Erikoistujista on moneksi

Olin juuri päättänyt puhelun erään erikoistuvan lääkärin kanssa ja sain kuulla miten tiedekunta on vaikeuttamassa hänen urapolkuaan turhanpäiväisellä johtamishömpötyksellä. Mietin, että meitä on moneksi. Tiedätte varmaankin, että erikoistumistutkintoihin on syksystä 2009 lähtien kuulunut lähijohtajakoulutus, joka antaa valmiudet toimia lähijohtajana terveydenhuollon yksiköissä. Koulutuksen toteutuksen lähtökohtana oli, että johtamisosaaminen kehittyy parhaiten työkokemuksen karttumisen rinnalla toteutettavan koulutuksen kautta. Koulutus perustuu suurelta osin samaan työtehtävissä oppimisen malliin, jota sovelletaan kliinisessä koulutuksessa. Koulutuksessa pyritään hyödyntämään mahdollisimman paljon terveyspalvelujärjestelmässä tapahtuvaa käytännön johtamistoimintaa ja tavoitteena  on, että erikoistuva reflektoi omaa johtamiskokemusta ja –filosofiaa.

Koulutus on ollut pian käynnissä neljä vuotta ja en olisi osannut etukäteen arvailla, kuinka paljon kyselyitä asiaan on liittynyt. Mikään muu erikoistumisen osa-alue ei ole herättänyt näin suuria tunteita – ei edes pakollinen 9 kuukauden terveyskeskuspalvelu. Osa erikoistujista on ollut innoissaan lähijohtajakoulutuksesta ja ovat kokeneet sen tarpeelliseksi. Suurin osa on suhtautunut asiaan ilman suurempia kummasteluja tai tunteenosoituksia. Osa on tyytynyt kohtaloonsa ja he ovat mukisematta osallistuneet koulutukseen. Tiedekunnan opintotoimistoon on näinä vuosina tullut myös yhteydenottoja, joissa on tavalla tai toisella yritetty päästä pälkähästä. On diilattu henkilökohtaista vapautusta johtamiskoulutuksen kakusta. On vedottu monenlaisiin tekijöihin, kuten ”perhepoliittisiin” syihin tai erikoistumisen viivästymiseen ja siitä seuraaviin palkanmenetyksiin. Pieni, mutta sitkeä porukka ovat olleet ne, jotka eivät yksinkertaisesti hyväksy, että kyseinen koulutus kuuluu tutkintovaatimuksiin. He ovat viivytelleet koulutuksen aloittamista, mutta todennäköisesti kuitenkin lopulta hyväksyneet tilanteen. Blogin alussa mainitsemani henkilö kuuluu näihin sitkeisiin yrittäjiin.

Monenlaisia näkökulmia ja sivuääniä on kuultu ja matka on ollut mielenkiintoinen. Kiivaistakin keskusteluista huolimatta, työ tuntuu värikkäämmältä kun mielipiteitä ja persoonia on monia!

This entry was posted in Sekalaista and tagged , . Bookmark the permalink. Both comments and trackbacks are currently closed.