Kysymys helppo, vastaus vaikea. Katsotaan aluksi peräpeiliin. Olin viikonlopun Amsterdamissa ja kävin Keukenhofin kukkapuutarhan lisäksi Beurs van Berlage-keskuksen Leonardo da Vinci näyttelyssä. Sain nuijalla päähän, kun tajusin miten huikean monipuolinen nero Da Vinci oli; taiteilija, tiedemies, insinööri, visionääri… Hän maalasi Mona Lisan, viimeisen ehtoollisen, keksi polkupyörän (tietokonerekonstruktio kuvassa), panssarivaunun, laivojen kaksoisrungon, lentokoneen, auton, pelastusrenkaan, seinäkiipeilykiilat. Just name it. Hän pystyi yhden päivän aikana vaihtamaan moodia lapsesta aikuiseksi ja taas lapseksi. Sen lisäksi hän – kuten tutkijat nykyäänkin – tutki ja kirjasi kaiken tekemänsä muistiin analyyttisen pikkutarkasti. Vaikea löytää ihmiskunnan historiasta luovempaa sielua. Ei hänen elämänsä helppoa ollut. Monet da Vincin taideteoksista tuhoutuivat teknisten virheiden takia jo hänen elinaikanaan, eikä kaikista keksinnöistä tehty edes koevedosta. Siitä huolimatta hän jatkoi vimmaista luomistaan lähes loppuun asti.
Ennustiko mikään Leonardon lapsuudessa tulevaa menestystä ihmiskunnan ikonisena renessanssi-ihmisenä. Leonardo da Vinci syntyi huhtikuun 15. päivänä 1452 kello 3 iltapäivällä Vincissä Firenzen alueella. Hän syntyi avioliiton ulkopuolisena lapsena notaari Piero da Vincille ja arabialaiselle, kristityksi käännytetylle orja Caterinalle. Ensin hän kasvoi äitinsä luona, vuodesta 1457 isovanhempien ja eno Fransescon kanssa oman isänsä talossa. Vaikka da Vinci oli au-lapsi, isä huolehti lapsensa koulutuksesta ja häntä opetti Andreo del Verrocchio, aikanaan kuuluisa kuvanveistäjä. Sen lisäksi hänelle annettiin perusteellinen tieteellinen ja tekninen koulutus. Kasassa ovatkin jo ainekset hänen tulevaisuudelleen taiteilijana, tiedemiehenä ja insinöörinä. Eikä oppi pudonnut kuivaan maahan. Nuori mies rupesi keksimään, piirtämään ja rakentamaan – maine kiiri ja loppu on historiaa.
Toisenkin neron Alan Mathison Turingin alkutaival oli samantapainen. Hän syntyi avioliiton ulkopuolisena lapsena Ethel Sara Turingille Lontoossa 1912 – samaan aikaan kun perheen isä Julius Turing on pitkällä komennuksella brittiläisessä Intiassa. Myös Alan Turing sai aikansa parhaan mahdollisen koulutuksen ja menestyi koulussa erinomaisesti. Tietokoneen keksijänä tunnettu Turing mursi saksalaisten salakirjoituksen, mikä nopeutti Liittoutuneiden etenemistä. On arveltu, että tämä säästi miljoonien ihmisten hengen. Superaivo ei kuitenkaan ollut erityisen onnellinen ihminen. Hän joutui kärsimään homoudestaan 50-luvun noitavainoissa ja ajautui itsemurhaan 1956. Rikkaus ei tee onnelliseksi, ei myöskään älykkyys.
Valitettavasti kaikki menestyneet tutkijat eivät ole tieteen huipulla omilla ansioillaan, vaan joukossamme on huijareita ja varkaita. Olen törmännyt itse sangen kuuluisaan amerikkalaiseen tutkijaan, joka ensin varasti vertaisarvioijana käsikirjoituksemme tuloksia ja sitten julkaisi meidän kehittämän menetelmän ilman oikeaa viittausta aikaisempaan artikkeliin. Tällaisia kokemuksia on valitettavan monella tutkijalla. Sairaalloinen kunnianhimo ajaa jotkut lahjakkaatkin tutkijat tieteellisiksi saalistajiksi.
Kuka osaa ennustaa, kenestä tulee hyvä ja rehellinen tutkija? Ei, en tarkoita että yksinhuoltajan kaikki lapset olisivat neroja. Da Vincin ja Turingin esimerkin valossa koulumenestyksellä on ennustearvoa. Muutamasta ominaisuudesta on tutkitusti hyötyä: sisukkuus, uteliaisuus ja serendipisyys. Outo englannin kielen sana ”serendipity” tarkoittaa oivaltavaa älykkyyttä á la Sherlock Holmes. Sana on johdettu SriLankan entisestä nimestä Serendip. Keskiaikainen tarina kertoo Serendipin kolmesta prinssistä, jotka ratsastavat hevosilla ja vastaan tulee hätäinen kamelinajaja. Hän on hävittänyt kamelinsa. Yksi prinsseistä kysyy, onko sen vasen silmä sokea? Mies ilahtuu ja kysyy:”Kyllä! Missä näitte sen?” ”Emme me ole nähneet sitä, mutta polun oikean reunan heinä on syöty ja vasen säästetty. Jatkakaa vaan polkua eteenpäin niin löydätte kamelinne.”
Serendipisyydestä – enpä toivo että sana vakiintuu suomenkieleen – on varmasti apua tutkijalle. Kyvystä oivaltaa ja nähdä asioita yllättävällä tavalla syntyvät keksinnöt. Lisää hyviä ominaisuuksia kuten sosiaalisuus, hyvä muisti, johtamistaidot, mikä että… mutta ennen kaikkea tutkija tarvitsee ”sattumaa”. Miksi lainausmerkit? Ei Alexander Fleming keksinyt penisilliiniä pelkästään sattumalta, kuten usein esitetään. Hän oli koko elämänsä etsinyt luonnosta aineita, jotka tappaisivat bakteereita. Sattuma kuitenkin auttoi häntä. Flemingin perhe lähti lomalle Ranskaan 1928. Palatessaan Fleming siivosi pöydälle jääneitä bakteerimaljoja. Yhdessä hän huomasi sienipesäkkeen, jonka ympärillä oli bakteereista vapaa rengas. Nyt tulee se serendipisyys kuvaan ja sisukkuus saa palkkansa. Hän ei heittänyt maljaa pois, vaan rupesi tutkimaan, mikä homeessa esti bakteereiden kasvua. Nobel napsahti 1945.
Mikä olikaan tarinan opetus? Innokkaalle tutkijantaimelle kannattaa antaa mahdollisuus. Jos tohtorikoulutukseen valitaan systemaattisesti hyvin tarkalla seulalla, saadaan tohtoreita jotka ovat seulan näköisiä. Jos kriteerit ovat vähän väljemmät ja ruuvia kiristetään vasta koejakson jälkeen, meiltä voisi valmistua spektri erinäköisiä tohtoreita. Ehkä heidän joukostaan nousee se Suomelta puuttuva lääketieteen ja fysiologian nobelisti. Sitä paitsi kirjavaa tulppaanipenkkiä on mukavampaa katsella kuin yksiväristä.
Hyvää vappua!
PS. Arja Saijonmaan melankolinen tulkinta vuodelta 1984 Vesku Loirin kääntämästä Vladimir Vysotskin Ystävän laulusta kannattaa kuunnella osoitteessa https://youtu.be/WnK42s_pf2E
Mainio kirjoitus. Hyllystäni löytyy Royston M. Robertsin kirja Sattuma tieteessä, onnekkaitten oivallusten historiaa vuodelta 1998 (Yliopistopaino). Siinä serendipisyyttä käsitellään monipuolisesti. Itse asiassa suomentajat Leena ja Hannu Salmi sekä Timo Paukku toivoivat, että käsite serendipisyys yleistyy myös suomen kieleen.
Kielitoimisto on myös ottanut kantaa termiin ja pitää sitä kelvollisena. Serendipisyys vaan on sanana niin kaukana suomen kielen normaalista rakenteesta. Vrt. luovuus, luova älykkyys.