Lokakuun alussa sulkeutui tutkimusohjelmien haun ensimmäinen vaihe. Siinä hakijat ilmoittivat halunsa osallistua tutkimusohjelmaan ja kertoivat millaisista ohjelmista he olisivat kiinnostuneita. Mukaan haluavia löytyi poikkeuksellisen runsaasti. Kun edellisellä kerralla, kuusi vuotta sitten tutkimusohjelmiin haki noin 50 ryhmää, nyt kiinnostuneita ryhmänjohtajia oli 140. Heistä 35 ilmoitti haluavansa tutkimusohjelman johtajaksi. Ryhmänjohtajien lisäksi tutkimusohjelmiin haki 30 kliinistä tutkijaa ja 34 postdokkia. Yhteensä 204 hakemusta! Se on moninkertaisesti enemmän kuin koskaan aiemmin. Syitä suureen intoon on monia, mutta yksi varmaankin on nykyisten tutkimusohjelmien antama esimerkki – loistava menestyminen niin tieteessä kuin rahoituksen hankinnassa. Vahvakin ryhmä saattaa olla liian pieni nappula raa’alla tieteen pelipöydällä.
Hyviä tutkimusohjelmia on erinäköisiä. Toiset toimivat kuin sveitsiläiset kellot, toiset kukoistavat kuin kukkaketo. Oleellista on, että ohjelman jäsenet tukevat toisiaan, jakavat yhteiset tavoitteet ja toimintatavat. Parhaaseen tulokseen on päästy ohjelmissa, joissa mukana on taustaltaan erilaisia ihmisiä. Erilaisuus lisää mahdollisuuksia avata vahingossakin uusia näkökulmia ja ratkaisumalleja. Käytännössä tämä onnistuu parhaiten, kun ollaan samassa paikassa ja törmätään mahdollisimman usein kahvilla, seminaarissa, lounaalla ja illalla pubissa. Ahtaudessa tieteen tekemisen intensiteetti nousee kuin takapihan kompostin lämpötila tuoreesta ruohosta. Seurauksena on nousukierre. Hyvien juttujen jälkeen sisään tulee entistä helpommin ulkopuolista rahaa ja aiempaa isompina bitteinä.
On ohjelmilla laajempikin merkitys. Ne huolehtivat suuresta osasta infrastruktuuria. Ne kasvattavat keskimääräistä pitkäjänteisemmin ja turvallisemmin seuraavan sukupolven tutkijoita. Ainakin tällä kampuksella ne madaltavat kliinikoiden kynnystä osallistua esimerkiksi raskaan sarjan populaatiogeneettiseen tai biopankkitutkimukseen. Toisaalta perustutkijoiden menestys riippuu täysin siitä, että heidän tutkimansa DNA on peräisin ihmisestä, johon kliinikko on iskenyt oikean diagnoosilapun. Kyse on win-win-tilanteesta potenssiin kaksi. Tutkimusohjelmassa voittajia ovat nuoret ja vanhat, kliinikot ja perustutkijat. Tässä vaiheessa lukija ajattelee jo, että Sariola pitäisi panna hourulaan tai ainakin eläkkeelle. Nostetaan sitten esiin ne tutkimusohjelmien haittapuolet. Ne ovat… niin, mitä ne ovat?
Tällä hetkellä tutkimusohjelmien johtajakandidaatit etsivät samanhenkisiä tutkijoita 204 halukkaan joukosta. Kaikista hakijoista on tehty tietokanta, jossa on heidän taustatietietoja, mielenkiinnon kohteita ja esimerkkejä julkaisuista. Se oli sen verran iso bittimäärä, että yliopiston intranet Flamma kaatui viimeisenä hakupäivänä. Parittamisen tehostamiseksi järjestetään vastikään remontoidun Terkkon Health Hubissa Research Programs Fair lokakuun 25. päivänä klo 14-16. Siellä pääsee keskustelemaan johtajakandidaattien kanssa ja muutama nyt ohjelmissa toimiva kertoo kokemuksistaan. Ohjelmia rakennetaan aina joulukuun 15 päivään asti, jolloin viimeistään pitää jättää hakupaperit. Ohjelmien kansainvälinen arviointi on loppukeväästä 2018 ja uudet ohjelmat aloittavat 2019. Lisätietoja netissä https://www.helsinki.fi/en/news/call-for-research-programs-for-the-years-2019-2024
Kyse kansainvälisessä arvioinnissa ei ole siitä kuka on hyvä ja kuka huono, vaan siitä, onko ohjelmaan tulevat ryhmät synergisiä, yhteistyö aitoa ja tukeeko ohjelma nuorten tutkijoiden urakehitystä. Tavoitteena on, että vuoden 2019 alusta tutkimusohjelmissa tehtäisiin valtaosa Meilahden kampuksen korkeatasoisesta tutkimuksesta. Translationaalisuus on tärkeää ja tällä kerralla pyritään erityisesti lisäämään kliinisten tutkimusohjelmien määrää. Toki hyvässä ohjelmassa kannattaa mukana olla HUSilaisia ja HY:läisiä sekä tiedekunnasta että HiLifesta.
PS. Jos vasta nyt sait kimmokkeen ilmoittautua tutkimusohjelmiin, kannattaa ottaa yhteyttä tutkimushallinnon asiantuntija Riikka Palonkorpeen (riikka.palonkorpi@helsinki.fi). Nyt ovat viimeiset hetket päästä leikkiin mukaan.
Hannu Sariola
hannu.sariola@helsinki.fi
Professori, tutkimusdekaani