Kuinka tieteellä vaikutetaan?

Helmikuun 10. päivän Science-lehti käsittelee tiedemaailmalle tuttua ongelmaa – kuinka saada tutkimustulokset näkyviksi ja tieto ohjaamaan yhteiskunnallisia mielipiteitä ja päätöksentekijöitä? Totuudenjälkeisestä maailmasta ja vaihtoehtoisista faktoista on kuultu väsymykseen asti, mutta asia ei naureskelemalla tai poispäin kääntymälä muuksi muutu: jos emme saa parhailla mahdollisilla tavoilla hankittuja tuloksia ymmärretyiksi ja hyväksytyiksi, päätökset tehdään jonkun muun tiedon pohjalta tai musta tuntuu -menetelmällä.

Tutkijoilla ja tieteellä on monta hyvää esimerkkiä siitä, kuinka oikea tieto on saatu vaikuttamaan käytäntöihin, sääntöihin ja mielipiteisiin. Näitä hienoja saavutuksia ovat niinkin yksinkertaiset asiat kuin lasten rehydraatiojuoman reseptin opettaminen tai turvavyön käytön vaatiminen. Hyvää päätöksentekoa uhkaavat silti jatkuvasti epätieteelliset huhut ja uhkakuvat, joista esimerkkinä muistetaan aina mainita rokotuskattavuuden aleneminen. Edes saavutetut voitot eivät ole ikuisia, vaan puhetta tulee jatkuvasti jaksaa ylläpitää.

Hyvien päätösten tekeminen vaatii aikaa. Onneksi poliitikkojen ei tarvitse tehdä useimpia päätöksiä kovassa kiireessä, ja isoja asioita valmistellaan virkamiestöinä joskus vuosikausia. Virkamiehet myös osaavat pääsääntöisesti etsiä ja pohjata esityksensä oikeaan tietoon. Lopputulokseen saattaa silti vaikuttaa moni muukin asia, joskus ihan perustellustikin. Historialliset tavat toimia voivat tuntua turvallisimmilta, minkä vuoksi isoja poliittisesti vaikeita muutoksia ei välttämättä haluta tehdä heti, kustannukset voivat rajata mahdollisuuksia tai eettiset aatemaailmat ohjata hyväksyttäviltä tuntuvia toimintatapoja. Joskus tutkittu tieto ei myöskään anna yksiselitteistä vastausta hyvästä tai huonosta, jolloin voi olla toimivaa edetä fiiliksen mukaan.

Science-lehden pääkirjoitus muistuttaa, että tutkitun tiedon ammattilaisten tulisi aktiivisesti ja äänekkäästi jaksaa ottaa kantaa asioihin, joissa voimme toimia tieteen puolesta. Tämä on työlästä ja usein turhauttavaa, mutta vaikeneminen on monella tapaa tuhoisaa. Miksi tiedettä pitäisi edes rahoittaa, mikäli emme osoita, kun tiedämme jotain?  Tiedon käyttökelpoisuutta me voisimme kyllä parantaa ja tuoda tutkimuksia esiin suoraan päätöksentekoa helpottavassa muodossa. Vaikuttamistyötä tekevä European Academy of Sciences (www.easac.eu) on huomannut, että käyttökelpoisin tiedeviestinnän muoto on usein tarjota poliitikolle yksi A4 tekstiä, jossa hänelle kerrotaan vastaus toimittajien tai äänestäjien kysymykseen: ”Miksi äänestit/päätit noin?”

Mikäli haluat saada tutkimaasi tietoa päätöksentekoon, kannattaa tutustua yhteiskuntapolitiikan professori Paul Cairneyn neuvoihin. Hän listaa Sciencen haastattelussa muutaman keskeisen asian aiheesta ja päivittää myös aktiivisesti blogia. (https://paulcairney.wordpress.com). Kolme ohjetta pähkinänkuoressa:

Erottaudu. Poliitikot saavat jatkuvasti valtavan määrän raportteja ja jos haluat saada heidän huomionsa, pidä ääntä! Ei riitä, että julkaiset hyvissä lehdissä. Muista myös ajoitus ja se, että jotkut tunnepitoiset asiat ovat hyvin vaikeita voittaa tiedolla. Valitse taistelusi!

Verkostoidu. Poliitikot ja päättäjät luottavat tuntemiinsa ihmisiin. Ota selvää keitä nämä ovat, ja tee itsesi hyödylliseksi. Ole luotettava ja ajattele asiaa toisesta suunnasta: miten voin auttaa päätöksentekijää?

Sinnittele. Mikään ei tapahdu hetkessä ja monet suuret asiat vievät vuosia tai vuosikymmeniä. Esimerkiksi tupakanvastainen taistelu on kestänyt kohta jo 50 vuotta.

Too much Word, not enough Excel

Kuka sanoin näin? Hän, joka syntyi Uppsalassa 1948 ja opiskeli sekä lääkäriksi että tilastotieteilijäksi. Hän, joka työskenteli kaksi vuosikymmentä Afrikassa ja joka oli perustamassa Ruotsin Lääkärit ilman rajoja-järjestöä vuonna 1993. Hän, joka toimi Karoliinisen Instituutin kansanterveystieteen professorina. Hän, joka perusti vuonna 2005 poikansa ja miniänsä kanssa Gapminder Säätiön, jonka avulla hän kehitti data-animaatio-ohjelmiston. Hän, joka Googlen ostettua ohjelmiston pyhitti elämänsä taisteluun yleistä tietämättömyyttä vastaan. Hän, jota pidettiin statistiikan ”rocktähtenä”, joka teki luennoillaan vaikutuksen niin maailman poliittisiin kuin talouselämänkin johtajiin. Hän, jonka kuuluisin puhe ”The Best Stats You’ve ever Seen” on katsottu verkossa yli 11 miljoonaa kertaa. Hän, joka kuoli haimasyöpään Uppsalassa 7. helmikuuta 2017.

Hans Roslingin mielestä numerot kertovat totuuden, jota sanat vääristelevät. Hän arvosteli niin mediaa kuin poliittikkojakin tosiasioiden muuntelusta. Hän totesi mm., että ”et voi luottaa uutisiin, jos haluat ymmärtää maailmaa. Tosiasioista ei voi keskustella – minä olen oikeassa, sinä väärässä – tyyliin”. Hans Rosling uskoi, että jokaisen kansalaisen velvollisuus olisi perehtyä tosiasioihin ja sitten päättää itse, mitä hallituksen politiikan tulisi asettaa ensi sijalle. Hans Roslingin mielestä maailmassa puhutaan liikaa tunteiden ja ideologioiden pohjalta, tosiasiat unohtaen.

Hans Roslingin yrityksistä huolimatta tosiasiat ovat jäämässä alakynteen taistelussa mielikuviin ja tunne-elämyksiin perustuvia väitteitä vastaan. Tosiasioille viitataan kintaalla. Markkinointi ja politiikka ovat ymmärtäneet ihmismielen heikkoudet. Samalla kiinnostus ja panostus luonnontieteiden ja matematiikan opetukseen on vähenemässä. Nuoret kokevat nämä aineet vaikeiksi ja opetuksesta vastaavat päättäjät tuntuvat hyväksyvän tämän ilman yritystäkään panostaa näihin tosiasioiden merkitystä ja loogisen ajattelun   välttämättömyyttä korostaviin oppiaineisiin. Tiedeyliopistot ovat jatkuvan uhan alaisena. Olemmeko menossa kohti uutta tosiasioiden jälkeistä keskiaikaa, joka vasta joskus hamassa tulevaisuudessa luo tarpeen renessanssille?

Cambridgen yliopiston psykologian professori Simon Baron-Cohen on todennut kirjassaan ”the Essential Difference”, että lääkärin ammatissa tarvitaan sekä systemaattista päättelykykyä että emotionaalista herkkyyttä. Tätä ei ole vaikea allekirjoittaa. Lääkäreiden tulee pitää lujasti kiinni tästä voimavarasta: hallita looginen tietoon pohjautuva ajattelu ja pyrkiä välittämään se emotionaalista herkkyyttään hyödyntäen niin potilaille kuin suurelle yleisölle ja päättäjille. Jotta tähän päästäisiin, ehdottaisin, että lääketieteellisen tiedekunnan tärkeisiin sisäänpääsykokeisiin lisätään biologian, fysiikan ja kemian ohelle psykologia ja statistiikka.

Hans Rosling osoitti numeroillaan, että ilmastonmuutosta lukuun ottamatta useimpien maailman maiden ihmisten elämä on nopeasti kohentunut. Näihin megatrendeihin ja muihin tosiasioihin ja niiden opettamiseen kannattaa tutustua Gapminder-sivustoilla.

Eija Kalso
eija.kalso@helsinki.fi
Kipulääketieteen professori
HY ja HYKS

Rajat auki!

Kuluneen viikon tapahtumien valossa en malta olla jatkamatta aiheesta Trump ja tiede. USA:n istuvan presidentin runsas viikko sitten toimeenpanema maahantulokielto koskee seitsemän muslimimaan kansalaisia. Kielto on jo itsessään mielivaltainen, syrjivä ja mitä ilmeisimmin laiton. Tätä kirjoittaessa kielto on toistaiseksi kumottu USA:n liittovaltion tuomarin päätöksellä, mutta asian käsittely jatkuu vetoomustuomioistuimessa. Keskityn tässä kirjoituksessa ruotimaan maahantulokiellon seurauksia tieteelle ja tutkimukselle.

Helsingin Sanomissa uutisoitiin viidestä iranilaisesta Aalto-yliopiston tohtorikoulutettavasta, jotka joutuivat viime hetkellä jäämään pois USA:han suuntautuvalta opintomatkalta. Viikon aikana USA ehti perua yli 60 000 viisumipäätöstä. On ilmeistä, että monen tieteen ja teknologian ammattilaisen osalta joudutaan perumaan tutkijavierailuja, kongressimatkoja ja pahimmassa tapauksessa jo vastaanotettuja työtarjouksia. Vielä absurdimpaa on se, että maahantulokielto koski myös niitä henkilöitä, jotka asuvat ja työskentelevät USA:ssa työviisumilla. Mikäli tällainen ihminen sattui olemaan ulkomaanmatkalla maahantulokiellon tullessa voimaan, hän jäi sen voimassaolon ajaksi jumiin USA:n rajojen ulkopuolella. Näin siitä huolimatta, että työ, koti ja mahdollisesti perhe ovat kaikki USA:ssa. USA:n rajojen sisäpuolella olevat taas eivät nykytilanteessa uskaltane matkustaa ulkomaille, koska he eivät välttämättä enää pääsisi palaamaan takaisin.

Korkeatasoinen tiede ja tutkimus eivät tunne kansallisia raja-aitoja. Ajatusten ja ihmisten liikkuvuus on niille elinehto. USA:n tutkimus itse asiassa elää kansainvälisestä työvoimasta. Suurin syy tähän on se, että tutkijan työ on varsinkin USA:n palkka-asteikolla huonosti palkattua verrattuna muihin akateemista koulutusta vaativiin ammatteihin. Yhä vähemmän syntyperäisiä USA:n kansalaisia hakeutuu väitöskirjaopiskelijaksi ja vielä harvempi tutkijatohtorin tehtäviin. Työskentelin New York Cityssä tutkijana vuosina 2004-2012, ja arvioisin erittäin tuotteliaan laitoksemme tutkimusryhmien koostuneen tyypillisesti kahdeksan-yhdeksän eri kansallisuuden edustajista, mukaanlukien useita nyt kieltolistalla olevia.

Ei tiedetä, oliko nykyinen seitsemän maan lista edes tarkoitettu lopulliseksi, vai oliko maahantulokieltoa myöhemmin tarkoitus laajentaa koskemaan vielä lisää kansallisuuksia. The Atlantic-lehden mukaan esimerkiksi Harvardin yliopisto ohjeisti viime viikolla kaikkia ulkomaalaisia opiskelijoitaan ja työntekijöitään punnitsemaan vakavasti tulevien ulkomaanmatkojensa tarpeellisuutta, koska USA:han palaaminen voidaan käytännössä koska vain kieltää minkä tahansa ulkomaan kansalaiselta.

Asian ollessa nyt vetoomustuomioistuimen käsittelyssä voimme toivoa, että kielto jäisi lyhytaikaiseksi uuden hallinnon harha-askeleeksi. Mikäli ei, olisi EU-mailla ainutlaatuinen tilaisuus houkutella lahjakkaita tutkijoita tälle puolen Atlanttia. Tämä onkin ainoa edes hieman positiivinen seuraus, jonka kykenen keksimään tästä pöyristyttävästä päätöksestä.

 

Liisa Kauppi
liisa.kauppi@helsinki.fi
Apulaisprofessori (Solun kasvun säätely)
Genomibiologian tutkimusohjelma, Tutkimusohjelmayksikkö

Trump, tiede ja terveys

Maineikas hakuteos Oxford Dictionary valitsi vuoden 2016 sanaksi termin ”post-truth” – totuuden jälkeinen – viitaten tällä yhä näkyvämmiksi tuleviin tilanteisiin, joissa tunteet ja mielipiteet muokkaavat yleistä mielipidettä tehokkaammin kuin tutkittu tieto. Puhutaan myös Brandolinin laista: ”Huuhaan kumoamiseen vaadittava työmäärä on kertaluokkaa suurempi kuin tämän huuhaan tuottaminen”.

Juuri presidenttinä aloittaneen Donald Trumpin kampanjapäällikkö esitteli totuuden jälkeiseen aikakauteen näppärästi istuvan termin ”alternative facts”, kun hän kävi median kanssa kinastelua Trumpin virkaanastujaisten yleisömäärästä. Termi vaikuttaa legendalta jo syntyessään, mutta vakavammin on kysyttävä, miten tarkasti Trump seuraa tieteen havaintoja ja mitä heijastuksia hänen aivoituksistaan on globaalille – mukaan lukien terveystieteelliselle – tutkimukselle.

Trumpin tiedekannanottoja ja ensimmäisiä henkilövalintoja on suorastaan henkeä pidätellen seurattu esimerkiksi Naturen ja Sciencen uutisosastoilla marraskuusta 2016 alkaen. Aivan tuore Lancet-lehden numero sisälsi kriittisen katsauksen Trumpin suhteesta terveydenhuoltoon ja lääketieteeseen (McKee ym. Lancet 18.01.2017).

Ensin muutama sana henkilöiden nimityksistä (joista osa tosin vielä vaatii senaatin siunauksen). Äärikonservatiivinen varapresidentti Mike Pence vastustaa aborttia ja koulujen seksivalistusta, ja onpa hän ainakin aiemmin jyrkästi kieltänyt evoluutioteorian. Ulkoministeriksi valittu, öljy-yhtiö Exxonin entinen toimitusjohtaja Rex Tillerson päässee toteuttamaan USA:n vetäytymistä Pariisin ilmastosopimuksesta isäntänsä tahdon mukaisesti. Trumphan on sitä mieltä, että koko ilmastonmuutosta koskeva käsite on vain kiinalaisten keksimä salajuoni.  Yksi huolestuttavimmista askeleista on juristi Scott Pruittin nimitys EPA:n (Environmental Protection Agency) johtajaksi; Pruitt ei usko ihmisen aiheuttamaan ilmaston muutokseen ja tukee teollisuuden päästörajoitusten poistoa. Ympäristöjuristi Robert F. Kennedy Jr. on puolestaan vahvasti tyrkyllä johtamaan uutta Commission on Vaccination Safety and Scientific Integrity -virastoa, ja hän on uutterasti pönkittänyt Trumpin näkemystä siitä, että lasten rokotukset lisäävät autismin riskiä. Ja niin edelleen…

1940-luvulta alkaen Yhdysvaltain presidentit ovat nimenneet tiedeneuvonantajan tai -antajia, jotka ovat toimineet presidentin kanssa kiinteässä yhteistyössä tuomaan tutkittua tietoa strategisesti merkittävää päätöksentekoa varten. Esimerkiksi Barack Obaman pääneuvonantajat olivat fyysikko John P. Holdren ja Meilahden kampuksenkin hyvin tuntema genomitutkija Eric Lander, molemmat äärimmäisen arvostettuja Yhdysvaltain Tiedeakatemian jäseniä. Neuvonantajat on aina nimitetty jo ennen uuden presidentin virkaanastujaisia, mutta nyt tilanne on toinen ja kenttä sekava. Ehdolla ovat ainakin tietotekniikka-asiantuntija David Gelernter ja fyysikko William Happer, jotka molemmat ovat heittäneet epäileviä kommentteja ilmastonmuutoksesta ja hiilidioksidipäästöjen vaaroista. Trumpilla saattaa olla vaikeuksia saada kelkkaansa eturivin tiedeasiantuntijoita.

Trumpin terveydenhuoltoa koskevat uudistukset ovat vasta kiteytymässä. Hänen impulsiivinen työskentelytapansa ei välttämättä istu parhaalla mahdollisella tavalla Yhdysvaltain sekavan sairausvakuutusjärjestelmän harmonisointiin. Se tiedetään, että hän haluaisi – yhdessä uuden terveysministerinsä Tom Pricen kanssa – kuopata edeltäjänsä vuonna 2010 käynnistämän, kansalaisten terveyspalvelujen saatavuutta lisäävän ja kustannuksia vähentävän Obamacaren. Sitä vastoin Trump tukee yli 65-vuotiaiden sairausvakuutuksista huolehtivaa Medicare-järjestelmää.

Lääketieteen tutkimuksen painoalueet ovat vielä hämärän peitossa. Arvellaan, että liittovaltion rahoitukseen tulee leikkauksia ja että esimerkiksi NIH:n (National Institutes of Health) rahoitus vähenee. Ongelmia odotetaan myös mielenterveyttä ja perhesuunnittelua koskeville tutkimusaloille sekä Obaman aikanaan helpottamalle kantasolututkimukselle. Lisäksi on mahdollista, että Trump leikkaa ulkomaille suunnattua ja tarttuvien tautien tutkimusta tukevaa rahoitusta.

Yli 2300 yhdysvaltalaista tiedemiestä – mukana 22 Nobel-voittajaa – lähetti äskettäin Donald Trumpille avoimen kirjeen. Kirjeessä painotetaan vakuuttavan tutkijan taustan omaavien henkilöiden valitsemista USA:n tiedehallintoon, kansakunnan terveyttä ja ympäristön hyvinvointia määräävän lainsäädännön varmistamista sekä tieteen vapauden ja tutkijoiden integriteetin kunnioittamista.

Yhdysvallat on tieteen supervalta, jonka tekemiset ja tekemättä jättämiset heijastuvat kaikkialle maailmaan – myös Suomeen. Toivomme Donald Trumpille viisaita neuvonantajia, riittävää aikaa tieteen ja teknologian edistysaskeleiden seurantaan ja kärsivällisyyttä päätöksentekoon.

Kimmo Kontula
kimmo.kontula@hus.fi
Sisätautiopin professori, ylilääkäri
HY ja HYKS

Miten selvitä hengissä tiedeyhteisössä nuorena tutkijana?

Tutkijan työ on parhaimmillaan maailman kiehtovin ammatti: sukellus tuntemattomaan uuden tiedon haltuun ottamiseksi. Kolikolla on kääntöpuolensa. Tutkijan uran matkan varrella tutkija kohtaa väistämättä monia vaikeuksia ja epävarmuutta. Esimerkiksi itsenäisen uravaiheen aloittaminen on haastavaa. Itse olen kokenut, että tässä vaiheessa tarvitaan aivan uudenlaisia taitoja ja tietoja, joita ei opetettu tutkijakoulutuksen aikana. Nykyinen yliopistojärjestelmä ei valitettavasti tue nuoria itsenäistyviä tutkijoita, vaan heidät heitetään uimaan kuohuvaan koskeen: osa hukkuu heti, osa sinnittelee hetken, osa pystyy parantamaan uintitekniikkaansa ja pysyy pinnalla. Miten selvitä tässä eloonjäämistaistelussa?

Yksi tärkeä tekijä on apu ja kannustus kokeneemmilta tutkijoilta eli mentorointi. Hiljaisen tiedon ja kokemuksen siirtäminen seuraavalle sukupolvelle auttaa pysymään hengissä yliopistouralla. Tätä tietoa ei löydä kursseilta tai oppaista. Mentorointia kaivattaisiin etenkin naistutkijoiden eri uravaiheissa. Nykyisin suurin osa perus- ja tohtorintutkinnon suorittaneista on naisia, mutta edelleen pienempi osa professoreista on naisia. Miksi naisten urakehitys pysähtyy jossain vaiheessa lasikattoon? Naiset ovat turhan vaatimattomia ja epäileviä omista kyvyistään, ja työn ja perheen yhteensovittaminen on edelleen haastavaa. Vaikka Suomi on tasa-arvoisimpia maita maailmassa, naiset kohtaavat yhä monenlaisia piilosyrjinnän muotoja ja vähättelyä. Mentori auttaisi nuorta naista löytämään oman paikkansa tiedeyhteisössä, lisäämään itseluottamusta, rohkaisemaan ottamaan vastaan lisää haasteita ja tarjoamaan uusia näkökulmia ongelmanratkaisuun. Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että mentorointi parantaa nuorten naisten tieteellistä tuottavuutta ja edistää kehitystä tutkijanuralla. Kokeneemman, uralla edenneen mentorin tuki on kullanarvoista! Mentorin avulla nuori voi selviytyä paremmin kuohuvan kosken syövereistä ja kivikoista.

Nuorten tutkijoiden ja erityisesti naistutkijoiden mentoroinnin pitää tulla aktiiviseksi osaksi yliopistojärjestelmää Suomessakin. Naisten mentorointi on varsin yleistä ulkomaisissa yliopistoissa ja yritysmaailmassa, joten meillä on vielä paljon opittavaa. Onneksi nuorten naistutkijoiden mentorointi on jo viriämässä Viikissä. Eikö meidän Meilahdessakin pitäisi tehdä samoin? Onko meillä varaa antaa nuorten lahjakkaiden tutkijoiden uupua kosken pauhuihin?

Eija Pirinen
Eija.Pirinen@helsinki.fi
Akatemiatutkija, molekyylilääketieteen dosentti
Molekyylineurologian tutkimusohjelma, Tutkimusohjelmayksikkö

Viikon julkaisu on nyt viikon juttu

Hannu Sariola
Hannu Sariola

Lääketieteellisen tiedekunnan Viikon julkaisu-blogi käynnistyi lokakuussa 2012. Viikon blogisti  valitsi tiedekunnan tutkijoiden edellisellä viikolla kirjoittamista artikkeleista  omasta mielestään mielenkiintoisimman ja teki siitä referaatin.

Blogia luettiin kohtuullisen paljon, mutta blogistit itse leipiintyivät. Viime vuosina kävi niin, että viikon julkaisu jäi joskus kuukauden ainoaksi.

Lämmin kiitos kaikille erinomaisille Viikon julkaisun kirjoittajille! Tästä on hyvä jatkaa.

Tiedekunnan kotisivut ovat uusiutuneet, ja nyt on myös Viikon julkaisu-blogin aika uusiutua ja muuttua Viikon jutuksi. Blogistit ovat sekä ennestään tuttuja että uusia, mukana on kokeneita konkareita ja nuoria tähtiä. Aiemmasta poiketen kirjoittajien kädet ovat täysin vapaat. He voivat edelleen tehdä referaatin edellisen viikon mielenkiintoisimmasta artikkelista tai käsitellä mitä tahansa muita ajankohtaisia aiheita.

Tänä vuonna yli 500 suomalaista täyttää 100 vuotta. Onko robotista heidän  seurakseen? Miten vanhaksi ihminen ylipäätään voi elää? Kun kerran ihmisen kloonaaminen on kielletty, pitäisikö myös ihmisen eliniän pidentämiseen tähtäävä geenitutkimus kieltää? Millainen yhteiskunta olisi, jos keskimääräinen elinikä nousisi 150 vuoteen? Kyllä sote – ei sote. Kuka on oikeassa ja kuka väärässä? Virtuaalinen opetus tulee – oletko valmis?

Aiheita on ähkyyn asti. Vaikea ennustaa, miten korkealla blogistien ajatukset tulevat liitelemään. Haluamme tehdä joka viikko mielenkiintoisen artikkelin, joka tarjoaa uutta tietoa ja tuoreita näkökulmia.

Yhdestä ei tingitä. Viikon jutut perustuvat tieteeseen. Pyrimme selkeään  ja kansantajuiseen esitystapaan. Viikon juttu tavoittaa nyt  entistä laajemman lukijakunnan, sillä blogi nostetaan näkyviin myös tiedekunnan sosiaalisen median kanavissa – ja tietenkin kehotamme niin kirjoittajia kuin lukijoita jakamaan sitä edelleen omien some-kanaviensa kautta.

Toivomme kommentteja ja keskustelua, luonnollisesti hyviä tapoja noudattaen. Myös vinkkejä käsiteltävistä aiheista otetaan mielellään vastaan. Katsotaan, mihin suuntaan blogi kehittyy, seurataan lukijamääriä ja tehdään siitä koko ajan parempi – yhdessä sinun kanssasi.

Hannu Sariola
hannu.sariola@helsinki.fi
Kehitysbiologian professori