokala kuin parikymppinen, urheileva nuori nainen. No, laitetaan jetlagin piikkiin…

Olen äärimmäisen yllättynyt, ettei minun ole tarvinnut lähteä yhdestäkään virastosta tai toimistosta tyhjin käsin. Vain kännykkäliittymän aktivoimisessa ja junamatka-alennuskortin hommaamisessa on tullut pieniä takaiskuja. Suomalaisesta liittymästäni ei nimittäin saa soitettua itävaltalaiseen palvelunumeroon, josta aktivoimisen voisi tehdä, ja etukortti vaatii passikuvamaisen kuvan pärstästäni. Mitä luultavimmin Cindy-mama antaa lainata puhelintaan ja valokuva-automaattiinkin törmäsin tänään!

Yllätyksiin ja suunnitelmien muutoksiin täällä saa kyllä tottua. Kaikkea odottamatonta voi tapahtua ja hyvätkin suunnitelmat menevät aina päivän mittaan uusiksi. Hyvänä esimerkkinä tästä on vajaan viiden kilometrin mittaisen lenkin vaihtuminen kesken lenkin raskaamman kaliiberin vuorijuoksuun. Sykkeen paukuttaessa lähes maksimilukemia oli lenkin palautumistarkoitus tipotiessään. Ei myöskään ollut millään tavalla suunniteltua ilmoittautua puolimaratonille viikon valmistautumisajalla. Join varmasti liikaa kahvia!

Kuva on otettu vanhalta lammaslaitumelta. Miksi tai miten -kysymykset sivuutetaan…

Tässä tapahtumassa on kaiken pahan alku ja juuri, Firmenlauf 2012.

Lopuksi haluan vielä kirota idioottimaisen paikanvalintani. Takanani raikavat lasten leikkipuistoäänet ja tasaisin väliajoin leikkiin mukaan havitteleva täti huutelee pidiii-pidi-pidi-pidiii-ääniä matkien paikallisen poliisin hälytysääntä. Onpa se vauvanitkukin sieltä muutamaan otteeseen pärähtänyt käyntiin. Nyt on parasta lopettaa ennen kuin Hanna-tädiltä palaa lopullisesti pinna, ciao!

Hanna