Kuinka monessa paikassa sinä voit olla yht’aikaa?

Vaihto-opiskelijan arki on toisinaan hieman liian täynnä valintoja – monesti tekemistä riittäisi moninkertaisesti verrattuna päivässä oleviin tunteihin. Tyypillisesti täytyy punnita vähintään päälle puskevien kouluhommien, uusien kavereiden, kuntoilun ja matkustelun välillä. Alkusyksystä kliseiseltä tuntuneen sanonnan ”exchange isn’t a year in a life, it’s a life in a year” merkitys on pikkuhiljaa tullut hyvin selväksi. Niin tai näin, koitan tässä lentokoneessa Suomeen jouluksi matkatessani hieman tarjota kuluneen kaksikuukautisen kohokohtia.

Ajax:n matsissa saattaa toisinaan olla enemmän katsojia kun HJK:n kattilassa

Vain muutamia päiviä edellisen blogipostini jälkeen sain mieluisan paketin oven takana kuikuilevalta postimieheltä. Paketin sisältämistä paloista muutaman tunnin taistelun jälkeen muodostui pyöräni (myös Hollannin nopeimmaksi tituleerattu) uusi takarengas. Näin ollen oli taas otettu askel lähemmäksi paikallista elämäntapaa. Pyöräily tuntui ensialkuun hieman hämmentävältä, sillä pyöriä on liikenteessä oikeasti aivan uskomattoman paljon. Muutaman viikon totuttelun jälkeen löysin kuitenkin paikkani pyöräteiden ohituskaistalta (lue: pääosin autotieltä). Hieman havainnollistaakseni pyöräilijöiden määrää laskin yhtenä keskiviikkoaamuna 6,2km matkan asemalle polkiessani vastaantulevien pyörien määrän ja toisena ohittamieni pyörien määrän. Uskomattoman tarkan laskusuorituksen lopputulokset ovat: vastaan tulevia: 927kpl, ohitettuja 62kpl!

Maailman paras olut löytyi pienestä baarista Bruggen toiseksi kapeimmalta kujalta, harmi ettei tätä 11,5% herkkua ole tarjolla kyseisen baarin ulkopuolella

Naapurimaiden välisten diplomaattisten yhteyksien ylläpito on luonnollisesti tärkeää, ja koin velvollisuudekseni kantaa korteni kekoon. Niinpä syksyn aikana kävin Saksan Frankfurtissa/Giessenissä vajaan viikon verran moikkaamassa siellä opiskelevaa suomalaista kaveriani sekä Belgian Bruggessa. Saksa vei heittämällä pisteet kotiin lounaskilpailussa Hollantia vastaan, sillä paikallisesta opiskelijaruokalasta sai lähes suomalaiseen tyyliin juuston ja leivän sijaan lautasellisen keitettyjä perunoita lohen kera.

Brugge

In Bruges leffastakin tuttu Brugge -niminen belgialainen kaupunki on mielenkiintoinen tapaus; noin kahta rakennusta lukuunottamatta koko kaupungin keskusta on säilynyt keskiajalta asti luoden etenkin pariskuntia houkuttelevan taianomaisen ja romanttisen tunnelman. Itse olin ensimmäistä kertaa ikinä matkassa yksin, mutta onneksi hostellissa järjestetystä beer tastingista löytyi raamikkaita Uusi-seelantilaisia tyttöjä seuraksi. Yksi tytöistä kertoi lyöneensä baarissa kissatappelussa joltain tytöltä hampaat sisään – mietin jatkossa kaksi kertaa sanavalintojani uusi-seelantilaisten tyttöjen seurassa!

Brugge

 Alankomaiden pinta-ala on noin kahdeksasosa Suomen pinta-alasta, (vaikka suomessa vain kolmasosa asukkaista) joten maan sisällä reissaaminen on melko vaivatonta. Syksyn aikana luonani on vieraillut tyttöystäväni lisäksi kaksi muuta henkilöä, (joista toinen istuu tällä hetkellä vieressäni lentokoneessa) joiden kanssa on tullut hieman koluttua läpi Hollannin muita kaupunkeja. Näiden ja muutaman muun satunnaisen reissun jäljiltä tutuksi ovat tulleet ainakin Amsterdam, Breda, ‘s -Hertogenbosch, Niuwegein ja Rotterdam. Monen Hollannin ja Belgian kaupungin muistuttaessa ikuisuuden vanhoine punatiilisine rakennuksineen ensisilmäyksellä jopa häiritsevän paljon toisiaan tarjosi Rotterdam piristävää vaihtelua. Maailmansodan aikana saksalaiset pyyhkäisivät käytännössä koko Rotterdamin kaupungin maan tasalle, joten punatiilitalojen tilalla komeilevat 40 kerroksiset pilvenpiirtäjät. Kävimme myös 185 metrisessä Euromast -tornissa, josta avautuvat maisemat puhuivat jälleen maan tasaisuuden puolesta.

 

Opiskelustakin pitäisi ehkä muutama sana sanoa. Funktionaalianalyysiä lukuunottamatta kurssit ovat tuntuneet loppun asti melko hallittavilta, mutta sitten se Funktionaali.. Kurssin sisältö on ehdottomasti haastavin kaikista tähän mennessä käymistäni kursseista ja lisäksi kurssi suoritetaan ilman tenttiä, palauttamalla kirjallisena seitsemän laskaripakettia. Tunnetusti vain laskareiden perusteella arvosteltavien kurssien laskarit ovat helppoja ja mukavia ja hyvin itsevarmana palautetun ensimmäisen laskaripaketin arvosanan ollessa 2,4/10 (arvosteluasteikko 1-10, joista 6 ensimmäinen hyväksytty arvosana) joutui muutamaan otteeseen miettimään, ollaanko sitä nyt ihan oikeassa paikassa. Tarkemmin arvostelua katsoessa kuitenkin ongelmia näytti olevan käsin kirjoitetut vastaukset, vasta toiseksi yksinkertaisimman vastaesimerkin konstruoiminen, väärät merkinnät (jotka kuitenkin olin selvästi määritellyt tehtävien alussa) jne. Näistä pikkujutuista ei kuitenkaan ollut mitään puhetta ennen ensimmäistä palautusta, joten jäi hieman epäselvä olo. Toisen laskaripaketin osasin sitten kirjoittaa kivasti LateX:lla valiten juuri ne ainoat ja oikeat merkinnät asioille, jolloin arvosana hyppäsikin sitten 8,8:aan. Tämän jälkeen arvosanat ovat seilanneet vaihtelevasti kahden ensimmäisen välillä, joten vahvasti mennään kohti kutosta!

Intian ihmeen elämän ensimmäinen lumiukko, oli hauskaa katsoa kuinka hukassa joku voi olla lumen keskellä!

 Lukukaudet elävät Hollannissa hieman erilaista elämää kuin Suomessa, sillä eilen keskiviikkona päättyivät syyslukukauden luennot ja tentit ovatkin sitten vasta tammikuun puolessavälissä ja kevätlukukausi alkaa vasta helmikuun alussa. Tavallaan joululoma kestää siis lähes kaksi kuukautta, mutta jäljellä olevien laskareiden, loppuprojektien ja edessä odottavien tenttien ajattelu luultavasti tekee lomasta ajoittain hieman vähemmän lomaa.

 

Kone alkaa laskeutumaan Helsinki-Vantaalle, joten täytynee lopetella. Toivottavasti ehdin nähdä joululoman aikana mahdollisimman monet teistä ja lupaan keväällä pitää hieman parempaa huolta blogistani!

Matkailu avartaa ja talvi tekee onnelliseksi

On tämä vaihtarinelämä niin kiireistä ja stressaavaa, että meinaa blogin kirjoittaminen unohtua kokonaan. Lupaan kuitenkin vastedes ryhdistäytyä tässä hommassa.

“Mä olin viikonloppuna Wienissä, ni en mä kerenny mitää tekee. Voiks mä ottaa kuvan sun kolmosesta?”

Edellisen kirjoituksen jälkeen on kyllä sattunut ja tapahtunut vaikka mitä! Päällimmäisinä on jäänyt mieleen Budapestin ja Wienin reissut, lumilautailuopettelut (oon edelleen sitä mieltä, että ihminen on luotu urheilemaan kaksi jalkaa erillään! Vaikka täytyy kyllä myöntää, että onhan se aika kivaa!) sekä eräs harmiton glühwein-ilta, joka päättyi siihen, että Hanna könyää baarista kotiin neljän pintaan aamuyöllä… No, sattuuhan näitä, vai miten sitä sanotaankaan.

Rupes väsyttää rinteessä, niin päätin istahtaa hallitusti.

Kahdeksan hengen vaihtariporukka tosiaan pyörähti Wienissä viime viikonloppuna ja täytyy kyllä sanoa, että kauniimpaa kaupunkia saa hakea. 1800-luvun loppupuolella rakennetut rakennukset olivat mahtipontisuudessaan suorastaan huikeita. Raatihuoneesta en meinannut saada katsettani irti, eivätkä Belvederen palatsi ja yliopiston päärakennuskaan hullumpia olleet. Monista muista kaupungeista poiketen Wien on todella pitänyt huolta arvokkaista rakennuksistaan. Rappeutumisesta tai kiven tummumisesta ei ole tietoakaan ja iltavalaistus on kyllä suunniteltu viimeisen päälle.

Glühweinin nautintaa Belvederen joulumarkkinoilla – namiii!

Sateinen Budapestikin yllätti minut positiivisesti. Budapestin arvokas yleisilme teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Olin elänyt käsityksessä, että Budapest on itäeurooppalaisena kaupunkina hieman rähjäinen ja jälkeenjäänyt. Jouduin kuitenkin murskaamaan mielikuvani viimeistään siinä vaiheessa, kun ensimmäisenä päivänä aamukahvini jälkeen kykenin muodostamaan yhteyden aivojeni ja silmieni välille ja näin kukoistavat kaupungintalon ja Budan linnan. Tulipahan todettua, että tämänkin tytön on näköjään aika ajoin ihan hyvä päivittää käyttöjärjestelmänsä ajantasalle. Olihan Budapest kuitenkin suupimpia kaupunkeja Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiassa ja neuvostoajoistakin on jo jokunen tovi aikaa.

Jaa, että on suomi ja unkari sukulaiskieliä. Tais tämä olla ainut tunnistettava sana(nosa)!

Viime viikolla sain vihdoin viimein hankittua murtsikkasetin täältä ja sunnuntaina suuntasin jo aamusta Seefeldin olympiakylään sivakoimaan. Keli oli mahtava eikä edes hiertävä mono saanut menoa lannistumaan.

Kerran oli kyllä vahinko lähellä. Kohotin katseeni epähuomiossa ladun pinnasta horisonttiin ja siinä samassa huomasin, kuinka onnenkyyneleet sumensivat näköni. Sain kuin sainkin itseni kuitenkin kasattua ennen totaalikatastrofia. Tilanteesta selvittiin silmien räpyttelyllä ja nieleskelyllä. Ei mennyt siis aamuinen meikkaustuokio hukkaan! Nyt kaikki te ajattelette, että onpas pinnallista, mutta laittaisitte itsekin ripsaria, jos tietäisitte, että minä hetkenä hyvänsä vastaan voi tulla maailmankuulu ladunhinkkaaja.

 

Sen siitä saa, ku lähtee keulimaa uusilla monoilla.

Viikon päästä tähän aikaan olenkin jo Suomessa! Varoituksen sanana haluan kaikille ystävilleni sanoa, että tapaamisestamme saattaa tulla aikamoinen monologi. Kielenkannat syyhyävät halusta päästä kertomaan seikkailuistani ja kokemuksistani tämän kolmen kuukauden ajalta. Pitäkää siis puolenne! Ja jos kuvat kaljalasin pohjista, taskun sisuksista, rakennuksista, vuorista ja samoista naamoista kyllästyttävät, pyrkikää ilmaisemaan mielipiteenne tälle liikaa saksaa ja englantia sönkänneelle vaihtariparalle selkeästi. Thank you im Vorhand eiku hur sagt man?

Suomalaista suklaata himoiten ja rauhallista adventtiaikaa jokaiselle toivottaen

Hanna