Metsäretkihaastattelussa: Ollie

Pietarsaaresta lähtöisin oleva, nykyisin Lahdessa asustava kohta 23-vuotias Ollie (Olli-Matti Kalliosaari) on laulaja ja lauluntekijä, joka tunnetaan Nikke Ankaran En tiiä sun nimee -kappaleesta, Rio Ohoi!-kisabiisistä sekä Terkkui exille, Ongelma ja Soita mua -sinkuistaan. Hän on äärimmäisen lahjakas laulaja ja biisintekijä, joka on vasta nousemassa Suomen tähtikartalle, mutta on silti kerännyt taakseen laajan fanikunnan sekä arvostusta musiikkimaailmassa. Ollie julkaisi vuonna 2016 kaksi omaa kappaletta, joista molemmat nousivat Suomen kuunnelluimpien kappaleiden listalle. Ollie kiersi mukana myös Cheekin Alpha Omega -kiertueella – nyt hän on lisäksi antanut metsäretkitiimille haastattelun omista metsäkokemuksistaan!

 

  1. Mikä on ollut lapsuutesi mielipaikka? Miksi?

Ollie: Meidän vanhan kotitalon vieressä oli hautausmaa ja sitä hautausmaata ympäröi sellainen kivimuuri. Tykkäsin aina hengailla siinä muurin luona ja välillä kiipeilin sen päällä ym. mitä nyt junnuna touhutaan. Sitten kun kasvoin vanhemmaksi, niin olin monet yöt sen muurin luona kelaamassa kaikkia juttuja, mitä ikinä nyt olikaan mielessä.

  1. Mikä oli lapsena lempipuuhaasi? 

Ollie: Tykkäsin mennä paljon ulkona kavereiden kanssa. En hengannut sisällä juuri yhtään. Käytiin myös faijan kanssa paljon metsällä esimerkiksi patikoimassa.

  1. Millaisia ajatuksia sinulla herää sanasta metsä?

Ollie: Ensimmäisenä haluan mainita sanan ”mielenrauha”. Aina kun käyn metsässä, olen jonkinlaisessa rauhallisessa tilassa. Ei juurikaan tule murehdittua tai stressattua mistään. Toinen mitä tulee heti mieleen, on lapsuus. On tullut paljon eräjormailtua Pohjanmaalla junnumpana. Metsä- sanasta tulee myös mieleen armeija… good old times!

  1. Mikä on lapsuutesi paras metsäretkimuisto? Mitä silloin tapahtui?

Ollie: Kun olin isän kanssa vesillä ja ajettiin veneellä saareen. Telttailtiin siellä jonkun aikaa ja faija opetti eräselviytymistaitoja. Oli tosi nastaa.

  1. Oletko käynyt metsäretkellä vanhempana? Jos olet, millaisia muistoja sinulla siitä on? 

Ollie: Olen vanhempana käynyt vähän vähemmän, mutta viime syksynä olin metsällä. Olin lähinnä rauhoittumassa ja irtautumassa arjesta.

  1. Mikä on lempipaikkasi tällä hetkellä? 

Ollie: Fäboda- niminen ranta Pietarsaaressa yöaikaan. Siellä on tullut paljon tunnelmoitua ja jopa joskus kirjoitettua muutama biisi. Se on tosi maaginen paikka!

  1. Onko metsä sinulle merkityksellinen paikka? Jos on, mikä on lempimetsäpaikkasi? Missä se sijaitsee?

Ollie: On metsä minulle merkityksellinen paikka. Harmi et nykyään käynnit ovat jääneet vähemmälle. Ei satu olemaan mitään lempi metsäpaikkaa ja aika harvoin tulee käytyä edes samoissa paikoissa. Suosittelen seikkailuhenkeä ja etsimään uusia mestoja.

  1. Kuinka usein käyt metsässä? Mitä teet siellä? 

Ollie: Nykyään harvemmin. Ehkä pari kertaa vuodessa. Yleensä patikoin ja etsin leirialueita. joskus junnuna poimin myös marjoja mutsin kanssa. Tykkään myös kalastaa ja mökkeillä.

  1. Miksi lapsia kannattaisi mielestäsi viedä metsään retkelle? 

Ollie: Lapset tulisi viedä metsään säännöllisesti, jotta he oppisivat tärkeitä erätaitoja ja saisivat nauttia Suomen kauniista luonnosta.

  1. Miten kannustaisit lapsia liikkumaan luonnossa? 

Ollie: Kehittämällä heille mukavia ja jännittäviä aktiviteetteja sinne!