Promoottorin tervehdys

Meilahden kampus syntyi 1934, jolloin sen eteläpäähän rakennettiin Naistenklinikka. Seuraavaksi rakennettiin Lastenklinikka vuonna 146. Sitten vähitellen rakennettiin lisää kampusta: Työterveyslaitos 1949-50, sitten Korvaklinikka 1950. Vuonna 1954 Huopalahdenkadun nimi vaihtui Haartmaninkaduksi. Sitten Sädehoitoklinikka nousi kampukselle 1962, Tornisairaala ( Hilton) 1965 Haartmaninkatu 3 valmistui syyskuussa 1966 , jolloin rakennukseen muuttivat Patologian laitos, Serobakteriologia, Virologia ja Hygienia. Meilahden lääketieteellisiä laitoksia kutsuttin myös Teireettisiksi laitoksiksi professori Harald Teirin mukaan. Edelleen jatkossakin ollaan keskittämässä Lääketieteellisen tidekunnan laitoksia Meilahden kampukselle. Nykyisin alueesta käytetään nimitystä ” Academic Medical Center”, johon siis kuuluvat myös muut toimijat kampusalueella. Laitosten toimintamahdollisuuksia on huomattavsti kohentanut Biomedicumien rakentaminen. Tornisairaalan 50-vuotisjuhlia vietettiin viime vuonna.

Tiedekunnan teoreettisten laitosten muuttoa juhlistettiin keväällä 1966 järjestetyllä promootiolla ja promoottorina toimi professori Martti Kaila. Tällöin vihittiin neljä riemutohtoria, viisitoista kunniatohtoria ja 55 tohtoria. Nyt tulee siis 50 vuotta siitä, kun laitoksemme muuttivat kampukselle. On aika jälleen viettää vuosipäivää akateemisella promootiolla. Tuleva promootio on ensimmäinen, jolloin voimme promovoida oikeita riemutohtoreita. Toivokaamme tältäkin osin runsasta osanottoa.

Olin vuonna 1981 promovoitavana ja tällöin promoottorina toimi professori Niilo Hallman. Juhlallisuudet olivat ikimuistoisia. Olen osallistunut sen jälkeen kaikkiin pidettyihin promootioihin vuosina 1990, 2000 ja 2010 ja jokainen niistä on muistoissa vaikka protokolla onkin aina ollut hyvin samanlainen.

Tiedekunta on jo valinnut 10 kunniatohtoria ja riemutohtorien määrä ei ole vielä tarkalleen tiedossa. Lääketieteellisen tiedekunnan puolesta kutsun täten kunnioittaen promootiojuhlaan kaikki tieteen suosijat ja ystävät.

Tervetuloa osallistumaan vuoden 2016 promootioon!

Ari Harjula

Promoottori, Thorax- ja verisuonikirurgian professori