Keski-ikäisenä tätiopettajana ihailen suuresti kandien tietoteknistä osaamista. Periaatteenani on, että kokeneen opettajan pitää pystyä selviämään mistä tahansa ongelmasta ja keksiä lennosta luova ratkaisu – Eeva Pyörälä on tässä esikuvani. Tietoteknisiin ongelmiin tämä periaate ei päde.
Taannoin oli aloittamassa simulaatiota Töölössä ja huomasin, etten saanut simulaatiotilan orjanäyttöjä päälle. Simulaatioharjoitus ei oikein onnistu, jolleivat osallistujat näe monitorinäyttöjä. Olin jo valmis antamaan periksi ja ilmoitin kandeille opetuksen peruuntumisesta. Ei hätää, joukossa oli muutama tekniikkaguru. Useita ratkaisuvaihtoehtoja kokeiltuaan he päätyivät ratkaisuun, jonka mukaan orjanäytöillä näkyi ohjaajan näkymä ja he peittivät liinoilla kaiken muun paitsi osallistujille tärkeät monitorilukemat.
Toisella kerralla menin pitämään luentoa Meilahden luentosaliin 3 ja totesin, ettei luentoni ollutkaan muistitikulla. Paniikki iski, kun luentoa ei löytynyt myöskään omista tiedostoistani. Olin tehnyt sen päivitetyllä Windows-ohjelmalla eikä luentosalin tietokone osannut lukea kuin edellistä päivitystä. Taas olin valmis peruuttamaan luennon, mutta kandit olivat toista mieltä. Eräällä oli kannettava mukanaan ja hän konvertoi diani hetkessä vanhaan versioon. ”No, nyt voit opettaa meitä!”
Viimeisin innovaatio tapahtui valinnaisen kurssin hengityskoneharjoituksessa. Olin sijoittanut toisen koneen simulaatiotilaan ja kandien tehtävänä oli tehdä koneelle skenaarion mukaiset konesäädöt. Simulaationukke lisäsi tehtävän realismia, mutta toinen ryhmä joutui harjoittelemaan keinokeuhkon avulla. Ryhmä ei jäänyt suremaan simulaationuken puutetta, kuten kuvasta näkyy. Intubaatiopään keuhkoista saa suoraan konesäätöjä koskevaa palautetta. Nostan hattua, aivan loistavaa!
