Kirjoittaja: Alli Palojärvi / Kuva: Annu Mikkonen

Ruotsinsalmen taistelussa 1790 uponneen St. Nikolain mukana vaipui merenpohjaan niin laivan merimiehet kuin näiden vähäinen omaisuuskin. St. Nikolaita tutkiessa aluksesta on nostettu kahdeksan metalli-ikonia. Aiheina suosittuja olivat kyseiseen aikaan Pyhä Jumalanäiti, Pyhä Nikolaos sekä ylösnousemusta kuvaava tyhjä risti, mikä näkyy myös Pyhästä Nikolaista löydetyistä ikoneista. Eräs ikoneista kuitenkin kuvaa Pyhää Georgios Voittajaa, joka on Suomessa paremmin tunnettu nimellä Pyhä Yrjö tai Pyhä Yrjänä.
Pyhän Georgioksen tarinassa ilkeä lohikäärme on asettunut asumaan erään kylään kupeeseen, lähelle lähdettä, josta kyläläiset hakevat juomavetensä. Kulkuoikeutta vastaan lohikäärme vaatii saada päivittäin lampaan. Kun kylän lampaat loppuvat, alkaa lohikäärme vaatia niiden sijaan neitsyitä. Lohikäärmeelle päätyvät arvotaan, ja eräänä päivänä kylän kuningas arpoo oman tyttärensä nimen. Prinsessa viedään lohikäärmeelle ja tämän rukoillessa pelastusta Pyhä Georgios saapuu paikalle ja surmaa lohikäärmeen peitsellään. Kyläläiset vapautuvat lohikäärmeen ikeestä ja kääntyvät kristityiksi.

Ikoni Kymenlaakson museon näyttelyssä

St. Nikolaista nostetussa triptyykissä keskikuvan ovissa on kuvattu yhteensä kaksitoista Pyhää ja keskellä on kohtaus, jossa Pyhä Georgios surmaa lohikäärmeen. Kristuksen soturiksi Georgiosta on kuvattu usein, sillä ikonissa lohikäärme kuvaa pakanuutta. Ratsastavana pyhimyksenä Georgios oli keskiajalla ritareiden pyhimys. Luultavasti St. Nikolailla matkassa ollut Pyhän Georgioksen ikoni olikin aatelisen upseerin ikoni, sillä pyhimyksenä tämä ei luultavasti koskettanut maaseudulta pakkovärvättyjä. Nykyään ritareiden määrä on laskenut, mutta Georgioksen suosittuus pyhimyksenä ei, sillä Georgios on valittu myös partiolaisten suojeluspyhimykseksi.

Kirjoittaja: Annukka Debenjak

Merihistorian tutkimus näyttää kokemattomallekin opiskelijalle mahdollisuutensa. Tapaan kertoa perheelle opinnoistani ja mieltä askarruttavista kursseista. Vastaanotto on yleensä sama kuin puhelinmyyjällä: pientä pilailua ja joojoota. Eivät jaksa innostua kulttuuriperinnön teoriasta tai saviruukkujen ajoituksista. St. Nikolai on kuitenkin jaksanut kiinnostaa. Meriarkeologian praktikumryhmämme projekti, 3D-malli St. Nikolaista taitaa olla tarpeeksi katu-uskottavaa tutkimusta nörtille pikkuveljellekin.

Tässä näkyy mielestäni mallintamisen valtava potentiaali meriarkeologian popularisoinnin välineenä. Kun esimerkiksi museokävijä voi ruudulla seikkailla itse laivassa, suttuisten telakkapiirrustusten tarkastelun sijaan, syntyy mahdollisuus huomattavasti syvällisempiin elämyksiin. Menneen ympäristön, tässä tapauksessa 1700-luvun sotalaivan, kokeminen herättää tunteita, kenties samoja joita laivan alkuperäisetkin asukkaat tunsivat.

Vaikka 3D-malli näkyy vain ruudulla, voi siitä aistia tilan aivan eri lailla kuin kaksiuloitteisesta piirrustuksesta. Laivan ahtaus ja pimeys, taistelutilanteen sekasorto nousevat esille. St. Nikolain mallintaminen on oma kokeilumme, mutta ammatilaisten tekemät mallinnukset ovat uskoakseni osa meriarkeologian esittämisen tulevaisuutta. Tässä olemme siis merihistorian kehityksen etulinjassa mekin, perusopintojen opiskelijat =)

Kuvakaappaus Annukka Debenjakin harjoitustyöstä.

Kirjoittaja: Tuuli Ravantti

Suomenlinnassa on ollut meneillään mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen kulttuurihistoriallinen projekti vuodesta 2010 alkaen. Nyt vuonna 2013 valmistuvaksi tarkoitettu tykkisluuppi on ollut monen vuoden projekti, jossa tarkoituksena on ollut herättää henkiin Kustaa III ajan laivanrakennustaito ja tekniikat, sekä näitä hyödyntäen saada lopulta laskettua vesille Fredrik Henrik af Chapmanin piirustuksiin perustuva soudettava puinen purjealus, joka käyttöaikanaan olisi ollut käymässä samoja meritaistoja kenties juuri merihistorian praktikumin aiheena olevaa Svjatoi Nikolaita vastaan.

On jännittävää huomata, että samanlainen menneisyyden upean aluksen henkiin herättäminen muodostui näin kolme vuotta tykkisluuppi-projektin käynnistymisen jälkeen myös meriarkeologian projekti-ryhmämme pääasialliseksi tavoitteeksi, tosin varsin eri keinoin. Tykkisluupin rakentamiseen kuluu kolme vuotta. Tuloksena saadaan merikelpoinen perinteisin menetelmin kuuluisan laivasuunnittelijan piirustuksiin perustuva kokonainen laiva. Ryhmämme tavoitteet, kuten jo yllä mainitsin, ovat täsmälleen samat, yhtä pientä tärkeää yksityiskohtaa lukuun ottamatta. Työvälineenämme meillä ei ole talttaa ja vasaraa, vaan tietokone ja 3D-mallintamiseen suunniteltu AutoCAD ohjelma, jota perinteisemmin on käytetty arkkitehtien työvälineenä. Sama ohjelma soveltui kuitenkin hyvin myös Svjatoi Nikolain mallintamiseen. Samaan aikaan, kuin ryhmämme tietokoneiden ruuduilla herää henkiin Ruotsinsalmen toisessa meritaistelussa 1970 uponnut Svjatoi Nikolai, Suomenlinnassa ollaan pian laskemassa vesille toisin menetelmin henkiin herätettyä tykkisluuppia samalta aikakaudelta.

Muitakin yhtäläisyyksiä näistä kahdesta projektista löytyy. Tykkisluuppi-hankkeen on ollut tykkisluuppi.fi nettisivujen mukaan tarkoitus itse laivanrakentamisen ja perinteisten metodien vaalimisen lisäksi “kehittää ja elävöittää Suomenlinnan historiaa ja matkailua” (www.tykkisluuppi.fi). Tämä tuo mukaan museologisen ja laajemman kulttuurihistoriallisen näkemyksen, jota me myös olemme pyrkineet pitämään silmällä oman projektimme osalta. Kurssilla olemme valmistelleet myös PowerPoint-esitystä, joka on toivottavasti tulossa Kymenlaakson museon näyttelyyn. Aivan kuten Suomenlinnan tykkisluuppi, myös Svjatoi Nikolai-projekti pääsee osaltaan avartamaan Suomen kulttuurihistorian maisemaa omalla tavallaan.

Kirjoittaja: Henrika Hopeavuo

Fregatti St. Nikolaihin ja sen kohtaloon tutustumisen myötä on omassa mielessäni herännyt kysymys hylkyjen nostamisesta. Mahdollinen kokonaisen hylyn nostaminen ja konservointi olisi ennen kokematon ponnistus Suomessa. Toisaalta, läntisestä naapuristamme olisi saatavilla arvokasta tietoa niin yksityiskohdista kuin kokonaisuudestakin. Vasa-laivan nosto, konservointi ja edelleen jatkuvat säilyttämistoimet ovat varsinainen tiedon keräilijän aarreaitta.

St. Nikolai löytyi väylän parannustöiden yhteydessä vuonna 1948 Kotkan edustalta. Hylky oli löydettäessä käytännössä kokonainen ja erittäin hyväkuntoisena säilynyt. Ymmärtämättömät ja hätiköiden tehdyt tutkimukset ja kokemuksen puutteesta johtuneet toimet hajottivat uponnutta sota-alusta korjaamattomasti. Sotavuosien läheisyys ja sotakorvauksetkin varmasti niukensivat käytettävissä olevia varoja.

St. Nikolain hylyn surullisesta kohtalosta on onneksi opittu ainakin se, että kulttuurisesti arvokkaiden merenalaisten kohteiden kanssa on edettävä varoen. Ennen kuin tarvittavat resurssit ja tiedot ovat käytettävissä, turvallisin paikka hylyille on Itämeren syvyyksissä.

Kutkuttava vetonaula museolle toki olisi taitavasti ja huolellisesti konservoitu puulaiva riippumatta siitä, olisiko kyseessä kauppa- vai sota-alus. Tunnettuja säilyneitä hylkyjä ovat esimerkiksi Vrouw Maria ja St. Mikael.  On kuitenkin hyvä huomioida myös mahdolliset inhimilliset syyt, miksi hylky jätettäisiin paikoilleen. Tällainen syy voisi olla haverissa menetetyt ihmishenget. Jos hylyn nostoon joskus ryhdytään, tapahtumalla on mahdollisuus tuoda menneisyys näkyväksi, konkreettiseksi. Parhaimmillaan se liittäisi menneisyyden nykyisyyden ja tulevaisuuden jatkumoon.

Kirjoittaja: Samuel Kurtén

Yksityiskohdat voivat auttaa meitä ymmärtämään tiettyjä kysymyksiä tai isompiakin ongelmia. Kun yritämme 3D-mallin avulla paremmin ymmärtää laivan fyysistä tilaa ja sitä miten tilaa on käytetty, joudumme lähteiden kautta rakentaamaan mallin niin tarkasti kuin vaan voimme ja osaamme. Itse olen yrittänyt luoda tykin mallin, jonka kautta voisi paremmin tuoda esiin minkälaisesta taistelulaivasta on ollut kyse.

Olen humanistina joutunut käyttäämään aivan uusia tietokoneohjelmia, joista en ennestään tiennyt juuri mitään. Ensin yritin luoda tykin autocad-ohjelmalla, mutta huomasin sitten, että  Sketchup-ohjelmalla sain nopeammin tuloksia aikaan. Sketchup on yksinkertaisempi 3D-ohjelma ja kaiken lisäksi valmiin tykin voi syöttää autocadohjelmaan jossa sitä vielä voi muokata. Sain apua arkkitehtiystävältäni, mutta myös internetistä löytyi paljon ohjeita ja ns. ”tutorial- videoita”. Onneksi ryhmässämme oli monenlaista osaamista mikä mahdollisti tällaisen työn. Ryhmässä voi käyttää kaikkia mahdollisia vahvuuksia ja lyödä niitä yhteen.

Totesimme, että tutkimusten ja kirjojen kautta yleensä avautuu paljon ja niistä löytyy paljon tietoa, mutta tietyt yksityiskohdat tai vaikkapa tapahtumat voisi 3D-mallin tai esimerkiksi pienoismallin kautta saada paremmin esiin. Lähestymistapa sopi hyvin ryhmällemme, koska yritimme ymmärtää, miten laivan tilaa on käytetty ja minkälainen St. Nikolai oikein oli ennen uppoamistaan.

Kirjoittaja: Anu Varjo / Kuva: Annu Mikkonen

Nikolain hylystä nostettu sotilaan takin etukappale. Suomen merimuseon kokoelmat. Kuva: Annu Mikkonen

Oman aiheeni kanssa työskentelyssä tuli mieleen lastensatu, jossa hiiri toimii kissalle räätälinä. ”Tästä kankaasta tulee takki”. Tutkimusaiheeni löytyi yllätyksenä Ora Patoharjun aineistosta, jota järjestellessä löytyi lasilevylle kiinnitetty kangastilkku ja aiheeksi alkoi muodostua St. Nikolailla toimineiden merisotilaiden vaatetus, koska Nikolailta ilmeisesti olisi ainakin kangaslöytöjä ja takin kappaleita. Tutkimuskysymyksiksi nousi millaisia vaatelöytöjä hylyllä oli ja mitä ne kertoisivat 1790-luvun venäläisen merimiehen – ja sotilaan vaatteista, sekä miten upseerit, aliupseerit ja merimiehet olivat pukeutuneet historiallisten lähteiden mukaan. Tästä aiheesta olisi varmasti mahdollista tehdä jotakin Merikeskus Vellamoon vuonna 2016 tulevaan Ruotsinsalmi-näyttelyyn.

”Ei tästä tule takkia, tästä tulee liivit”. Lähdekirjallisuutta 1790-luvun venäläisen laivaston vaatteista, löytyi huonosti muilla kielillä kuin venäjäksi, joten tiedot jäivät vähäisiksi ja hajanaisiksi. Kurssin puitteissa ei ollut mahdollista etsiä asiantuntijoita muualta avuksi ja koska tietoa vaatteista ei ollut saatavissa tarpeeksi kattavan kuvauksen saamiseksi, oli muutettava tutkimuskysymystä, koska kurssin puitteissa ei ollut mahdollista jäädä selvittämään sinänsä mielenkiintoista vaatetuskysymystä pidemmälle. Tutkimuskysymykseksi muodostui vertailla vastaavan aikakauden hylkyjen vaatelöytöjä toisiinsa ja millaisia löytöjä olisi mahdollista odottaa saavansa 1700-luvun hylystä.

”Ei tästä tule liivejä, tästä tulee rukkaset” St. Nikolain aineistossa näkyy hylkytutkimuksen kehittyminen 1948 aivan alkuvaiheesta niin sanottuun nykyaikaiseen tapaan, jossa kaikki löydöt huomioidaan ja otetaan talteen systemaattisesti. On haastavaa tehdä kattavaa katsausta siitä mitä kaikkea St. Nikolailla on ollut, koska on erittäin epävarmaa, että onko kaikki löydetty materiaali todella otettu talteen ja missä se on. Aineiston hajanaisuuden takia sen läpikäynti olisi vaatinut enemmän aikaa.

”Tuleeko tästä edes kukkaro?” Vaatekysymyksestä ei loppujen lopuksi tule toivomaani selvitystä siitä, mutta löytöaineistoon ja lähdekirjallisuuden etsiminen tietyt tutkimuskysymykset mielessä on ollut opettavaista ja mielenkiintoista. Se mitä tästä vielä tulee, on hieman epävarmaa, mutta jotain tulee varmasti, jotta kissa ei pääse syömään hiirtä.

Kirjoittaja: Mirja Natunen

Kun näin Vasa-laivan ensimmäisen kerran 7-vuotiaana, ymmärsin ainakin sen, että kyseessä oli harvinainen alus menneestä maailmasta. Muistan vieläkin vahvan tervan tuoksun museon hämärässä valossa sekä jylhän laivan, joka tuntui sekä kokonsa että uhkaavan näköisten veistostensa takia melko pelottavalta. Matkustimme Tukholmaan jollakin Viking Linen 1980-luvulla rakennetuista laivoista, mutta tämä ei ollut elämäni ensimmäinen risteily. Olimme käyneet tätä matkaa ennen Viipurissa m/s Orionilla, joka liikennöi kaupunkiin Haminasta. Muistan, että alus oli melko vanhanaikaisen oloinen ja seinillä ja ovissa oli kylttejä vieraalla kielellä. Olin ehkä vielä liian pieni ymmärtämään, että käytössäkin olevalla laivalla voi olla takanaan pitkä ja monivaiheinen historia. Päädyin tutkimaan asiaa vasta hiljattain ja en ollut ainoa, jota aluksen kirjava menneisyys oli alkanut kiinnostaa.

Erinäisten aiheeseen liittyvien keskustelufoorumeiden kautta selvisi, että Orion rakennettiin vuonna 1943 Yhdysvaltojen laivaston sukellusvenehävittäjäksi nimellä PCE-833. Alus ehti sen jälkeen edustaa sekä Ison-Britannian että uudestaan Yhdysvaltojen laivastoa nimellä Kilham sekä toimia matkustajalaivana Norjassa nimellä Sognefjord ennen Suomeen siirtymistä. Viimeisimpien tietojen mukaan alus on myynnissä Indonesiassa toimittuaan useita vuosia sukellusalan yrityksen tukialuksena Malesiassa.

Orion ei ole esimerkki laivan historiallisia vaiheita kunnioittavasta entisöinnistä, vaan siitä, miten vanha alus pidetään käytössä muokkaamalla se käyttötarkoituksen mukaiseksi. Valinnat eivät kuitenkaan ole silloinkaan helppoja, kun alus pyritään säilyttämään alkuperäisessä asussaan. Jos aluksen historia on yhtä kirjava kuin Orionin, voi entisöinnin päämäärän valitseminen olla vaikeaa. Kaikki eivät välttämättä koe, että aluksen ensimmäinen asu on entisöimisen arvoinen ja usein se voi vaatia kokonaan uudelleen rakentamista. Entisöinnissä ei tulekaan tehdä hätiköityjä päätöksiä, vaan aluksen kunto on kartoitettava perusteellisesti ja sen historiaan on tutustuttava monia eri lähteitä käyttäen, ennen kuin sitova päätös entisöinnin päämäärästä tehdään.

Vasa-laivan ja monien muiden vanhojen hylkyjen kohdalla konservointi on lähes ainoa vaihtoehto. Jos alus on siinä kunnossa, että se voidaan pitää vedessä, on restaurointi yksi vaihtoehto. Tässä tapauksessa uuden materiaalin käyttöä vältetään viimeiseen asti, koska alus on tarkoitus palauttaa alkuperäiseen tilaan. Jos alus halutaan pitää vesillä ja mahdollisesti liikenteessä, se voidaan rekonstruoida entiseen asuunsa käyttämällä perinteisiä materiaaleja ja perinteisiä rakennusmenetelmiä. Viimeisenä vaihtoehtona on sopeuttaminen, jolloin alusta muokataan uuden käyttötarkoituksen mukaiseksi kuten matkustajalaivaksi. Entisöinnille on siis erilaisia vaihtoehtoja, mutta ensisijaisesti aluksen tila ja toissijaisesti entisöijän tavoitteet vaikuttavat lopulliseen päätökseen. Liikenteeseen siirtyvän aluksen on myös tietysti täytettävä viranomaisten määrittämät vaatimukset.

Kun matkustat seuraavan kerran aluksella, jota ei ole laskettu vesille telakalta aivan viime vuosina, voit pohtia ja selvittää minkälaista historiaa jalkojesi alla on ja millä vesillä sama alus on aiemmin kulkenut. Museolaivat eivät nimittäin ole ainoita historiallisia laivoja.

Kirjoittaja: Enna Poutiainen

Syöminen on tärkeä osatekijä ihmisen hengissä pysymisen kannalta. Siksi on mielekästä pohtia ruokailun roolia myös sota-aluksella, vaikka aihe ei aluksi herätä suuria kulinaarisia mielikuvia.

1700-luvun sodissa ihmiset olivat suurin pääoma, tykeistä ja pistooleista huolimatta. Sen takia oli tärkeää, että miehistön jäsenet myös söivät- mieluusti, jotain sellaista, mikä piti heidät parhaassa mahdollisessa kunnossa. Laiva ympäristönä tarjosi omat haasteensa ruokailulle, kuten tietenkin myös sotatoimet, mutta uskon, että kovinkaan merkittävästi 1700-luvun lopussa St.Nikolain kannella oleskelleen merisotamiehen ruokavalio ei poikennut ajan muusta ruokavaliosta. Tosin merimiehen taustasta ja asemasta riippuen ruuan laatu ja määrä olivat saattaneet parantua merkittävästi sotilaanuran aikana.

Jos siirretään syrjään venäläisen keittiön erityispiirteet borsh- keittoineen, ja samaistetaan röyhkeästi venäläinen ja ruotsalainen, niin Ruotsin laivaston merimies nautti vuoden 1782 tiistaina seuraavanlaisen menun:
1,8 dl herneitä
2,8 dl ohranjyviä
318 grammaa suolalihaa
33 grammaa voita
478 grammaa leipää
53 grammaa silliä

(Ulrica Söderlind:Skrovmål. Konsthållning och matlagning i den svenska flottan från 1500-tal till 1700-tal, 2006,171)

Lisäämällä vettä aineksista voisi tehdä lihaisan hernekeiton sillivoileivän kera.

Tai vaihtoehtoisesti ohranjyvistä voisi keittää aamulla puuron, suolalihan ja sillit voisi paistaa voissa päivälliseksi ja illala syödä leipää- ja ehkä lihan ja sillien jämiä. Herneet voisi säästää iltanaposteltavaksi.

Kirjoittaja: Marko Räihä

Moderni teknologia antaa aivan uusia mahdollisuuksia historiallisten ja arkeologisten kohteiden mallintamiseen sekä hahmottamiseen osana tieteellistä tutkimusta. Tietojenkäsittelyn pääaineopinnoista oli runsaasti hyötyä 3D-mallintamiseen soveltuvien tietokoneohjelmistojen löytämisessä, käytön omaksumisessa ja työryhmälle perusteiden opettamisessa vaikka käytännössä aloittikin aivan tyhjältä pöydältä.

Työn edetessä tuli mieleen koko ajan uusia ideoita miten voisi toteuttaa paremmin sekä hienommin hylyn elävöittämisen uljaimmillansa – miten rajata faktat sekä elävöittämisen vuoksi tehdyn kuvitteellisen fiktion toisistansa. Valitettavasti rajallisten resurssien sekä aikataulun vuoksi mallinnusta jouduttiin tässä vaiheessa rajaamaan isolla kädellä. Karkea mallintaminen on kohtuullisen nopeaa tehdä – haasteena ja työteliäänä vaiheena on lukemattomat yksityiskohdat. Jossain vaiheessa saatavilla olevien telakkapiirustuksien ja hylyllä tehtyjen mittauksien raja tulee vastaan – hylyn henkiin herättämiseen on käytettävä myöskin valistuneita arvioita miten asiat olisivat hyvin todennäköisesti voineet olla. Mallintamisessa tämä pitää myöskin selkeästi osoittaa ettei mallinnoksen katsojalle jää epäselväksi mikä osa perustuu havaittuihin tosiseikkoihin ja mikä osa on aikaan sekä paikkaan sidottua tutkijan tekemää approksimaatiota.

Pitkän puurtamisen tuloksena 2-ulotteinen tekninen laivapiirustus saa kolmannen ulottuvuuden ja kylmät väreet kulkevat selkäpiissä kun 1700-luvun loppupuolella Kotkan edustalle uponnut venäläinen fregatti Sviatoi Nikolai herää henkiin tietokoneen näytölle kolmiulotteiseksi mallinnettuna – juuri telakalta tulleena, käyttöönotettuna, taisteluun varustettuna ja matkalla viimeiseen taisteluun. Mielikuvitus täydentää lukemattomat yksityiskohdat, jotka vielä mallinnoksesta uupuvat.

Teksti ja kuva: Immi Wallin (SubZone)

Nikolain kaikuluotainkuva on otettu 27.5.2013 Ruotsinsalmen taistelualueen kartoittamisen ja entuudestaan tunnettujen hylkyjen tarkastamisen yhteydessä. Kaikuluotaimena käytettiin digitaalista 400 KHz viistokaikuluotainta. Svjatoj Nikolajn hylky sijaitsee laivaväylällä Kotkan edustalla. Kuvassa on hyvin näkyvissä pohjan sedimentissä olevat virtauksen aiheuttamat aaltokuviot. Noin 40 metrin päässä itse hylystä näkyy kasa puutavaraa. Tarkastusta teki Museoviraston arkeologiset kenttäpalvelut yksikön Riikka Alvik ja Riikka Tevali apunaan SubZonen Yoldia -alus ja Immi Wallin sekä Hanna Halonen. Tarkastus oli osin rahoitettu Hylkysukellus -seminaarin sponsoreiden tuella. www.facebook.com/hylkysukellus

————————————————————————————————-

Lisää Museoviraston meriarkeologisista kenttätöistä Facebookissa: https://www.facebook.com/arkeologisetkenttapalvelut?fref=ts

Nikolain hylky on ajankohtainen myös Kotkassa, sillä Kymenlaakson museo on aloittamassa Ruotsinsalmi-hanketta. Kymenlaakson museon verkkosivut: http://www.kotka.fi/kymenlaaksonmuseo