Viime viikkojen aikana on puhuttu ja kirjoitettu paljon terveys- ja sosiaalitieteiden tutkimuksen rahoituksesta ja koulutuksesta. Erikoislääkärikoulutuksessa ollaan siirtymässä aikaperustaisesta koulutuksesta osaamisperustaiseen koulutukseen. Vähemmälle huomiolle on tähän asti jäänyt täydennyskoulutus eli ammattilaisten osaamisen kehittäminen tutkintoa täydentävällä koulutuksella.
Miten työn uusjako: ammattilaiset ja automatiikka, tehtäväsiirrot ja rajatyö, ja terveydenhuollon toimialalogiikka vaikuttavat ja tulevat vaikuttamaan ammattilaisten työhön? Kansalaisten kasvava autonomia, yksilöllistetty terveydenhuolto, digitalisaatio, uudet teknologiat, väestön ikääntyminen ja palvelujärjestelmän taloudellinen kestävyys ovat kansainvälisiä trendejä, jotka koskettavat myös suomalaista yhteiskuntaa. Näiden lisäksi luo meneillään oleva sote uudistus uusia kysymyksiä kuten uudistuksen itsensä vaikutukset osaamistarpeisiiin ja osaamisen haasteet integroitujen palvelujen kehittämisessä.
Kenen tehtävä on vastata siitä, millaista uutta osaamista ja tutkintoa täydentävää koulutusta eri ammattilaiset tarvitsevat ja saavat? Vastuullisia toimijoita ovat ainakin STM, OKM ja yliopistolliset sairaalat. Erikoisalayhdistykset ja järjestöt, kuten Suomen Lääkäriliito ja Duodecim, ovat täydennyskoulutusten järjestäjinä ja tuottajina perinteisesti olleet vahvoja. STM on ottanut selkeän roolin valtakunnallisten osaamiskeskusten rahoituksen ja organisoinnin järjestämisessä. Syöpä-, genomi-, neurokeskukset ja biopankki edesauttavat ja tukevat myös täydennyskoulutuksen tarpeita.
Veikkaus on, että em osaamiskeskukset eivät jää ainoiksi. OKM on aloittanut Osaamisella soteen -hankkeen, jonka tavoite on lisätä valtakunnallista koordinaatiota sosiaali- ja terveysalan koulutuksen kehittämisessä sote-uudistuksen tarpeisiin ja vauhdittaa sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalan ja koulutusjärjestelmän välistä vuoropuhelua sekä asiantuntijoiden yhteistyötä. Yliopistolliset sairaalat ovat jo tunnistaneet uusia osaamistarpeita, kuten miten ja millä vastuilla pitäisi toimia uusien kommunikaatiomuotojen kyseessä ollen (esimerkiksi chatti), millainen on kyky hahmottaa ja hyödyntää jatkuvia data-analyyseja; miten, ja kenen vastuulla, on päätöksenteon tuki (ml tekoäly); miten opitaan hyödyntämään potilaiden itsemittarointia; miten parannetaan kasvokkain kohtaamisia niin, että niistä on todellinen lisäarvo ja miten tulkitaan tilastollista dataa (esimerkiksi geenianalyysien tuloksia)? Yliopistollisissa sairaaloissa on jo tunnistamisen lisäksi ryhdytty käytännön toimiin. HUSiin on esimerkiksi perustettu tekoälytiimi, joka on riippumaton, yhdistävä (voidaan tunnistaa samankaltaisuuksia eri tutkimusten/ tekoälyprojektien välillä), HUS:n ympäristöä tunteva (datan & menetelmien asiantuntemus) ja yhteistyöyrityksiä tunteva (CleverHealthNet).
Maakuntien rooliin jäänee vastata siitä, että osaamisessa ollaan kaikilla tasoilla ajan tasalla. Yhteiskunnan tasolla siitä, että eriarvoisuuden purkaminen ja kustannusten hillitseminen onnistuvat. Palvelujärjestelmän tasolla siitä, että sen organisaation ja siinä toteutetun ja tuottaman työn vaikuttavuus on riittävällä tasolla. Yksilötasolla siitä, että yksilön terveyden, hyvinvoinnin ja elämänlaadun muutokset ovat riittäviä. Terveydenhuollon ammattihenkilö on omasta puolestaan viime kädessä vastuussa siitä, että hänen ammattitaitonsa on ajan tasalla.
Miten tahansa täydennyskoulutus ja ammatillinen kehittyminen turvataan tulevaisuudessa, selvää on, että terveyden- ja sosiaalihuollon tutkimuksen, menetelmien, laitteiden, lääkkeiden ja toimintatapojen kiihtyvä kehitys ja muutos haastavat ammattilaiset. Suurissa muutostilanteissa uusien toimintatapojen käyttöönottamisessa ja toimeenpanossa juuri täydennyskoulutus on keskeistä. Tiedolla johtaminen, kustannus-vaikuttavuus-analyysi, kustannustietoisuus, tietoon perustuva toiminta, robotisaatio, digitalisaatio, teknologia, tekoäly ja health data science ovat jo itsessään valtavia haasteita järjestelmälle. Kun tämän lisäksi ja päälle tulee Suomen 100-vuotisen historian suurin rakenteellinen uudistus suomalaisen terveyden- ja sosiaalihuollon paradigman muutoksineen varmaa on vain, että terveyden- ja sosiaalihuollon ammattilaisilla on taskuissaan avaimet tulevaisuuteen.
(Blogiteksti perustuu löyhästi pitämääni esitykseen Pro Medicon 10 v seminaarissa. Tietoa kerätty mm 31.10 Osaamisella Soteen -seminaarista, HUS kehittämispäällikkö Visa Honkaselta ja HUS tekoälytyötyhmän vetäjä Teijo Konttilalta)
Anne Pitkäranta
anne.pitkaranta@hus.fi
Tutkimusjohtaja, professori, HUS ja Helsingin yliopisto
