Rasvoittunut sydän – hyvä vai huono merkki

Lipidien kertyminen rasvakudoksen ulkopuolelle, eli ns. ektooppinen rasva on useimmiten patologinen ilmiö. Rasvaa voi kertyä maksaan hepatosyyttien sisään, haimakudokseen ja poikkijuovaiseen lihakseen sekä lihassolun sisäisesti että lihassolujen välitilaan. Nyt myös sydänlihaksen rasvoittumista on alettu tutkimaan. Tutkimustulokset ovat kuitenkin ristiriitaisia. Toisissa tutkimuksissa myokardiumin rasvoittumista on havaittu esimerkiksi lihavuudessa, mutta toisissa ei. Mittaus on myös teknisesti haastava.
Meilahden sairaalan Sydän- ja keuhkokeskuksen lääkärit tutkivat sydänlihaksen rasvoittumista ja sydämen toimintaa potilailla, joilla on dilatoiva kardiomyopatia. Tässä sairaudessa vasen tai molemmat kammiot ovat laajentuneet, ja sydänlihas on toisaalta paksuuntunut, mutta tilavuuteensa nähden seinämä on ohut. Vasemman kammion toiminta on merkittävästi vähentynyt. Histopatologisesti sydänlihassolut ovat hypertrofioituneet, soluja on kuollut ja paikalle on kehittynyt fibroosia. Syytä dilatoivalle kardiomyopatialle ei tiedetä.
Voisi olettaa, että näin voimakkaasti muuttunut sydämen koostumus aiheuttaisi muutoksia myös sydänlihaksen rasvoittumisessa. Koska muissa ektooppisissa kudoksissa ongelmana on liikarasvoittuminen, ensiajatuksena oli, että kardiomyopatiapotilaillakin on liikaa rasvaa sydänlihaksessa. Graner ym. kuitenkin huomasivat oletuksen vastaisesti, että sydänlihaksen triglyseridien määrä oli hyvin pieni, merkitsevästi matalampi kuin terveiden verrokkien. Samanaikaisesti sydäntä ympäröivien epi- ja perikardiaalisten rasvakertymien määrät olivat kardiomyopatiapotilailla merkitsevästi suuremmat kuin verrokeilla.
Tämän yllättävän löydöksen taustalla on todennäköisesti sairastuneiden sydänlihassolujen poikkeava energia-aineenvaihdunta. Sydänlihashan normaaliolosuhteissa käyttää pääpolttoaineenaan rasvahappoja. Sydänlihas ei juuri itse pysty rasvaa muodostamaan, joten se on ulkopuolelta tulevien rasvahappojen varassa. Dilatoivan kardiomyopatian tapauksessa on mahdollista, että solujen on ollut välttämätöntä pilkkoa lipidikertymänsä ja käyttää se energiakseen, mutta jostain syystä uuden rasvan kulkeutuminen soluun ei riitä solun energiatarpeen tyydyttämiseen.
Muut tutkimustulokset olivat odotetun kaltaisia: sydän oli vajaatoimintainen ja kardiomyopatiapotilailla oli verrokkeja enemmän insuliiniresistenssiä. Uudet tutkimustulokset sydänlihaksen rasvavajeesta vaikuttivat hyvin selviltä, ja innostavat varmasti tutkijoita selvittämään solutason mekanismeja tarkemmin.

Heart. 2014 Apr 24.
Cardiac steatosis in patients with dilated cardiomyopathy.
Granér M, Pentikäinen MO, Nyman K, Siren R, Lundbom J, Hakkarainen A, Lauerma K, Lundbom N, Nieminen MS, Petzold M, Taskinen MR.

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24763492?dopt=Abstract

Sukupuolierot sydän- ja verisuonitautikuolleisuudessa eri ikäryhmissä

Mikkola TS, Gissler M, Merikukka M, Tuomikoski P, Ylikorkala O. Sex differences in age-related cardiovascular mortality. PLoS One. 2013 May 20;8(5):e63347.

Sydän- ja verisuonisairaudet ovat yleisin kuolinsyy länsimaissa. Miehillä on elämänsä aikana suurempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin kuin naisilla, vaikkakin tämä ero on kaventunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Epidemiologisten tutkimusten mukaan näyttäisi siltä, että naisten riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin kasvaa vaihdevuosien jälkeen nopeammin kuin samanikäisillä miehillä. Tutkimustulokset ovat kuitenkin osin ristiriitaisia.

Tomi Mikkola, Olavi Ylikorkala ja kumppanit tutkivat sukupuolieroja sydän- ja verisuonitautikuolleisuudessa Suomessa. Aineistona oli Suomen kuolinsyyrekisterin yli miljoona kuolemantapausta vuosilta 1986-2009. Joukossa oli noin 250 000 miesten ja 280 000 naisten sydän- ja verisuonitautikuolemaa. Ikästandardoitu sydän- ja verisuonitautikuolleisuus oli 80%  suurempi miehillä kuin naisilla. 45-54 ikävuoden jälkeen miesten sydän- ja verisuonitautikuolleisuus kasvoi samaa tahtia kuin ei-vaskulaarinen kuolleisuus, kun taas naisilla sydän- ja verisuonitautikuolleisuus kasvoi muuta kuolleisuutta huomattavasti nopeammin 60 ikävuoden jälkeen.

Miesten sydäntautikuolleisuus kohoaa jo melko nuorella iällä, mutta naisilla riski kasvaa voimakkaasti 60 vuoden iässä. Tämä voi olla seurausta 10-20 vuotta aiemmin ilmaantuvista riskitekijöistä. Olisikin tärkeää tunnistaa ja ehkäistä sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä jo fertiili- ja keski-ikäisillä naisilla.