Iso pyörä ”uudistaa” tohtorikoulutusta, mutta miten…

Yliopistokoulutusta liinaava iso pyörä -hanke on pyörinyt kuin hurrikaani ja möyhinyt tohtorikoulutuksenkin perinpohjaisesti. Kandi-, maisteri- ja tohtorikoulutuksesta on tehty samaa lauantaimakkaraa, jota opiskelija popsii pala palalta. Kandidaatti osaa, maisteri osaa hyvin ja tohtori osaa syvällisesti. Nerokasta ajattelua.

Oleellista iso pyörä-hankkeen valmistelussa on, että tohtorikoulutuksen on napannut tutkimuksen sektorilta opetuksen toimiala, joka on aiemmin vastannut vain kandi- ja maisterikoulutuksesta. Tämä näkyy pikkutarkkoina sääntöinä ja uudistermeinä. Tutkimussuunnitelma on nyt opintopolku, tohtoriohjelma on koulutusohjelma jne. Aiemmin väitöskirjan piti tuottaa tieteellisesti perusteltua tietoa. Nyt tuijotetaan vain tohtorikoulutuksen teoreettisen osan 40 opintopisteeseen, mikä on vain 15 prosenttia väitöskirjantyön koko volyymistä. Suurin osa tohtorin tutkinnosta on itsenäistä tieteellistä työtä. Ennen väitöskirjatutkijan piti tuottaa tulosta. Motto oli tulos tai ulos. Nyt fokuksessa on vauhdikas eteneminen opintopolulla. Parhaillaan lausuntokierroksella ison pyörän lukuisista dokumenteista on ”Opintojen ohjauksen ja opintojen etenemisen seurannan periaatteet”. Kannattaa lukea mitä se sisältää.

Esitys alkaa seuraavilla lauseilla. Kohta 1: ”Ohjauksella tarkoitetaan opetushenkilökunnan antamaa opetusta. Neuvonnalla tarkoitetaan Yliopistopalveluiden tarjoamia neuvonta-, konsultointi- ja tukipalveluita opiskelijoille ja opetushenkilökunnalle”. Luenko yliopistokoulutusta käsittelevää dokumenttia?

Samaa tyyli jatkuu. Kohta 4: ”Henkilökohtainen opintosuunnitelma on opintojen suunnittelun väline, jonka avulla edistetään opiskelijan opiskeluprosessin hallintaa. Henkilökohtainen opintosuunnitelma on koko opiskeluajan kattava prosessi, joka tukee opintojen etenemistä ja asiantuntijuuden kehittymistä”. Missä piilevät uuden oivaltaminen, kriittisen ajattelun oppiminen ja luovuus? Minä luulin, että väitöskirjan tekijän piti oppia käyttämään aivojaan.

Kohta 12 on niin hieno että sitä on pakko siteerata: ”Johtoryhmä päättää toimenpiteistä, joilla tuetaan a) opinnoissaan viipymisuhan alla olevia b) tavoiteaikataulussa eteneviä ja c) nopeasti eteneviä opiskelijoita.” Johtoryhmä huomioi hienosti kaikki opiskelijat. Mitkähän toimenpiteet ovat muuten kyseessä? Jos tutkimus ei etene, johtoryhmä varmaan kirjoittaa tarvittavat osajulkaisut.

Nykyisin väitöskirjan ohjaajasta päättää tiedekuntaneuvosto. Kohta ei enää. Kohta 13: ”Tohtoriohjelman johtoryhmä nimeää jokaiselle tohtorikoulutettavalle vastuuprofessorin (valvova ohjaaja/valvoja), väitöskirjatutkimuksen ohjauksesta vastaavan pääohjaajan ja mahdollisesti muita ohjaajia”. Tämä vastuuprofessori (joka ei ole siis työn oikea ohjaaja) kuulemma tarvitaan, jotta yliopiston institutionaalinen vastuu toteutuisi esimerkiksi sellaisessa ikävässä tilanteessa, että (pää)ohjaaja muuttaisi pois tai jäisi ratikan alle. Erikoista etten – oltuani yliopistolla yli 40 vuotta – muista yhtään tällaista tilannetta, josta ei olisi selvitty ilman ”valvovaa vastuuprofessoria”.

Samoja pikkutarkkoja sääntöjä ladellaan seuraavissa pykälissä. Tästä voi antaa jo papukaijamerkin. Kohta 15: ”Tohtorikoulutettavien opiskelun alkuvaiheen ohjaukseen kiinnitetään erityistä huomiota ja heidät perehdytetään opiskeluun, opintoihin ja opetustarjonnan hyödyntämiseen. Pääohjaaja huolehtii tohtorikoulutettavan integroitumisesta tiedeyhteisöön”. Haloo. Nyt puhutaan aikuisista, joilla on vuosien kokemus yliopistomaailmasta.

Kaikkia en viitsi kommentoida. Oleellista esityksessä on, että ison pyörän hengessä jälleen kerran väännetään tohtorikoulutus alemman yliopistokoulutuksen kuosiin. Sääntöjä ja paperijätettä tulee roppakaupalla. Itse väitöskirjatyön tavoitteista ei puhuta mitään. Tehdään opintopolku vuosiksi eteenpäin, vaikka kaikki tietävät, että se ei tule toteutumaan. Eikä pidä, koska tiede muuttuu ja elää koko ajan. Toivon, että kaikki perehtyisivät tähän esitykseen. Aluksi se naurattaa, lopuksi itkettää.

Helsingin yliopiston nimenkin voi tämän esityksen toteutumisen jälkeen turvallisesti muuttaa Helsingin alakouluksi. On tässä kyllä se hyvä puoli, että tie ei voi johtaa kuin ylöspäin. Ehkä Helsingin yliopisto saa olla edelleen Helsingin yliopisto. Ehkä täällä voi edelleen keskittyä tekemään korkeatasoisia väitöskirjoja – jos järki voittaa.

PS. Nykyisten koulutusohjelmien – lue: tohtoriohjelmien – johtoryhmien toimikaudet päättyvät vuoden vaihteessa. Kuka haluaa jatkaa niissä?

Linkki dokumenttiin: https://flamma.helsinki.fi/content/res/pri/HY362380

Hannu Sariola
hannu.sariola@helsinki.fi
Kehitysbiologian professori, tutkimuksesta vastaava varadekaani

Suomen sairaanhoito onkin Euroopan kustannustehokkain

Maallikkomedia ja poliitikot  ovat sättineet  Suomen sairaanhoitoa tehottomaksi ja huonoksi. Pitkiä jonoja ”arvauskeskuksiin”, epätasa-arvoa,  tuhlausta, tuttua laulua vuosien ajalta.  Kuitenkin Health Powerhouse Indexin tuorein raportti 26.01.2017 todistaa täysin toista; Suomen sairaanhoidon kustannustehokkuus oli voittaja 35 eurooppalaisen maan vertailussa vuodelta 2015. Itse sairaanhoidon laadussakin Suomi  ylsi 8. sijalle jättäen taakseen mm. sellaiset mallimaat kuin Tanskan, Ruotsin, Itävallan, Ranskan ja Englannin. Ällistyttävä uutinen keskellä suurta sote-uudistusta, jonka pitäisi nostaa Suomen sairaanhoito maailman huipulle. Ei näytä vaikealta tehtävältä, sillä Indexin mukaan me  siellä jo olemme.

Health Powerhouse, joka toimii Ruotsissa, on verrannut eri maiden terveydenhuoltoa ja sairaanhoitoa vuodesta 2005.  Tuorein raportti (117 sivua) perustui 42 muuttujaan (esim. hoitotulokset, hoitoon pääsy, potilasinformointi  ja rokotusohjelmat), joiden on osoitettu kuvaavan järjestelmän toimivuutta. Sairaanhoidon laadun mittauksessa Suomi sai 842 / 1000 pistettä, kun voittaja Hollanti keräsi  927 /1000 pistettä.  Suomi menetti pisteitä esim. vaikeuksista saada ns. ”second opinion”. Tämä ei vaikuta isolta puutteelta, sillä nettisuomalaisilla on vastaanotolle tullessaan jo ”too many opinions”. Pisteitä menetettiin myös odotusajoissa, joita esimerkiksi reseptien voimassaoloajan jatkaminen   vuodesta kahteen tulee lyhentämään. Silti  Suomessa sairaanhoitoon satsattu euro antoi suurimman terveyshyödyn eli meidän systeemi oli kustannustehokkain.

Me sairaanhoidon konkarit olemme koko ajan tienneet, että meikäläinen sairaanhoito on paljon mainettaan parempi, ja siksi  Health Powerhouse Index ei yllätä. Miksi siis  valtava sote-soppa? Siksikö, että huonosti toimiva sosiaalihuolto yritetään saada kuntoon hyvin toimivan sairaanhoidon avulla?  Vai  uhrataanko  hyvin ja tehokkaasti toimiva sairaanhoitojärjestelmä, jotta maahan saadaan maakuntahallinto? Hallintoa, hallintoa, ja rahaa pois varsinaisesta sairaanhoidosta. Ei ihme, että sote-intoilijat ovat kuitanneet tämän raportin täydellä hiljaisuudella.

Minua on aina kummastuttanut meikäläisen sairaanhoidon vahva politisoituminen. Me lääkärit naureskelimme poliittisten puolueiden ryhmäkokouksia ennen HUS-liittovaltuuston istuntoa; meistä se vaikutti eduskunnan leikkimiseltä. Hymy hyytyi, kun sairaalan hallintoon alkoi ilmaantua poliittisia viranhaltijoita (”sisäinen tarkastaja”, ”tutkija”,   ”koordinoiva  talouspäällikkö” jne). Rahaa ja paperia kului, mutta yhtään potilasta ei hoidettu näillä satsauksilla HUS:sa eikä muissakaan sairaaloissa, joissa pyöri sama poliittinen mylly.

Kaikki puolueet hyväksyvät sen periaatteen, että sairaat hoidetaan pääsääntöisesti yhteisestä kassasta. Ja perustuslaki velvoittaa tasa-arvoiseen kohteluun myös sairaanhoidossa. Näiden poliittisten reunaehtojen puitteissa poliitikoiden olisi pitänyt ymmärtää  vetäytyä sivuun ja antaa alan ammattilaisten järjestää maan terveyden-  ja sairaanhoito. Näin tehtiin Hollannissa, jossa sairaanhoidon laatu oli Euroopan parasta Indexin vertailussa. Paasikiven viisaus ”maantieteelle emme mahda mitään” päätee tässäkin. Perä-Seinäjoesta ei tule Helsinkiä, vaikka sote-intoilijat sitäkin lupailevat.

On ikävää olla pessimisti, mutta nyt on pakko. Suomen sairaanhoidon kustannustehokkuuden kärkisija  ei varmasti tule säilymään tulevissa  Index-vertailuissa; niin paljon kallista ”maakunta- ja muuta demokratiaa” on kytketty mukaan ratkaisumalliin. Tiukkaa tulee tekemään kahdeksannenkin sijan säilyttäminen sairaanhoidon laadussa.

Olavi Ylikorkala
olavi.ylikorkala@helsinki.fi
Professori emeritus, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri

 

 

 

 

 

 

 

 

Pitääkö olla huolissaan valelehdistä ja valekonferensseista?

Valeuutiset tulivat kaikille tutuiksi viimeistään USA:n presidentinvaalien yhteydessä. Ne ovat haitallisia monella tapaa antaen ihmisille väärää informaatiota, asettaen ihmisryhmiä toisiaan vastaan ja vaikuttaen jopa poliittiseen päätöksentekoon. Nyt vaikuttaa siltä, että valeuutiset ovat tulleet vähitellen osaksi myös lääketieteellistä tutkimuskirjallisuutta.

Me tutkijat käytämme useimmiten väitteidemme perusteena laadukkaasti toteutettuja, vertaisarvioiduissa lehdissä julkaistuja tutkimuksia, jotka on yleensä toistettu useammassa tutkimusryhmässä ja eri aineistoilla. Mutta riittääkö nykypäivänä se, että ohjeistamme kansalaisia luottamaan julkaistuihin tutkimuksiin ja tutkijoihin, jotka esiintyvät ja julkaisevat kansainvälisillä areenoilla? Viime vuosien aikana ”tieteellisten” valelehtien ja valekonferenssien määrä on noussut räjähdysmäisesti ja niiden erottaminen aidoista vertaisarvioiduista julkaisuista voi joskus olla vaikeaa, jopa tutkijoille. Näiden lehtien ja konferenssien tarkoituksena on kuitenkin ainoastaan tehdä rahaa, tieteen kanssa niillä ei ole muuta tekemistä kuin korkeintaan hienolta kuulostava nimi.

Minun sähköpostini on viimeisen vuoden aikana alkanut täyttyä kutsuilla tulla puhujaksi tai jopa keynote-luennon pitäjäksi mitä erilaisimpiin ”tieteellisiin” konferensseihin. Kutsuissa minua on tituleerattu julkaisujeni perusteella asiantuntijaksi mm. immunologiassa, farmakologiassa, kemiassa, syövässä tai molekyylibiologiassa. Lapsena haaveeni oli tulla ”Kaikkien alojen erikoisasiantuntijaksi, K.A.E.A.”, joka oli sudenpentujohtajan titteli Aku Ankassa. Vähitellen tämä alkaa jo kuulostaa siltä! Totuus kuitenkin on, ettei tutkimukseni liity moneenkaan näistä aloista juuri millään tavoin. Joskus joukossa on myös nimensä perusteella osuvia konferensseja, joiden kutsuja voisin luulla oikeiksi (esim. Heart and Vascular Biology 2017 Conference), ellen olisi saanut vastaavanlaisia kutsuja myös näihin kaikkiin muihin. Yhteistä kutsuille on se, että matkat, majoitukset ja osallistumismaksut joutuisin itse maksamaan. Joissain kutsuissa on tarjottu huimaa 25% prosentin alennusta osallistumismaksuista kutsutuille puhujille. Konferensseilla on omat nettisivut ja joskus myös Facebook-profiili. Useimmiten järjestelykomitean jäsenet tulevat joko lähi- tai kauko-idän maista, tosin myös amerikkalaisia on joissakin mukana. Alla yksi viimeaikaisista kutsuista.

”I am glad to reach you on behalf of Cell Signaling 2017 Organizing Committee, after having a view at your vast expertise and eminent contribution in the research relevant to Cancer biology and Cell Signaling. We urge you to speak at Cells Signaling and Cancer Therapy, happening in Chicago, USA during September 2017 with theme ’To Frame an Admiring Portal for Pioneering Cancer Therapy and Cell Signaling Findings’.”

Jos minä olisin järjestämässä konferenssia kyseisellä teemalla, en julkaisuluetteloni perustella tosiaankaan kutsuisi itseäni puhujaksi. Voi siis vain kuvitella kuinka hyviä alan asiantuntijoita muut puhujat mahtavat olla.

Konferenssikutsujen lisäksi postiini satelee jatkuvasti viestejä lehtien editoreilta, jotka houkuttelevat julkaisemaan lehdissään nopeasti ja edullisesti. Osalla on varsin vaikuttavat nettisivut ja niiden perusteella onkin hyvin vaikeaa erottaa lehdet niistä, joilla vertaisarviointi toimii oikeasti. Kuuluisin esimerkki tällaisesta lehdestä on varmaankin International Journal of Advanced Computer Technology. Lehden lukuisiin spämmiviesteihin kyllästynyt australialaistutkija lähetti lehteen julkaistavaksi artikkelin, jossa lause “Get me off your fucking mailing list” toistui 863 kertaa mukaan lukien otsikon, tekstin, viitteet ja kuvaajan. Artikkeli hyväksyttiin samantien ja anonyymi arvioitsija oli antanut sille arvioksi sopivuudesta kyseiseen lehteen “excellent”. Samalla lehti lähetti kirjoittajalle 150 dollarin laskun julkaisukulujen kattamiseksi. Tarkemmin kysestä artikkelista mm. alla olevista linkeistä.

http://www.skeptical-science.com/science/fucking-mailing-list-peer-reviewed-accepted-publication/

http://www.vox.com/2014/11/21/7259207/scientific-paper-scam

Suurin osa tutkijoista varmasti jättää tällaiset houkutusviestit huomiotta, mutta vallitsevassa “Julkaise tai katoa” -tutkimuskulttuurissa on mahdollista, että aina silloin tällöin viesti saavuttaa tutkijan heikolla hetkellä ja houkutus julkaista artikkeli millä tahansa foorumilla on liian suuri. Tutkijan vastuu julkaisufoorumin valinnassa siis korostuu jatkossa yhä enemmän, koska emme voi olettaa, että media tai kansalaiset pystyisivät tekemään eroa oikeiden ja valelehtien välillä. Suomalainen tiedeyhteisö on reagoinut asiaan toteuttamalla tutkimuksen laadunarviointia tukevan julkaisukanavien tasoluokituksen (http://www.julkaisufoorumi.fi/fi).

Vastuu on siis ensi kädessä tutkijalla itsellään, mutta voimmeko luottaa, että valejulkaisuilla täytetyt julkaisuluettelot pystytään jatkossa tunnistamaan esimerkiksi apurahoja ja virkoja jaettaessa? Uusien tiedelehtien joukossa kun on myös tasokkaita ja asiallisia julkaisusarjoja, joiden erottaminen valejulkaisuista voi olla arvioijille haastavaa. Mielestäni meidän pitää olla ainakin jossain määrin huolissaan valejulkaisujen ja -konferenssien lisääntyvästä määrästä ja aggressiivisesta markkinoinnista.

 

Riikka Kivelä
Akatemiatutkija, fysiologian dosentti
Translationaalisen syöpäbiologian tutkimusohjelma

 

 

 

 

Mutta onko meistä mitään hyötyä kenellekään?

Korkeatasoisesta lääke- ja elotieteen tutkimuksesta sekä sitä lähellä olevasta lääketieteellisestä tekniikasta ja IT-osaamisesta huolimatta meidän AMCH-kampuksemme on jäänyt jälkeen muista vastaavista eurooppalaisista toimijoista tutkimustulosten kaupallistamisessa. Meiltä voi oikeutetusti kysyä, miten pääsääntöisesti julkisesti rahoitetusta tutkimuksestamme saataisiin parempi kaupallinen ROI, return of investment. Tässä meillä onkin huikea mahdollisuus.

Osaltaan tätä ähkyä purkamaan on käynnistetty Health Capital Helsinki (HCH) -hanke, jossa ovat mukana Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto ja HUS sekä Helsingin kaupunki, jonka alkurahoituksen turvin päästiin liikkeelle (Mäkitie A ja Renkonen R, Duodecim 2016). HCH muodostaa yhteisen alustan tutkijoille, rahoittajille ja yrityksille, ja sen tarkoitus on osaltaan auttaa tutkijoita tunnistamaan työnsä kaupallisia mahdollisuuksia, helpottaa lupaavien ideoiden jatkokehittelyä, opastaa ideoiden esittämisessä rahoittajille jne.

Tämä tie ei tule olemaan helppo. Perinteinen yliopisto ei ole ollut kovinkaan myötämielinen yhteistyölle kaupallisten toimijoiden kanssa. Tutkijoitamme ei ole myöskään koulutettu etsimään kaupallisia sovelluksia uusista havainnoistaan eikä pohtimaan, kannattaako tutkimus julkaista tiedelehdessä ennen kuin arvokkaat löydökset on suojattu patenteilla.

Vaikeuksien ja haasteiden luettelemisen jälkeen on syytä listata ratkaisuja. Kirjoitan tätä Charite-sairaalan kahviossa; olen täällä Berlin Sparkin innovaatiokierroksella ulkopuolisena sparraajana, mutta lähinnä kuitenkin oppimassa mitä me voisimme Helsingissä tehdä TEM:n rahoittamassa Spark Finland -ohjelmassa, jossa on mukana HCH-toimijat ja Tampereen yliopisto.

Meilahdessa on HCH:n perustamisen jälkeen käynnistynyt monia lupaavia toimintoja. Kampuksella on esimerkiksi järjestetty pitching-tilaisuuksia, joissa lääkärit ovat voineet tarjoilla työssä syntyneitä ideoitaan jatkokehiteltäviksi (Findery). Vuoden 2017 ajaksi Meilahteen ja Viikkiin on myös palkattu innovaatioagentteja opastamaan tutkijoita uusien ideoiden löytämisessä ja jatkokehittelyssä.

Biodesign Finland -ohjelman ensimmäinen ryhmä, yksi lääkäri ja kaksi diplomi-insinööriä, perehtyi viime vuonna HYKS:n lastenklinikan toimintaan ja identifioi noin 200 kehityskohdetta, joista kymmenkunta valittiin lähempään tarkasteluun. Yhdelle näistä käynnistettiin TEKESin rahalla tuotteistamisprojekti. Biodesign-ohjelman tavoitteenaan on tuottaa tällaisista aihioista lopulta yritystoimintaa.

Spark-ohjelma on seuraava vaihe Biodesignin jälkeen: siinä tutkijoita koulutetaan ja sparrataan kehittämään löytöjään nimenomaan kaupallisesta näkökulmasta. Jos kaikki menee hyvin, muutamista tällaisista hankkeista voi tulla menestyviä yrityksiä.

Ylläkuvatut kaupallistamisprojektit ovat esimerkkejä inside-out-mallista, jossa tiedeyhteisön sisältä saadaan nousemaan yritystoimintaa. Toinen keskeinen toimintamalli on outside-in, jossa yritykset tuodaan mukaan yliopistokampukselle. Kesällä 2015 Helsingin yliopisto ja HUS sopivat siitä, että ne pyrkivät yhdessä solmimaan sekä lääke- että terveysteknologiayritysten kanssa isoja raamisopimuksia. Alun hitaasti edenneiden vaiheiden jälkeen seitsemän tällaista sopimusta on nyt tehty, ja useista vielä neuvotellaan. Tämän toiminnan avulla AMCH-kampus voi systemaattisesti kehittää kliinisten lääkekokeiden toimintamallia, josta hieno esimerkki on tammikuussa avattu varhaisvaiheen tutkimusyksikkö HYKS Syöpäkeskuksessa.

Siis palaten alun kysymykseen hyödyllisyydestämme: jos onnistumme perustehtäviemme tutkimuksen ja koulutuksen lisäksi tässä uusimmassa tehtävässämme, voimme paljon paremmin kertoa rahoittajillemme, miksi meihin kannattaa investoida. Lääketieteen alalla tämä on vielä niin kovin helppo perustella, sillä se mitä teemme tähtää aina potilaan parhaaksi.

Risto Renkonen
risto.renkonen@helsinki.fi
Dekaani, glykobiologian professori, ylilääkäri
HY ja HYKS

Kuinka tieteellä vaikutetaan?

Kirmo Wartiovaara

Helmikuun 10. päivän Science-lehti käsittelee tiedemaailmalle tuttua ongelmaa – kuinka saada tutkimustulokset näkyviksi ja tieto ohjaamaan yhteiskunnallisia mielipiteitä ja päätöksentekijöitä? Totuudenjälkeisestä maailmasta ja vaihtoehtoisista faktoista on kuultu väsymykseen asti, mutta asia ei naureskelemalla tai poispäin kääntymälä muuksi muutu: jos emme saa parhailla mahdollisilla tavoilla hankittuja tuloksia ymmärretyiksi ja hyväksytyiksi, päätökset tehdään jonkun muun tiedon pohjalta tai musta tuntuu -menetelmällä.

Tutkijoilla ja tieteellä on monta hyvää esimerkkiä siitä, kuinka oikea tieto on saatu vaikuttamaan käytäntöihin, sääntöihin ja mielipiteisiin. Näitä hienoja saavutuksia ovat niinkin yksinkertaiset asiat kuin lasten rehydraatiojuoman reseptin opettaminen tai turvavyön käytön vaatiminen. Hyvää päätöksentekoa uhkaavat silti jatkuvasti epätieteelliset huhut ja uhkakuvat, joista esimerkkinä muistetaan aina mainita rokotuskattavuuden aleneminen. Edes saavutetut voitot eivät ole ikuisia, vaan puhetta tulee jatkuvasti jaksaa ylläpitää.

Hyvien päätösten tekeminen vaatii aikaa. Onneksi poliitikkojen ei tarvitse tehdä useimpia päätöksiä kovassa kiireessä, ja isoja asioita valmistellaan virkamiestöinä joskus vuosikausia. Virkamiehet myös osaavat pääsääntöisesti etsiä ja pohjata esityksensä oikeaan tietoon. Lopputulokseen saattaa silti vaikuttaa moni muukin asia, joskus ihan perustellustikin. Historialliset tavat toimia voivat tuntua turvallisimmilta, minkä vuoksi isoja poliittisesti vaikeita muutoksia ei välttämättä haluta tehdä heti, kustannukset voivat rajata mahdollisuuksia tai eettiset aatemaailmat ohjata hyväksyttäviltä tuntuvia toimintatapoja. Joskus tutkittu tieto ei myöskään anna yksiselitteistä vastausta hyvästä tai huonosta, jolloin voi olla toimivaa edetä fiiliksen mukaan.

Science-lehden pääkirjoitus muistuttaa, että tutkitun tiedon ammattilaisten tulisi aktiivisesti ja äänekkäästi jaksaa ottaa kantaa asioihin, joissa voimme toimia tieteen puolesta. Tämä on työlästä ja usein turhauttavaa, mutta vaikeneminen on monella tapaa tuhoisaa. Miksi tiedettä pitäisi edes rahoittaa, mikäli emme osoita, kun tiedämme jotain?  Tiedon käyttökelpoisuutta me voisimme kyllä parantaa ja tuoda tutkimuksia esiin suoraan päätöksentekoa helpottavassa muodossa. Vaikuttamistyötä tekevä European Academy of Sciences (www.easac.eu) on huomannut, että käyttökelpoisin tiedeviestinnän muoto on usein tarjota poliitikolle yksi A4 tekstiä, jossa hänelle kerrotaan vastaus toimittajien tai äänestäjien kysymykseen: ”Miksi äänestit/päätit noin?”

Mikäli haluat saada tutkimaasi tietoa päätöksentekoon, kannattaa tutustua yhteiskuntapolitiikan professori Paul Cairneyn neuvoihin. Hän listaa Sciencen haastattelussa muutaman keskeisen asian aiheesta ja päivittää myös aktiivisesti blogia. (https://paulcairney.wordpress.com). Kolme ohjetta pähkinänkuoressa:

Erottaudu. Poliitikot saavat jatkuvasti valtavan määrän raportteja ja jos haluat saada heidän huomionsa, pidä ääntä! Ei riitä, että julkaiset hyvissä lehdissä. Muista myös ajoitus ja se, että jotkut tunnepitoiset asiat ovat hyvin vaikeita voittaa tiedolla. Valitse taistelusi!

Verkostoidu. Poliitikot ja päättäjät luottavat tuntemiinsa ihmisiin. Ota selvää keitä nämä ovat, ja tee itsesi hyödylliseksi. Ole luotettava ja ajattele asiaa toisesta suunnasta: miten voin auttaa päätöksentekijää?

Sinnittele. Mikään ei tapahdu hetkessä ja monet suuret asiat vievät vuosia tai vuosikymmeniä. Esimerkiksi tupakanvastainen taistelu on kestänyt kohta jo 50 vuotta.

Too much Word, not enough Excel

Kuka sanoin näin? Hän, joka syntyi Uppsalassa 1948 ja opiskeli sekä lääkäriksi että tilastotieteilijäksi. Hän, joka työskenteli kaksi vuosikymmentä Afrikassa ja joka oli perustamassa Ruotsin Lääkärit ilman rajoja-järjestöä vuonna 1993. Hän, joka toimi Karoliinisen Instituutin kansanterveystieteen professorina. Hän, joka perusti vuonna 2005 poikansa ja miniänsä kanssa Gapminder Säätiön, jonka avulla hän kehitti data-animaatio-ohjelmiston. Hän, joka Googlen ostettua ohjelmiston pyhitti elämänsä taisteluun yleistä tietämättömyyttä vastaan. Hän, jota pidettiin statistiikan ”rocktähtenä”, joka teki luennoillaan vaikutuksen niin maailman poliittisiin kuin talouselämänkin johtajiin. Hän, jonka kuuluisin puhe ”The Best Stats You’ve ever Seen” on katsottu verkossa yli 11 miljoonaa kertaa. Hän, joka kuoli haimasyöpään Uppsalassa 7. helmikuuta 2017.

Hans Roslingin mielestä numerot kertovat totuuden, jota sanat vääristelevät. Hän arvosteli niin mediaa kuin poliittikkojakin tosiasioiden muuntelusta. Hän totesi mm., että ”et voi luottaa uutisiin, jos haluat ymmärtää maailmaa. Tosiasioista ei voi keskustella – minä olen oikeassa, sinä väärässä – tyyliin”. Hans Rosling uskoi, että jokaisen kansalaisen velvollisuus olisi perehtyä tosiasioihin ja sitten päättää itse, mitä hallituksen politiikan tulisi asettaa ensi sijalle. Hans Roslingin mielestä maailmassa puhutaan liikaa tunteiden ja ideologioiden pohjalta, tosiasiat unohtaen.

Hans Roslingin yrityksistä huolimatta tosiasiat ovat jäämässä alakynteen taistelussa mielikuviin ja tunne-elämyksiin perustuvia väitteitä vastaan. Tosiasioille viitataan kintaalla. Markkinointi ja politiikka ovat ymmärtäneet ihmismielen heikkoudet. Samalla kiinnostus ja panostus luonnontieteiden ja matematiikan opetukseen on vähenemässä. Nuoret kokevat nämä aineet vaikeiksi ja opetuksesta vastaavat päättäjät tuntuvat hyväksyvän tämän ilman yritystäkään panostaa näihin tosiasioiden merkitystä ja loogisen ajattelun   välttämättömyyttä korostaviin oppiaineisiin. Tiedeyliopistot ovat jatkuvan uhan alaisena. Olemmeko menossa kohti uutta tosiasioiden jälkeistä keskiaikaa, joka vasta joskus hamassa tulevaisuudessa luo tarpeen renessanssille?

Cambridgen yliopiston psykologian professori Simon Baron-Cohen on todennut kirjassaan ”the Essential Difference”, että lääkärin ammatissa tarvitaan sekä systemaattista päättelykykyä että emotionaalista herkkyyttä. Tätä ei ole vaikea allekirjoittaa. Lääkäreiden tulee pitää lujasti kiinni tästä voimavarasta: hallita looginen tietoon pohjautuva ajattelu ja pyrkiä välittämään se emotionaalista herkkyyttään hyödyntäen niin potilaille kuin suurelle yleisölle ja päättäjille. Jotta tähän päästäisiin, ehdottaisin, että lääketieteellisen tiedekunnan tärkeisiin sisäänpääsykokeisiin lisätään biologian, fysiikan ja kemian ohelle psykologia ja statistiikka.

Hans Rosling osoitti numeroillaan, että ilmastonmuutosta lukuun ottamatta useimpien maailman maiden ihmisten elämä on nopeasti kohentunut. Näihin megatrendeihin ja muihin tosiasioihin ja niiden opettamiseen kannattaa tutustua Gapminder-sivustoilla.

Eija Kalso
eija.kalso@helsinki.fi
Kipulääketieteen professori
HY ja HYKS

Rajat auki!

Kuluneen viikon tapahtumien valossa en malta olla jatkamatta aiheesta Trump ja tiede. USA:n istuvan presidentin runsas viikko sitten toimeenpanema maahantulokielto koskee seitsemän muslimimaan kansalaisia. Kielto on jo itsessään mielivaltainen, syrjivä ja mitä ilmeisimmin laiton. Tätä kirjoittaessa kielto on toistaiseksi kumottu USA:n liittovaltion tuomarin päätöksellä, mutta asian käsittely jatkuu vetoomustuomioistuimessa. Keskityn tässä kirjoituksessa ruotimaan maahantulokiellon seurauksia tieteelle ja tutkimukselle.

Helsingin Sanomissa uutisoitiin viidestä iranilaisesta Aalto-yliopiston tohtorikoulutettavasta, jotka joutuivat viime hetkellä jäämään pois USA:han suuntautuvalta opintomatkalta. Viikon aikana USA ehti perua yli 60 000 viisumipäätöstä. On ilmeistä, että monen tieteen ja teknologian ammattilaisen osalta joudutaan perumaan tutkijavierailuja, kongressimatkoja ja pahimmassa tapauksessa jo vastaanotettuja työtarjouksia. Vielä absurdimpaa on se, että maahantulokielto koski myös niitä henkilöitä, jotka asuvat ja työskentelevät USA:ssa työviisumilla. Mikäli tällainen ihminen sattui olemaan ulkomaanmatkalla maahantulokiellon tullessa voimaan, hän jäi sen voimassaolon ajaksi jumiin USA:n rajojen ulkopuolella. Näin siitä huolimatta, että työ, koti ja mahdollisesti perhe ovat kaikki USA:ssa. USA:n rajojen sisäpuolella olevat taas eivät nykytilanteessa uskaltane matkustaa ulkomaille, koska he eivät välttämättä enää pääsisi palaamaan takaisin.

Korkeatasoinen tiede ja tutkimus eivät tunne kansallisia raja-aitoja. Ajatusten ja ihmisten liikkuvuus on niille elinehto. USA:n tutkimus itse asiassa elää kansainvälisestä työvoimasta. Suurin syy tähän on se, että tutkijan työ on varsinkin USA:n palkka-asteikolla huonosti palkattua verrattuna muihin akateemista koulutusta vaativiin ammatteihin. Yhä vähemmän syntyperäisiä USA:n kansalaisia hakeutuu väitöskirjaopiskelijaksi ja vielä harvempi tutkijatohtorin tehtäviin. Työskentelin New York Cityssä tutkijana vuosina 2004-2012, ja arvioisin erittäin tuotteliaan laitoksemme tutkimusryhmien koostuneen tyypillisesti kahdeksan-yhdeksän eri kansallisuuden edustajista, mukaanlukien useita nyt kieltolistalla olevia.

Ei tiedetä, oliko nykyinen seitsemän maan lista edes tarkoitettu lopulliseksi, vai oliko maahantulokieltoa myöhemmin tarkoitus laajentaa koskemaan vielä lisää kansallisuuksia. The Atlantic-lehden mukaan esimerkiksi Harvardin yliopisto ohjeisti viime viikolla kaikkia ulkomaalaisia opiskelijoitaan ja työntekijöitään punnitsemaan vakavasti tulevien ulkomaanmatkojensa tarpeellisuutta, koska USA:han palaaminen voidaan käytännössä koska vain kieltää minkä tahansa ulkomaan kansalaiselta.

Asian ollessa nyt vetoomustuomioistuimen käsittelyssä voimme toivoa, että kielto jäisi lyhytaikaiseksi uuden hallinnon harha-askeleeksi. Mikäli ei, olisi EU-mailla ainutlaatuinen tilaisuus houkutella lahjakkaita tutkijoita tälle puolen Atlanttia. Tämä onkin ainoa edes hieman positiivinen seuraus, jonka kykenen keksimään tästä pöyristyttävästä päätöksestä.

 

Liisa Kauppi
liisa.kauppi@helsinki.fi
Apulaisprofessori (Solun kasvun säätely)
Genomibiologian tutkimusohjelma, Tutkimusohjelmayksikkö

Trump, tiede ja terveys

Maineikas hakuteos Oxford Dictionary valitsi vuoden 2016 sanaksi termin ”post-truth” – totuuden jälkeinen – viitaten tällä yhä näkyvämmiksi tuleviin tilanteisiin, joissa tunteet ja mielipiteet muokkaavat yleistä mielipidettä tehokkaammin kuin tutkittu tieto. Puhutaan myös Brandolinin laista: ”Huuhaan kumoamiseen vaadittava työmäärä on kertaluokkaa suurempi kuin tämän huuhaan tuottaminen”.

Juuri presidenttinä aloittaneen Donald Trumpin kampanjapäällikkö esitteli totuuden jälkeiseen aikakauteen näppärästi istuvan termin ”alternative facts”, kun hän kävi median kanssa kinastelua Trumpin virkaanastujaisten yleisömäärästä. Termi vaikuttaa legendalta jo syntyessään, mutta vakavammin on kysyttävä, miten tarkasti Trump seuraa tieteen havaintoja ja mitä heijastuksia hänen aivoituksistaan on globaalille – mukaan lukien terveystieteelliselle – tutkimukselle.

Trumpin tiedekannanottoja ja ensimmäisiä henkilövalintoja on suorastaan henkeä pidätellen seurattu esimerkiksi Naturen ja Sciencen uutisosastoilla marraskuusta 2016 alkaen. Aivan tuore Lancet-lehden numero sisälsi kriittisen katsauksen Trumpin suhteesta terveydenhuoltoon ja lääketieteeseen (McKee ym. Lancet 18.01.2017).

Ensin muutama sana henkilöiden nimityksistä (joista osa tosin vielä vaatii senaatin siunauksen). Äärikonservatiivinen varapresidentti Mike Pence vastustaa aborttia ja koulujen seksivalistusta, ja onpa hän ainakin aiemmin jyrkästi kieltänyt evoluutioteorian. Ulkoministeriksi valittu, öljy-yhtiö Exxonin entinen toimitusjohtaja Rex Tillerson päässee toteuttamaan USA:n vetäytymistä Pariisin ilmastosopimuksesta isäntänsä tahdon mukaisesti. Trumphan on sitä mieltä, että koko ilmastonmuutosta koskeva käsite on vain kiinalaisten keksimä salajuoni.  Yksi huolestuttavimmista askeleista on juristi Scott Pruittin nimitys EPA:n (Environmental Protection Agency) johtajaksi; Pruitt ei usko ihmisen aiheuttamaan ilmaston muutokseen ja tukee teollisuuden päästörajoitusten poistoa. Ympäristöjuristi Robert F. Kennedy Jr. on puolestaan vahvasti tyrkyllä johtamaan uutta Commission on Vaccination Safety and Scientific Integrity -virastoa, ja hän on uutterasti pönkittänyt Trumpin näkemystä siitä, että lasten rokotukset lisäävät autismin riskiä. Ja niin edelleen…

1940-luvulta alkaen Yhdysvaltain presidentit ovat nimenneet tiedeneuvonantajan tai -antajia, jotka ovat toimineet presidentin kanssa kiinteässä yhteistyössä tuomaan tutkittua tietoa strategisesti merkittävää päätöksentekoa varten. Esimerkiksi Barack Obaman pääneuvonantajat olivat fyysikko John P. Holdren ja Meilahden kampuksenkin hyvin tuntema genomitutkija Eric Lander, molemmat äärimmäisen arvostettuja Yhdysvaltain Tiedeakatemian jäseniä. Neuvonantajat on aina nimitetty jo ennen uuden presidentin virkaanastujaisia, mutta nyt tilanne on toinen ja kenttä sekava. Ehdolla ovat ainakin tietotekniikka-asiantuntija David Gelernter ja fyysikko William Happer, jotka molemmat ovat heittäneet epäileviä kommentteja ilmastonmuutoksesta ja hiilidioksidipäästöjen vaaroista. Trumpilla saattaa olla vaikeuksia saada kelkkaansa eturivin tiedeasiantuntijoita.

Trumpin terveydenhuoltoa koskevat uudistukset ovat vasta kiteytymässä. Hänen impulsiivinen työskentelytapansa ei välttämättä istu parhaalla mahdollisella tavalla Yhdysvaltain sekavan sairausvakuutusjärjestelmän harmonisointiin. Se tiedetään, että hän haluaisi – yhdessä uuden terveysministerinsä Tom Pricen kanssa – kuopata edeltäjänsä vuonna 2010 käynnistämän, kansalaisten terveyspalvelujen saatavuutta lisäävän ja kustannuksia vähentävän Obamacaren. Sitä vastoin Trump tukee yli 65-vuotiaiden sairausvakuutuksista huolehtivaa Medicare-järjestelmää.

Lääketieteen tutkimuksen painoalueet ovat vielä hämärän peitossa. Arvellaan, että liittovaltion rahoitukseen tulee leikkauksia ja että esimerkiksi NIH:n (National Institutes of Health) rahoitus vähenee. Ongelmia odotetaan myös mielenterveyttä ja perhesuunnittelua koskeville tutkimusaloille sekä Obaman aikanaan helpottamalle kantasolututkimukselle. Lisäksi on mahdollista, että Trump leikkaa ulkomaille suunnattua ja tarttuvien tautien tutkimusta tukevaa rahoitusta.

Yli 2300 yhdysvaltalaista tiedemiestä – mukana 22 Nobel-voittajaa – lähetti äskettäin Donald Trumpille avoimen kirjeen. Kirjeessä painotetaan vakuuttavan tutkijan taustan omaavien henkilöiden valitsemista USA:n tiedehallintoon, kansakunnan terveyttä ja ympäristön hyvinvointia määräävän lainsäädännön varmistamista sekä tieteen vapauden ja tutkijoiden integriteetin kunnioittamista.

Yhdysvallat on tieteen supervalta, jonka tekemiset ja tekemättä jättämiset heijastuvat kaikkialle maailmaan – myös Suomeen. Toivomme Donald Trumpille viisaita neuvonantajia, riittävää aikaa tieteen ja teknologian edistysaskeleiden seurantaan ja kärsivällisyyttä päätöksentekoon.

Kimmo Kontula
kimmo.kontula@hus.fi
Sisätautiopin professori, ylilääkäri
HY ja HYKS

Miten selvitä hengissä tiedeyhteisössä nuorena tutkijana?

Tutkijan työ on parhaimmillaan maailman kiehtovin ammatti: sukellus tuntemattomaan uuden tiedon haltuun ottamiseksi. Kolikolla on kääntöpuolensa. Tutkijan uran matkan varrella tutkija kohtaa väistämättä monia vaikeuksia ja epävarmuutta. Esimerkiksi itsenäisen uravaiheen aloittaminen on haastavaa. Itse olen kokenut, että tässä vaiheessa tarvitaan aivan uudenlaisia taitoja ja tietoja, joita ei opetettu tutkijakoulutuksen aikana. Nykyinen yliopistojärjestelmä ei valitettavasti tue nuoria itsenäistyviä tutkijoita, vaan heidät heitetään uimaan kuohuvaan koskeen: osa hukkuu heti, osa sinnittelee hetken, osa pystyy parantamaan uintitekniikkaansa ja pysyy pinnalla. Miten selvitä tässä eloonjäämistaistelussa?

Yksi tärkeä tekijä on apu ja kannustus kokeneemmilta tutkijoilta eli mentorointi. Hiljaisen tiedon ja kokemuksen siirtäminen seuraavalle sukupolvelle auttaa pysymään hengissä yliopistouralla. Tätä tietoa ei löydä kursseilta tai oppaista. Mentorointia kaivattaisiin etenkin naistutkijoiden eri uravaiheissa. Nykyisin suurin osa perus- ja tohtorintutkinnon suorittaneista on naisia, mutta edelleen pienempi osa professoreista on naisia. Miksi naisten urakehitys pysähtyy jossain vaiheessa lasikattoon? Naiset ovat turhan vaatimattomia ja epäileviä omista kyvyistään, ja työn ja perheen yhteensovittaminen on edelleen haastavaa. Vaikka Suomi on tasa-arvoisimpia maita maailmassa, naiset kohtaavat yhä monenlaisia piilosyrjinnän muotoja ja vähättelyä. Mentori auttaisi nuorta naista löytämään oman paikkansa tiedeyhteisössä, lisäämään itseluottamusta, rohkaisemaan ottamaan vastaan lisää haasteita ja tarjoamaan uusia näkökulmia ongelmanratkaisuun. Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että mentorointi parantaa nuorten naisten tieteellistä tuottavuutta ja edistää kehitystä tutkijanuralla. Kokeneemman, uralla edenneen mentorin tuki on kullanarvoista! Mentorin avulla nuori voi selviytyä paremmin kuohuvan kosken syövereistä ja kivikoista.

Nuorten tutkijoiden ja erityisesti naistutkijoiden mentoroinnin pitää tulla aktiiviseksi osaksi yliopistojärjestelmää Suomessakin. Naisten mentorointi on varsin yleistä ulkomaisissa yliopistoissa ja yritysmaailmassa, joten meillä on vielä paljon opittavaa. Onneksi nuorten naistutkijoiden mentorointi on jo viriämässä Viikissä. Eikö meidän Meilahdessakin pitäisi tehdä samoin? Onko meillä varaa antaa nuorten lahjakkaiden tutkijoiden uupua kosken pauhuihin?

Eija Pirinen
Eija.Pirinen@helsinki.fi
Akatemiatutkija, molekyylilääketieteen dosentti
Molekyylineurologian tutkimusohjelma, Tutkimusohjelmayksikkö

Viikon julkaisu on nyt viikon juttu

Hannu Sariola
Hannu Sariola

Lääketieteellisen tiedekunnan Viikon julkaisu-blogi käynnistyi lokakuussa 2012. Viikon blogisti  valitsi tiedekunnan tutkijoiden edellisellä viikolla kirjoittamista artikkeleista  omasta mielestään mielenkiintoisimman ja teki siitä referaatin.

Blogia luettiin kohtuullisen paljon, mutta blogistit itse leipiintyivät. Viime vuosina kävi niin, että viikon julkaisu jäi joskus kuukauden ainoaksi.

Lämmin kiitos kaikille erinomaisille Viikon julkaisun kirjoittajille! Tästä on hyvä jatkaa.

Tiedekunnan kotisivut ovat uusiutuneet, ja nyt on myös Viikon julkaisu-blogin aika uusiutua ja muuttua Viikon jutuksi. Blogistit ovat sekä ennestään tuttuja että uusia, mukana on kokeneita konkareita ja nuoria tähtiä. Aiemmasta poiketen kirjoittajien kädet ovat täysin vapaat. He voivat edelleen tehdä referaatin edellisen viikon mielenkiintoisimmasta artikkelista tai käsitellä mitä tahansa muita ajankohtaisia aiheita.

Tänä vuonna yli 500 suomalaista täyttää 100 vuotta. Onko robotista heidän  seurakseen? Miten vanhaksi ihminen ylipäätään voi elää? Kun kerran ihmisen kloonaaminen on kielletty, pitäisikö myös ihmisen eliniän pidentämiseen tähtäävä geenitutkimus kieltää? Millainen yhteiskunta olisi, jos keskimääräinen elinikä nousisi 150 vuoteen? Kyllä sote – ei sote. Kuka on oikeassa ja kuka väärässä? Virtuaalinen opetus tulee – oletko valmis?

Aiheita on ähkyyn asti. Vaikea ennustaa, miten korkealla blogistien ajatukset tulevat liitelemään. Haluamme tehdä joka viikko mielenkiintoisen artikkelin, joka tarjoaa uutta tietoa ja tuoreita näkökulmia.

Yhdestä ei tingitä. Viikon jutut perustuvat tieteeseen. Pyrimme selkeään  ja kansantajuiseen esitystapaan. Viikon juttu tavoittaa nyt  entistä laajemman lukijakunnan, sillä blogi nostetaan näkyviin myös tiedekunnan sosiaalisen median kanavissa – ja tietenkin kehotamme niin kirjoittajia kuin lukijoita jakamaan sitä edelleen omien some-kanaviensa kautta.

Toivomme kommentteja ja keskustelua, luonnollisesti hyviä tapoja noudattaen. Myös vinkkejä käsiteltävistä aiheista otetaan mielellään vastaan. Katsotaan, mihin suuntaan blogi kehittyy, seurataan lukijamääriä ja tehdään siitä koko ajan parempi – yhdessä sinun kanssasi.

Hannu Sariola
hannu.sariola@helsinki.fi
Kehitysbiologian professori